Kravattivarastoni ja pikkujoulusesonki

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kravatti on ainoa juhla-asuste joka ei koskaan jää pieneksi. Siksi en ole heittänyt niitä pois. Tallessa on edelleen villakankainen, kapea, punainen kravattiliina vuodelta 1985. Samoin 90-luvun alkupuolelta peräisin oleva kirjava kravatti. Se kiiltää jopa. Ei vanhuuttaan, vaan siksi että kangas on puolihimmeä.

Nykyään joku luulisi minua sutenööriksi jos pukisin sen päälleni. Näytin varmasti se kaulassani sutenööriltä jo vuonna 1991, mutta silloin sutenöörejä oli liikkeellä niin paljon, etten erottunut joukosta.

Ennen, silloin nuorempana, kravatti oli usein kaulassani vaikka teemana olisi ollut tavallinen ryyppyreissu. Mutta varsinkin pikkujouluissa oli oltava kravatti. Teemaan sopiva, eli tonttukuvioitu (tallessa on).

Kravattiin pukeutunut mies otetaan vakavasti. Vaikka se olisi tukevasti juovuksissa. Kravatti ilmoittaa jo kauas, että liikkeellä on herrasmies, joka ei epäröi laittaa itseään likoon, mitä tulee esimerkiksi viinanjuontiin. Tai muihin asioihin, jotka liittyvät pikkujouluihin.

Enää en käytä kravattia. Sille ei ole tilaa minun ”ei niin joutsenmaisessa” kaulassani. Käyttäkööt ne, joilla kaularakenne on tehty niistä osista joita flamingoja tehdessä jäi ylimääräisiksi.

Aion siirtyä seuraavalle tasolle. Netissä mainostetaan jouluaiheisia neuleita, joissa on poroja, tonttuja, valmiiksi koristeltuja joulukuusia ja mikä parasta, myös kravatti on printattu neuleeseen. Enää ei pikkujoulupukeutuminen mene helpommaksi.

Kuinka kätevää on vetäistä sellainen ylleen ja olla silmänräpäyksessä hauska jouluihminen?
Mahdollisia reaktioita muiden pikkujoulujuhlijoiden suusta:

”Oi miten hieno, paljolla myyt?”
”Mä en kestä, toi on niin kuul!”
”Miten sun uus mielialalääke`on potkassu?”
”Onks toi aito?”

Ainoa negatiivinen asia on neuleen hinta. Alle 9 euron sitä ei näytä olevan myytävänä. Mutta tyylistä ja laadusta joutuu maksamaan.

Ja reaktioista.

X