Asioita voi tehdä toisin
Kärsiessäni viinan orjuudesta olin myös tapojeni orja. Ajatukset harhailivat usein epämukavuusalueella. Suomeksi sanottuna olin ”fakkiintunut”. Kyllästynyt vallitseviin olosuhteisiin joihin katsoin muiden ihmisten olevan syypäitä.
Kärsimättömyys ja kiukku. Oikeassaolemisen pakko, vaikka olin väärässäkin. Nämä siis olivat juovan Kallen keinovalikoima maailmaa vastaan.
Eilen ajoin Tampereelle ja perille päästyäni mietin olenko alkanut jälleen juomaan? Rokki soi kun sadan kilometrin matkalla ohittelin, kiukuttelin köröttelijöille, pelkäsin poliiseja ja kameratolppia. Huutelin solvauksia törttöilijöille ja kortinkin olisin vienyt usealta autoilijalta jos minulla olisi sellaiseen valta. Osalta ihan syystä kyllä. En sentään huudellut ajon aikana avonaisesta ikkunasta. Pää olisi jäätynyt.
Sokoksen parkkihallissa kapeaa parkkiruutua kavensi entisestään metallinen tolppa. Haukuin vielä arkkitehdin vaikka hän ei ollut kuulemassa ja sammutin auton. Päivästä oli selvästi tulossa paska.
Sitten muistin kuulemani lauseen: ”Ihmiset ovat niin onnellisia miksi mielensä virittävät”. Näin väittävät itse Abraham Lincolnin sanoneen. Aben lausahdus soimasi enemmän kuin koskaan aiemmin. Olin selvästi virittänyt itseni huonolle tuulelle. Sellaiseen ei ole varaa lyhyessä ihmiselämässä. Polttelin autossa tupakkaa kunnes alkoi tulla kylmä.
Olo helpotti hieman. Kävelin kauppahalliin ja eteisessä minua vastassa oli kameraryhmä. Omahyväinen ajatukseni oli että he olivat jostain kuulleet menestyskirjailijan saapuvan Tampereelle. Paskat.
Kysyivät olenko kuullut Perjantai-ohjelmasta? Ilmoitin itsevarmasti myös vierailleeni kyseisessä ohjelmassa. Eivät tunteneet. Paha mieli.
”Haluaisinko antaa jollekin anteeksi” oli seuraava kysymys. Siihen minulla olisi ollut oikea vastauskin. Itselleni. Mutta päädyin höpöttämään kuinka armollisesti haluaisin antaa anteeksi heille, jotka eivät jostain syystä arvostaneet suomea. Mitä? Tunsin kuinka kaulaani kuumotti vaikka huulet olivat purevasta viimasta kohmeessa.
Kotiin ajaessani köröttelin kahdeksaakymppiä. Kuuntelin puheradiota. Enkä puhunut yksinäni rumia. Jonossa on hyvä körötellä. Muiden kaltaistensa kanssa.
Köröttelen tänäänkin. Ja annan itselleni anteeksi.
En, se oli vitsi se menestyskirjailija.