..pikatiellä mä rekkaa päin törmätessäni..
Göstan laulunsanat toteutuivat kohdallani viikko sitten maanantaina. Laulussa toki Angliaa kuljetti vastuuton nuorukainen, jonka kohdalla kappale enteileekin, että Teuvolle käy huonosti.
Minua eivät ole maanteiden lainalaisuudet koskeneet. Tähän asti siis. Ai miksi? No siksi, että keski-ikäisenä mieshenkilönä olen luonnollisesti keskimääräistä parempi henkilöauton kuljettaja. Se ei valitettavasti riittänyt pitämään minua poissa kolaritilastoista. Teillä liikkuu muitakin ja kaikki eivät ole keskimääräisiä ja keski-ikäisiä mieshenkilöitä.
Sieltä se tuli, vasemmalta stop-merkin takaa. Minulla oli vauhtia risteysalueella sallittu 80 kilometriä tunnissa. Näkyvyys risteysalueella oli erinomainen vaikka satoi räntää. Tulosuunnastani vasemmalle, risteyksessä oli pysähtyneenä aurausauto, mutta se seisoi bussipysäkillä eikä estänyt minua näkemästä rekkaa, joka oli pysähtynyt sen taakse ylittääkseen risteyksen.
Minä typerä keski-ikäinen mieshenkilö luulin että rekan kuljettaja näkee minut niin kuin minä näen hänet. Kirkkaasti ja esteettä. Minun pitäisi tietää, ettei saa ”luulla”. Varsinkaan liikenteessä. Mutta luulon varassa saavuin bussipysäkille pysähtyneen aurausauton kohdalle. Rekan punainen nuppi ilmestyi eteeni.
”Ny mene henk”.
Murreasetukset palaavat alkuperäisiksi kuolemanvaarassa. Minä puhuin Raumaa viimeisiksi sanoikseni. Tai mitkä olisivat voineet olla viimeiset sanani. Ymmärrätte draaman kaaren tässäkin.
Väistin kuitenkin oikealle. Etten ajaisi suoraan päin, koska silloin voi tulla henkilöauton sisätiloissa ahdasta. Sitä on niin vaikeata arvata, mistä kohdista se auton kori alkaa rypistyä kasaan, että tietäisi sovitella raajansa sellaisiin asentoihin, ettei satu liikaa.
Rekan kuljettaja ei tiennyt minusta ennen kuin keulan puolelta kuului rysäys. Koska se ei jarruttanut missään vaiheessa, osuin hitaasti risteystä ylittävään rekkaan. Nupin nokkaan ajamalla ilmoitin hänelle että ”täällä ollaan”.
En kyllä ollut kauaa. Jatkoin nelipyöräluisua risteysalueen penkkaan. Kojetauluun ilmestyi paljon punaisia huutomerkkejä. En ruvennut huoltokirjasta etsimään selityksiä. Otin selfien ja sytytin tupakan. Odotin että kohta tulee kipu joka vie tajun. Siksi pidin tupakkaa niin, että se putoaa jalkatilaan jos päässä himmenee, eikä sytytä halpaa keinokuituista jakkuani.
Rekkakuski auttoi minut rikkoutuneesta sivuikkunasta ulos. Kävimme lyhyen keskustelun, ystävällisessä hengessä, tapahtuneen vaatimista välittömistä toimista, niin kuin miehet keskenään tekevät.
Rekan sivupeili kuulemma plokkaa näkyvyyden. Tehokkaasti. Tämä tiedoksi, älkää luulko liikenteessä.
Tänään kiitän Jumalaa etten törmännyt viimeistä kertaa.