Teksti:
Kalle Lähde

Katselin Netflixistä Huumeiden maailma-dokumenttia, jossa esiintyy aitoja gangstereita. Eivät tietenkään omilla nimillään, vaan upeilla ja pelottavilla jenginimillä. Löytyy T-Bonea ja Spideria, Shortya ja Tankia. Jengiläisiä on kai tuhansia, mutta tässä edellä on luultavasti mainittu suurimman osan nimet, tai jenginimet.

Ristimänimet näiden jenginimien takana ovat tuiki tavallisia ja rakastavien vanhempien antamia. Nimillä on luultavasti kannustettu tavoittelemaan amerikkalaista unelmaa. Nimillä, kuten esimerkiksi Lamar Washington tai DeShawn Lincoln. Ei nimi miestä pahenna, sanotaan. Kummallista että joku haluaa vaihtaa noin hienon nimensä esimerkiksi Shortyksi.

Entäs sitten kun verisen jengisodan päätteeksi alkavat neuvottelut rauhasta? Jengit kokoontuvat pitkän pöydän ääreen ja puolet heistä kantaa nimeä T-Bone. Saako jokainen T-Bone oman numeron, että tietää itseään tarkoitettavan? Ettei tule sekaannuksia ja taas ala aseet paukkumaaan?

Jos leviää huhu, että Spider on ammuttu, niin mistä tietää kuka Spider kuoli? Kaupungissa on satoja Spidereita ja heillä tuhansia läheisiä. Mahtaa olla raskasta surra jokaista, ainakin ennen kuin varmistuu ettei tällä kertaa kyseessä ollut oman jengin Spider. Luultavasti Los Angelesissakin ammutaan vähintään yksi Spider päivässä.

Mitä jos eksyy LA:n laitakaupungilla ravintolaan ja nälkäisenä silmäilee ruokalistaa, unohtaa missä on ja lausuu tilauksen liian kovalla äänellä? ”T-Bone….”. Ei ehdi tilaustaan sanomaan loppuun kun pöytä on täynnä gangstoja, jotka tivaavat että ”mitä asiaa?” ja osoittelevat suurikaliiperisilla pistooleilla.

Itselläni ei ole koskaan ollut lempinimeä. Yritin joskus lanseerata käyttöön ”Mangoa”, mutta ainoastaan yksi työkaveri jäi sitä käyttämään.

”Mango is like shadow, juu nou vat aimseiing”

X