Mitä sinä koriset kuolinvuoteellasi?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Koiralenkillä kännykkäni on aina äänettömänä. Aivot, sekä pikkuiset että ne suuremmat, kiittävät tätä häiriötöntä tilaa. Muutoin niin vähäinen ja sekava ajatustoimintani saa uutta virtaa.

Koiralenkillä olen kirjoittanut kaksi kirjaani. Siellä maistelen lauseita ja hihitän omaa nerouttani. Koiralenkillä onnistun myös liikuttumaan kyyneliin saakka asioista, jotka muuten ohittaisin olankohautuksella. Esimerkiksi oma nerouteni. Eilen ilma oli varsin raikasta ja ajatuksenjuoksuni tavallista kirkkaampaa. Erehdyin miettimään mitä ihmisen pitää elämässään saavuttaa? Käsi kädessä tämän kysymyksen kanssa kulkee kysymys, eikö ihmiselle riitä mikään?

Itselleni olen jo vuosia sitten vastannut tyydyttävästi tähän kysymykseen. Minulle riittää se, kun kukaan ei heitä arkkuani kivellä. Ja vaikka heittäisikin, niin mitä sitten? Kai minä kuolleena senkin kestäisin.

Täytyykö ihmisen katsella kuolinvuoteellaan ikkunasta ja miettiä katse horisontissa että ”tonne asti ja vähän yli, kaikki on mun”? Eikö riitä, että katsoo takapihan kuusiaitaa ja onnittelee itseään siitä kuinka vuosien työllä siitä tuli niin kaunis? Toki oikeassa elämässä juuri sillä hetkellä kuolinkammarin oven takaa kantautuu lauseenpätkä: ”Jahka toi kääpä kualee, niin se vitun ruma kuusiaita lähtee seuraavaksi”. Semmosta se on ja mitä silläkään on väliä.

Miksi ihmisen on niin tärkeää olla tärkeä? Ketään ei kovin pitkään kuitenkaan muistella kuoleman jälkeen. Suurin osa ei muista omastakaan suvustaan yhtään mitään, kun mennään pari sukupolvea taaksepäin. Niin se on kuin laivan vanavesi, sinne se katoaa valtameren pyyhkiessä jäljet iäksi, eikä kukaan tiedä laivan juuri siitä joskus kulkeneen. Mä olen selvästi aika hyvä tässä. Tärkeys nostaa päätään, vaikka jostain olen varmasti tuonkin lauseen kopioinut.

Täällä pohjan tähden alla-kirjassa Alma Koskela sanoo jotain niin kaunista ja tyhjentävää viimeisiksi sanoikseen: ”Otat sitte aamulla maidosta kerman pois”. Siihen tiivistyy vaatimaton luonne ja ankara elämä, jos lauseen osaa lukea oikein. Jos ei osaa, kaikki tärkeys, omaisuus ja tittelit ovat turhia.

Olen jo etukäteen miettinyt omaa vastaavaa. Ettei tarvitse Almaa siteerata, se saattaisi herättää hämmennystä, kun ei ole lehmääkään.
Toivottavasti ehdin sen korista kuolinvuoteellani.

X