Teksti:
Kalle Lähde

Ihmisparka saa, tai useimmiten joutuu viettämään yli kolmanneksen elämästään työssä. Saadakseen rahaa, joka mahdollistaa elämisen ja kuolemisen. Eli töissä on pakko käydä. Yritykset työntekijöineen ovat yhteiskunta pienoiskoossa.

Jos ei halua pilata jokaista päiväänsä, voi seurata esimerkiksi eduskuntaa työyhteisönä. On se karmeaa. Hurskaasti  me muut sitten päivittelemme moraalittomuutta ja oman edun tavoittelua, selkään puukottamista ja valehtelua. Tai ei saa puhua valehtelusta. Se on vain muunneltua totuutta. Niin ja kiusaamista. Se voisi olla muunneltua ystävällisyyttä.

Oman kokemukseni mukaan työyhteisön pilaa henkisesti kutistunut ja tuskainen yksilö. Ominaista tällaiselle tyypille, tai tyypeille (niitä voi olla useampikin) on tyhmyys. Tällainen tyyppi luulee periksiantamattomuuden tarkoittavan sitä, ettei esimerkiksi anneta koskaan mitään anteeksi. Eteenpäin pyrkiminen  uralla tarkoittaa tällaiselle pienelle ihmiselle muiden panettelua ja muunnellun totuuden puhumista. Työnantajaa voi kupata ja kusettaa, koska se on kasvoton tai sillä on uudempi auto. Tällaiset tyypit eivät opi virheistään ja syyttävät niistä tietenkin muita. Nämä tyypit hämmentävät marxilaista soppaa missä aineksina on ahneus ja katkeruus. Samat tyypit esiintyvät keulakuvina kampanjassa, jossa vastustetaan koulukiusaamista. Samat tyypit melskaavat milloin minkäkin ”hyvän” asian puolesta.

Minä saan nykyään tehdä töitä terveessä työyhteisössä. Minun työpaikallani ei ole koskaan kukaan lausunut sanaa tasa-arvo. Se on siellä jotain niin itsestäänselvää ettei siitä tarvitse vaahdota. Tyhy-päiviäkin on, mutta kukaan ei muista niitä erikseen kaivata. Töissä voidaan hyvin ilman niitäkin. Minun ei tarvitse varoa sanojani. Saan sanoa mielipiteeni vaikka se olisi kummallinen. Kukaan ei potki eikä puukota. Eikä paheksu.

Miksi minun duunipaikkani on niin tervehenkinen? Johtuuko se siitä, että kaikki meistä ovat ottaneet pohjakosketuksen elämässään ja saaneet nousta ylös? Johtuuko se siitä, että kaikilla meillä työntekijöilläkin on yrittäjätausta? Jokainen meistä ymmärtää, ettei yrittäjän palkanmaksuun ansaitsema raha tule seinästä. Eikä se tule helpolla. Meillä on sananvapaus. Kukaan ei haasta oikeuteen jos puhuu tuhmia. Eli tyhmäksi saa itsensä tehdä kunhan se ei ole pysyvä tila. On siinä varmasti hyvää onneakin. Siinä, että saa tehdä työtä ihmisten kanssa jotka kannustavat vilpittömästi parempaan suoritukseen. Meillä vittuillaan raskaasti ja halataan lämpimästi. Kokeilkaapa joskus. Sillä on tervehdyttävä vaikutus.

 

 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Mistäköhän on tullut mieleen kirjoittaa artikkeli työyhteisöstäsi ja sen hyvinvoinnista? Onko asiat niin hyvin kuin annat ymmärtää?
Terve työyhteisö muodostuu terveistä yksilöistä, jotka tekevät yhdessä yhteisen päämäärän eteen asioita. Kuten sanot, yksikin pahsti oirehtiva voi pilata koko kokonaisuuden, tästä historia kumpuaa esimerkkejä. Yleensä juuri sairastunut yhteisö on kyvytön näkemään sairastumistaan. Suuriakin konserneja on kaatunut samasta syystä.
Terveen organisaation merkki on se, ettei sen tarvitse hehkuttaa hyvinvointiaan, ikäänkuin oikeuttaakseen hyvinvointinsa.
Sitten voi kyllä tehdä asiakas-, ja työtyytyväisyyskyselyitä työyhteisön tai organisaation hyvinvoinnista. Niitä sitten yleensä julkistetaan. Yksilön käsitys siitä miten hyvinvoiva organisaatio on, on oikeastaan täysin merkityksetön. Se on oma mielipide asiasta. Saadakseen käsityksen organisaation hyvinvoinnista, tulee kysymys siitä esittää organisaatiolle, eli sen työntrkijöille. Mitä tähän vastaisi työyhteisösi, olisiko kaikkien mielipide, että se on yhtä loistava?

Ihan puhtaasta ilosta päätin siitä kirjoittaa. Mitä ihmeen syytä mulla olisi kirjoittaa muunneltua totuutta? Kysymyksesi on merkillinen ja jotenkin pahansuopa.

Tämä lause kertoo skeptikon motiivin eli miksi hän epäilee, onko se Kallen työorganisaatio oikeasti terve.
”Terveen organisaation merkki on se, ettei sen tarvitse hehkuttaa hyvinvointiaan, ikäänkuin oikeuttaakseen hyvinvointinsa.”

Eli, jos asiat on hyvin tai olet muuten vain onnellinen, älä hehkuta! Älä kerro siitä muille!

Tällaiselle asenteelle on varmasti olemassa jokin hieno nimikin, mutta näin nojatuolifilosofina sanoisin, että kyseessä on kateus.

Kummallinen skeptikko. Aina hakemalla hakemassa jotain negatiivista. Kukaan ei saisi olla tyytyväinen.

Joo, pahansuopuus oikein huokui kirjoituksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X