Nemo, kääpiömäyräkoira, master and commander
Luonnetta löytyy. Ikää tälle päällikkötason kääpiömäyräkoiralle on siunaantunut kohta 14 vuotta. Älä turhaan laske, se on ihmisen iässä 98 vuotta.
Vuonna 2004 tapasimme ensimmäisen kerran. Nemo muutti meille tammikuussa 2005. Me oltiin lääpällään, sukulaiset oli lääpällään ja naapurit oli lääpällään. Nemo hurmasi kaikki. Pieni pikimusta kaveri, joka teki estoitta tuttavuutta. Kukapa ei olisi tykännyt?
Punaisia polkupyöriä Nemo ei voinut pentuna sietää. Eikä Michael Monroeta, joka kerran hiippaili vastaan Aurajoen rannassa kun oltiin iltapaskalla. Juu kerättiin tietysti. Se paska. Se oli Nemon. Minä teen tarpeeni vessassa.
Nyt vanhempana Nemolle on kertynyt kuormaksi asti asioita, joita hän ei siedä. Ruoka esimerkiksi ei saa myöhästyä. Sen on oltava tarjolla kello 06.00 ja 15.30. Myöhästyä ei saa, muuten Päällikkö paukuttelee keittiössä kaappien ovia. Niitä alempia.
Iltapissalla käydään kello 21. Muuten hän kusee vessan matolle. Sinne Nemo kusee myös kostoksi, jos joku juttu ei miellytä. Kannattaa olla aina mieliksi. Autossa Nemo matkustaa aina etupenkillä. Koiran turvavyössä. Muut istuu takapenkillä. Kuski sentään saa ajaa etupenkillä istuen.
Iltaisin Nemo nukkuu sohvalla. Silloin ei kannata häiritä. Se puree jumalauta minuakin jos rohkenen häiritä. Kun aika on sopiva, Nemo tulee sänkyyn. Aika on yleensä silloin sopiva kun me jo nukumme. Hänet pitää näet nostaa. Vaimon ja minun välissä on tyyny. Nemolle. Tyynyliinassakin on pitsireuna. Pitää olla.
Talviaamuisin Päällikkö siirtyy aamutoimien ja aamiaisen jälkeen pikkukamarin takan ääreen. Siellä Nemolla on vastaanotto. Me muut käymme osoittamassa suosiota. Rapsuttamassa ja kehumassa.
Onneksi se ei ole isompi. Oltais helisemässä. Jossain taisi mennä vikaan kasvatuksen suhteen, mutta hyvä kun meni. Nemo on hieno koira ja hieno ystävä.
Eläthän vielä vuosia. Kaveri.