Edellisestä karusellista vielä..
Edellinen blogi-kirjoitukseni herätti keskustelua ja palautetta tuli messengeriin kiitettävästi. Kaikki eivät toki kiitelleet. Ymmärrän hyvin. Jos minulle olisi aikanaan luettu samankaltainen kannanotto läheisen roolista ja kärsimyksestä juovan alkoholistin rinnalla, niin tunteeni olisivat kuohahtaneet varmasti.
Olisin suuttunut tekstin lukijalle. Ja kirjoittajalle. Mahdollisia reaktioitani:
- Älä nyt väitä ettet nauttisi tästä karusellista
- Uskotko sä tosiaan että toi kirjottaja on muka joku raitis?
- Mä pystyn kyllä hiljentämään vauhtia jos se nyt muka hirvittää
- Kaikki muutkin miehet juo mutta ei niiden vaimot kulje naama kurtussa
- Sano nyt oikein mitä haittaa tästä muka sulle on ollut ja lakkaa parkumasta
- Vittu sää olet hysteerinen
- Sun kaveritkin on hysteerisiä
- Koko maailma on tullut hulluksi
- Laitetaan sitte karuselliin vauhtia niin näet oikeata kärsimystä
- Kaikkee paskaa sääkin luet ja vielä uskot
- Myötä- ja vastamäessä hei
Olisin tehnyt kaikkeni ampuakseni kirjoituksen alas ja saadakseni vaimon epäilemään totuutta itsekin. Sen jälkeen olisin lähtenyt ovet paukkuen jonnekin juomaan ja säälimään itseäni. Vaimo olisi jäänyt yksin itkemään ja epäilemään omaa mielenterveyttään. Ollut taas pahoillaan siitä että oli ylireagoinut ja loukannut minua. Hienoa miestä. Totuus juomiseni seurauksista läheisille oli minulle liian karvas pala nieltäväksi. Jos sen olisin nielaissut, niin miten olisin voinut juoda enää sen jälkeen? Lopulta onnekseni nautin sen totuuden hoidossa, pieninä kulmikkaina paloina, joiden ansiosta raitistuin.
Harhainen käsitykseni oli että kaikkien vaikeuksien keskellä ainoastaan juominen piti minut järjissäni. Ja kaikkeen järjettömyyteeni oli syynä juomiseni.
Hullua eikö totta?