Hillomunkki ja toksinen maskuliinisuus

Jaa kaverilleTilaa Seura

Mielenkiintoni toksista maskuliinisuutta kohtaan heräsi kun edelläni körötteli auto. Nopeusrajoitus tieosuudella oli 100 km tunnissa ja hillomunkin näköinen auto edelläni ajoi hädin tuskin seitsemääkymppiä.

Röyhkeästi päättelin kuljettajan olevan nainen. Sitten minulle tuli huono omatunto. Mistä tällainen ajatus oli kotoisin? Tuskin Enska ja Hanski- liikennevalistusohjelmasta jota lapsena seurasin hartaana.

Kuka minulle sellaisen mielikuvan oli syöttänyt että naiset köröttelevät ja ovat liikenteen tukkeena? Oliko Enskalta kuitenkin lipsahtanut sovinistinen vitsi joka oli syöpynyt tuoreisiin aivoihini lähtemättömästi ja tehnyt minusta paskiaisen joka ei voi parantua ja jota feministit vihaisivat oikeutetusti?

Oli miten oli, en uskaltanut ohittaa. Ohittamalla olisin nähnyt köröttelijän sukupuolen ja todennäköisesti saanut asiasta epämieluisan varmistuksen. Siis että kuljettaja olisi nainen. Jäin köröttelemään pitäen sopivaa turvaväliä, joka on luultavasti määrätty naisautoilijoiden hitaampia refleksejä varten.

Nyt olin jo huolissani. Taas epämieluisa ajatus. Kai naisillakin sentään on reaktiokykyä? Körötellessä on aikaa miettiä.

Taustapeiliin ilmestyi Audi. Sitä ajoi mies. Näin sen kärsimättömän ilmeen kun se ei heti päässyt ohi meistä kahdesta köröttelijästä. Rohkeasti ja taitavasti se ajoi kiinni minun takapuskuriini ja jäi kärkkymään niin kuin pesäpallossa tehdään, yritetään kuroa pesienvälinen etäisyys mahdollisimman pieneksi, että varmasti ehtii vaikka aikaa olisikin vähän.

Minä luotin miehen tietävän mitä se tekee. Se hallitsi tilannetta. Minä olin altavastaaja edellä köröttelevän naisen kanssa. Me tytöt.

Sitten Audi lähti ohittamaan. Minä katsoin vasemmalle melkein ihaillen. Apukuljettajan paikalla istuva nainen näytti hämmästyneeltä ja jotenkin voitonriemuiselta kun huomasi että olenkin miesköröttelijä. Tai mitä muuta se muka olisi hämmästellyt?

Varmasti Audissa oli juuri ennen ohitusta käyty seuraava keskustelu:

– Jaaha, pari morsioo taas sunnuntaiajelulla
– Älä ny Make, voi ne olla miehiäki
– Aina ne on, naisia

Löin vilkun vasemmalle. Heitin pykälän pienempään ja painoin kaasun pohjaan. Hillomunkki jäin nopeasti taakseni ja pysyin hyvin Audin imussa. Vauhtia oli reilusti. Mäntymetsä vilisi näkökentän rajoilla.
Sitten minun olisi pitänyt kääntyä. Kotiin johtava sivutie. En kehdannut. En millään. Painoin lisää kaasua päästäkseni eroon hillomunkista joka oli syypää siihen että nyt jouduin ajamaan ties kuinka kauaksi kotoa koska olin täynnä maskuliinisuuden myrkkyä.
Audi meni menojaan. Alfauros.
Mutta vähän lohdutti hillomunkin kuljettaja.

Nainen.

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Loistavaa sanojen käyttöä taas Kallelta. Se on selvä, että Kalle on kielellisesti lahjakas.

Olikohan hillomunkin kuljettaja nainen? Sen Kalle herrasmiehenä jättää kertomatta. Herrasmies ei pussaa ja kerro, vai miten se englanniksi menee. Yksittäistapaus olisi ollut joka tapauksessa.

Lukihan se lopussa.
Nainen.

Pojat ja miehet voivat halutessaan alkaa vaikka kuuntelemalla vertaistensa – toisten miesten – kertomana mitä kokonaisvaltaisempi maskuliinisuus on ja joissain tapauksissa onneksi on jo. Tässä: https://summit.evolving-men.com

Alkaa huomenna torstaina 13.12. ja kyseessä yli 25 haastattelua (kuunneltavissa maksutta vuorokauden julkaisusta eteenpäin). Suosittelen lämpimästi. Erittäin lämpimästi – myös naisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X