Tapain turmelus ja kevyet poskisuudelmat
Minä olen harjoittanut lähinnä otsikossa ensin mainittua. Aina 46-vuotiaaksi saakka. Sitten raitistuin. Toki olen aina harhaisesti luullut omaavani sellaiset käytöstavat ja etiketin että voin sulavasti luovia seurassa kuin seurassa. Olin väärässä.
Kun keski-ikäinen mies suoristaa sikiöasentonsa sohvalla, nousee ylös, siirtää tapaamista Viikatemiehen kanssa tuonnemmaksi, hakee apua ja raitistuu, on vielä paljon oppimista ennen salonkikelpoisuutta.
Esimerkiksi poskisuudelma tervehdittäessä. Se hienostunut mekaniikka. En toki väitä sitä vieläkään osaavani mutta en enää häkelly. Omasta poskisuutelu-osaamisestani saan kiittää kärsivällisiä suomalaisia naiskirjailijoita, jotka hienotunteisen päättäväisesti eivät päästä kokematonta poskisuutelijaa otteestaan ennen kuin molemmat posket ovat kevyesti koskettaneet. Kiitän myös Otavan henkilökunnan naisia, jotka rohkeasti tällaiseen tapaan minua opettivat, vaikka yritin alkuun kätellä reippaasti. Valitan otsakuhmujanne ja ehkä ahdistelulta vaikuttanutta pyristelyäni kun en tiennyt että halataanko, pussataaanko suulle, vaiko vain toiselle poskelle.
Se on hieno tapa. Poskisuudelma. Minulle se oli aluksi osoitus siitä että ”uskallan sinua lähestyä, vaikka olen lukenut kirjasi jossa kerrot heränneesi eräänä aamuna paskat housussa”.
Tätä kirjoittaessani huomasin, etten vieläkään tiedä missä käsiä kuuluu pitää kun posket (ensin kai oikea poski) koskettavat toisiaan. Taskussa olisi varmasti turvallisinta, mutta se ei varmaankaan ole sopivaa. Taidan edelleen olla häkeltynyt kun en muista. Onko oikea käsi tarttunut suudeltavan oikeaan käteen? Siis jos kättelytilanne päätyy poskisuudelmiksi? Selän takana ristissä niin kuin sellaisessa koristepatsaassa jossa tyttö ja poika vaihtavat muiskun siveästi?
No. Kai sekin minulle selviää kun jatkan muiskauttelua. Vaikka kysymys onkin erittäin kevyestä poskikontaktista ilman mitään syljen kanssa tuhraamista.
Harjoitus tekee mestarin.