Teksti:
Kalle Lähde

Tilaamalla esimerkiksi Pogostan Sanomat. Kyseinen lehti ilmestyy Ilomantsin alueella. Arvaamattomilla rajaseuduilla, jossa vielä asuu sinnikkäitä ihmisiä lähellä luontoa. Luontoa seudulla riittää vaikka Ilomantsissakin oli jo kepappibaari. Riisipiirakoita oli onneksi vielä tarjolla enemmän kuin kepappia.

Jokin minua sinne vetää, Pohjois-Karjalaan, vaikka vierailin siellä ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Tänä kesänä olen käynyt jo kaksi kertaa. Kolmatta en luultavasti ehdi. Ensi kesänä käyn varmasti ja ehkä joskus asun siellä, vaikka minulla ei ole mitään siteitä alueelle verenperintönä.

Pogostan Sanomia (teen tänään tilauksen) lukiessa voi lisätä paikallistuntemusta ja muokata sielua valmistautumaan muuttoon. Katsella rauhassa ilmoituksia myytävistä mökeistä ja tonteista. Haaveilla. Toki viime talvena oli metri lunta, kertoivat paikalliset. Metri on aika paljon. Ainakin se on enemmän kuin puoli metriä. Sekin on paljon ja milloin se sitten sulaa? En huomannut kysyä. Kesäkuussa? No, se metri on maassa eikä minun haaveideni päällä.

Miten suojautua mäkäräisiltä? Luultavasti Pogostan Sanomissa on vuosittain viimeisimmät vinkit siitäkin. Nyt mäkäräisiä ei näkynyt, koska ilmastonmuutos oli jäähdyttänyt päivälämpötilan kymmeneen celsiukseen. Näin käy kuulemma keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Kuinka niin ”keskimäärin”? Eihän silloin pitäisi olla mitään keskimääräistä kun ilmasto muuttuu? Ilmastonmuutoksella tuntuu olevan moninaisia vaikutuksia, kuten liittokansleri Merkelin vapina ja kylmät kesäpäivät Ilmomantsissa. Mäkäräiset ja Merkel. Pahoittelen näitä ilmastojuttujani, tiedän että jotkut teistä näkevät paremmin. Tiedostavat.

Sinne jonnekin, erämaalammen rannalle. Olisi hienoa ainakin ajatuksena. Mutta olenko liian sosiaalinen ja mukavuudenhaluinen, vaikka muuten olisinkin kuin ”kätkäläinen?”Jonkinlaiseen kompromissiin varmaan olisi tyydyttävä. Ehkä Kolin hotelli kerran vuodessa, kun siellä on aamiaisella se suklaaputouskin? Hotellin terassilla voi sitten suupielet suklaassa tuijotella Pieliselle ja olla erämies.

X