Pizzapaloja Auschwitsin portilla

Jaa kaverilleTilaa Seura

Bussi lähti aamulla kello kuusi Krakovasta. Vajaan kahden tunnin kuluttua olisimme paikassa, jota olin vältellyt koko ikäni. Vältteleminen oli toki ollut helppoa tähän asti, vaikka Oripäästäkään ei ole matkaa Auchwitsiin kuin 1222,2 kilometriä. Kerran 90-luvulla ollessamme Gdanskissa laivan kanssa merimiespappi tarjoutui meitä siellä käyttämään. Olin lukenut tapahtumista liikaa, enkä lähtenyt. Nyt oli aika korjata asia.

Bussimatkalla muistelin kaikkea lukemaani. Ahdisti, mutta tällä kertaa tunne oli tervetullut. Minä sentään kykenin ahdistumaan ja minä tiesin mitä täällä oli tapahtunut. Kaikki kammottavuudet olivat tapahtuneet ennen syntymääni, mutta minä tiesin niistä. Edessämme istunut pariskunta rapisteli suolapähkinäpussiaan ja rupatteli iloisesti. Tiesivätkö he mihin olimme menossa? Takaani kuulin hepreankielistä puhetta ja minua hävetti tuon pariskunnan puolesta. Halusin nostaa kädet nähtäväksi ja huutaa etten minä syö pähkinöitä, olen hyvien puolella. Ahdistuin enemmän, kun mietin kenen puolella olisin ollut 75 vuotta sitten? Jos olisin syntynyt sellaisiin olosuhteisiin missä olisi pitänyt valita puolensa olemattomilla tiedoilla ja nerokkaan propagandan kyllästämänä?

Syökö pähkinöitä bussimatkalla Auchwitsiin vai ei, ei ole enää suurta merkitystä sille, mitä siellä on tapahtunut, mutta jotenkin se edusti minulle typerää huolettomuutta siitä, etteikö sama voisi tapahtua uudelleen. Kuvittelin pariskunnan suu täynnä pähkinöitä huutelevan ohikulkijoille ”natsi!”, ihan vain osoittaakseen olevansa hyvien puolella ja sitten sulkevan silmänsä tyytyväisenä.

Oswiecimin kaupungissa bussin vierellä alkoivat kulkea junaraiteet. Siinä ne ruostuivat vuosikymmenien käyttämättömyydestä. Raiteet olivat vain yhdet lukuisista, jotka johtivat tänne. Raideliikenteen solmukohta. Siksi paikka oli aikanaan valittukin.

Nousimme linja-autosta Auchwitsin porttien ulkopuolella. Pelkäsin näkeväni t-paitoja ja Auchwits-jääkaappimagneetteja myyviä krääsäkauppiaita. Onneksi ei sentään. Pizzapaloja kyllä myytiin ja pepsikolaa, rakennuksessa, joka kuului kompleksiin mutta oli sentään portin ulkopuolella.

Sodan päätyttyä ja kauheuksien paljastuttua ihmiset kyselivät miten tämä saattoi tapahtua? Ei koskaan enää, kaikki vakuuttelivat. Ja kuitenkin, jos tutkit miten kaikki oli mahdollista, huomaat että kaikki on taas mahdollista. Eikä se järjestelmä luikertele Auchwitsin raunioista heiluttaen hakaristilippua ja huuda kovaan ääneen että ”me olemme natseja”. Se luikertelee aivan toisesta suunnasta ja vastustaa natseja. Kukapa niitä nyt ei vastustaisi?

 

X