Kuntosali ja keski-ikäinen miesvartalo

Jaa kaverilleTilaa Seura

Miesvartalo on kaunis. Siitä ei liene kukaan eri mieltä. Ajan vankkureiden vieriessä sekin kyllä rapistuu ja menettää osan loistostaan. Ja voimastaan.

Niin oli käydä jopa minulle. Mutta tammikuussa raahauduin kuntosalille jonka kunta tarjoaa lähes ilmaiseksi. Mitään muuta ilmaista ei sitten tarjolla ollutkaan. Kymmenessä kuukaudessa pehmeä leipä ja ikä oli tehnyt tehtävänsä. Minä olin rapakunnossa ja näytin taikinalta. Sellaiselta, missä ei ole edes rusinoita.

Väkevä aloitus ilman turhaa sääliä oli paikallaan ikään kuin rangaistustoimenpiteenä velttoudesta. Henki loppui ja taju meinasi lähteä jo kahvakuulalla lämmitellessä. Piti oikein istua alas. Tupakaksi en sentään pistänyt.

Epäilin jo sairastuneeni johonkin vakavaan tautiin, joka oli romahduttanut uljaan olemukseni. Niistääkin piti useasti siinä huohottaessani. Onneksi oli varhainen aamu ja olin salilla yksin. Saatoin näyttää enemmän saattohoitopotilaalta kuin kimmoisuuttaan palauttamaan tulleelta luomakunnan kruunulta.

Hengityksen tasaannuttua hain pienemmän kahvakuulan. Suorituspaikalle palatessani katsoin suuresta peilistä minun näköistäni miestä jonka pää, punoituksesta päätellen oli kastettu kiehuvaan veteen. Itkua siinä joutui pidättelemään. Kahvakuulakin oli vaaleanpunainen.

Ainahan oli ollut kausia jolloin kuntoilu oli jäänyt olemattomaksi. Eri syistä. Joskus ennen ryyppyputki romahdutti niin henkisen kuin ruumiillisen kuntoni lähelle itsemurhaa. Raittiina olen sentään liikkunut muutakin kuin kantakuppilan ja kotisohvan välillä, mutta silti.

Olin tullut kulminaatiopisteeseen. Vanhaksi. Setä enemmän kuin pantteri. Miten tästä selviäisin?

Vielä en halunnut luovuttaa. Varovaisen lämmittelyn jälkeen sain itsesäälin aisoihin. Nyt oli saatava hyvä mieli, muuten kävisi köpelösti. Vähän painoja, puhtaita suorituksia. Itseni vuoksi minä täällä heiluin. Sen hyvän mielen vuoksi joka kantaa koko päivän.

Joo, näitä juttuja saa lukea tyttöjen blogeista. Henkisyyttä ja muuta kummallista. Maastavetoa ja tulppaaninsipuleita samassa blogissa. Minä en tarvitse itämaisia uskontoja jalkakyykkyihin. Tarpeeksi maastavetoja kunnon painoilla niin buddhamainen peilikuvakin katoaa.

Tsemppiä ikätovereille. Ei meitä päihitä hauiskääntöjä tekevät pikkupojat.

Jaloillaan mies seisoo. Ja jaloiltaan mies kaatuukin, kunhan muistaa käydä kuntosalilla.

X