Teksti:
Kalle Lähde

Autoni olivat pitkään automaattivaihteisia. Sitten tuli volkkari jossa oli vaihdekeppi. Jouduin opettelemaan uudestaan ajamaan. Volkkari sammuili risteyksiin kun punaisen palaessa painoin pelkkää jarrua.

Ihmiset osoittelivat sormella. Tribaali-tatuoidut miehet nauroivat. Valitin asiasta ystävälleni joka kehotti minua hankkimaan hakaristin otsaan. Tatuoituna. Loppuu se nauraminen, hän vakuutti.

Harkitsin asiaa vakavasti mutta päädyin harjoittelemaan kytkimen käyttöä. Varmasti nykyään harmittaisi ainakin vähän jos olisin päätynyt Manson-ratkaisuun. Kulkisin lempeän näköisenä hakaristi otsassa kastellen istutuksiani pihan perällä. Naapurit karttaisivat. Nyt osaan jo ajaa manuaalivaihteista autoa ja tatuointi olisi käynyt tarpeettomaksi. Kyllä ketuttaisi.

Ymmärrykseni tatuointien merkityksestä on rajallinen ja siksi vetelen nyt tunnepohjalta. Taannoisessa blogissa haukuin televisio-ohjelmia ja nyt joudun tunnustamaan katselleeni Satuhäitä. Morsio oli viehettävä kunnes käänsi selkänsä. En tiedä mitä kuvio esitti mutta se peitti koko yläselän. Puku oli valittu ilmeisesti juuri paljastamaan harmaansininen kuvio. Morsio näytti hybridilepakolta. Odotin kuinka nainen puree joltain pään irti ja lentää katon läpi kiljuen kirouksia. Miksi nainen ei voi tyytyä pieneen ruusuun vaikka pakarassa?

Miksi miehet ottavat tribaali-tatuointeja? Onko sellaisen hankkineilla kaikilla heimojuuret jossain tyynenmeren saarilla? Ottakaa hakaristi otsaan, se kertoo oman polun kulkemisesta ja vastaa eurooppalaista kulttuuriperintöämme joka ”hengaa kuoleman kanssa” paremmin kuin yksikään polynesialaiskuvio.

Raumalla vaikutti aikanaan mies jonka otsaan oli tatuoitu ”Helvetin portit”,  persoonallinen ratkaisu eikä samanlaista tule vastaan jokaisella rokfestivaalilla. Sellaista voisi suositella ihmiselle joka arvostaa omaa rauhaa.

Pääkallo. Siinä vasta valinta. Mitä pahemmin se irvistää sitä kohtalokkaampi on kantajansa? Pääkallo on nyt kovin muodikas, olen nähnyt niitä lasten potkuhousuissakin. Pääkallo on kuoleman symboli, tiesittekö? Siksi sitä varmaan käyttivät tunnuksenaan SS-totenkopfverbändenkin. Siis ne kauheat natsit.

Itse miettisin kaksikin kertaa ennen kuin antaisin tatuoida itselleni pääkallon. Vaikka yleensä en mieti enkä harkitse ennen kuin jotain teen.

On niitä tatuointeja minullakin. Enkä kadu. Se kuului siihen kulttuuriin jossa nuoruusvuoteni vietin. Mutta että pikkutytöilläkin?

X