Teksti:
Kalle Lähde

Sata vuotta sitten kiväärit ja käsivarsinauhat oli jaettu. Miehiä hiippaili öisten metsien halki päästäkseen samanmielisten luokse. Repuissa oli eväänä kateutta, kaunoja, epäluuloa ja piimää.

Paljon oli tietysti tapahtunut ennen kuin miehet alkoivat kivääreitä jakamaan. Molemmin puolin pieni joukko agitaattoreita kiersi pappiloissa ja työväentaloilla huutamassa huhuja ja kertomassa vääryyksistä jotka nostattivat silmitöntä vihaa. Maalaisjärjet kerättiin pussiin ja kiväärit jaettiin tilalle. Valtaosa suomalaisista ei asetta kouraansa ottanut eikä aatteista perustanut. Osallisiksi he joutuivat silti.

Lopputuloksena ihmisiä, suomalaisia kuoli. Kaunaa kylvettiin vuosikymmeniksi eteenpäin. Semmosta se on kun ammutaan erimieltä olevia. Erimielisyys ei häviä ampumalla. Ei se kyllä häviä eripuraa lietsomallakaan. Sitä tuntuu taas olevan ilmassa. Sitä lietsomista.

Onko näin pienellä kansalla varaa olla näin eripurainen? Olemmeko me oikeasti eripuraisia? Vai onko asialla taas pieni joukko joka lietsoo vihaa?

Mikä on muuttunut sadan vuoden takaisesta eripurasta? Käsivarsinauhojen värikavalkaadi olisi laajempi tänään. Ennen haettiin oikeuksia suuremmalle kansanosalle, suuremman kansanjoukon yhteiseksi hyväksi. Vastapuoli vastusti eikä sopua syntynyt. Sitten tuijoteltiin kiväärinpiippuja. Kaksi osapuolta eikä sopua. Sosialistit olivat piikojen asialla, eivät lehmien niin kuin Kivivuori Täällä pohjantähden alla-romaanissa kertoo.

Nykyään se asia on muuttunut. Lehmien asiaakin ajaa yksi monista osapuolista. Hyvä niin, varmasti lehmien asiatkin saadaan kuntoon sopimalla. Neuvottelupöydässä on varmasti tilaa. Yhteiskunta toimii niin, että kaikilla on siedettävää. Siis siedettävää.

Mutta mihin se sitten johtaa jos yksilö ei siedä? Ei siis siedä yhtään mitään vaan loukkaantuu, suuttuu ja vaatii kaikkia sellaisia asioita poistettavaksi yhteiskunnasta, jotka loukkaavat häntä yksilönä? Minä vaadin, minulle oikeuksia, minä olen vihainen, minä haluan. Ainakin se johtaa siihen että väkisinkin tulee samanvärisiä käsivarsinauhoja seuraavaan yksilönvapaussotaan. Siinä tulee helposti ammuttua itseään.

Voimme tietysti jakaa Suomen. Pinta-ala jaettuna väkiluvulla tarkoittaa että jokaisen vaatimuksia kunnioitettaisiin 0,6 hehtaarin alueella. Saataisiin samalla maailmaan 5 509 717 uutta valtiota. Kaikilla olisi hyvä olla eikä kukaan enää loukkaantuisi.

Voi tietysti olla että valtioiden väliset sodat lisääntyisivät räjähdysmäisesti.

X