Teksti:
Kalle Lähde

Miehet säilöö tykimmin. En osaa donkata enkä korjata autoa, mutta osaan tehdä mehua marjoista. Luultavasti osaisin tehdä mehua myös sienistä ja klapeista, koska olen mies. Klapimehua sanotaan kyllä tervaksi ja sitä en vielä osaa keittää. Luultavasti se ei onnistu perinteisellä mehumaijalla jolla nyt keitän mansikkamehua. Pitää opetella, koskaanhan ei voi tietää minkälainen tervan tarve talvella yllättää. Sienimehu taas taitaa sopia enemmän paikallaanmatkustamisesta pitäville.

Mehulle ja hilloille on aina tarvetta. Ja vaikka ei olisikaan, niin säilöminen on mahtavaa. Säilömisessä tulee vaalittua perinteitä, jotka nykyiseltä sukupolvelta tuntuvat olevan kadoksissa. Halloweenia juhlitaan, mutta ei osata keittää mustikoista hilloa. Se on mielestäni kummallista. Jonkin sortin sadonkorjuujuhla Halloweenikin, on mutta tietävätkö juhlijat edes, mitä tarkoittaa sadonkorjuu?

Joku saattaa pitää hillon keittämistä ja säilömistä järjettömänä, koska kaupasta saa hilloa. Minä pidän järjettömänä sitä, että jotkut antavat säilöä itsensä odottamaan lääketieteen kehitystä, herätäkseen sitten kuolleista. Olisivat syöneet itsetehtyä hilloa, niin ei tarvitsisi kuolleena odotella.

Talvella kun ottaa palan mustikkapiirakkaa, joka on tehty omin käsin poimituista marjoista, voi sulkea silmänsä ja palata heinäkuiseen päivään metsässä. Kahvitermari, poimuri, uskollinen koira ja mielihyvää tuottava vimma säilömisestä palautuvat mieleen. On taistellut vääjämätöntä kesän loppumista vastaan ja voittanut.

Osta siis mehumaija ja löydä onni. Mikään tavara ei ole koskaan tuottanut niin paljon mielihyvää minulle kuin äidiltä saamani mehumaija. Syksyllä, kun puolukatkin on poimittu ja keitetty mehuksi, katselen täysiä mehupulloja jotka seisovat uljaina ulkorakennuksen jääkaapissa, kuin sotilaat. Asennossa ja valmiina talveen. Täynnä vitamiineja annettavaksi niille, jotka tarvitsevat. Siinä alkaa kupeissa nipistellä.

Olen minä pulloista ennenkin hullaantunut. Hullaantua tarkoittaa kai tulla hulluksi. No minä tulin hulluksi mutta niissä pulloissa ei ollut marjamehua.

X