Valkoisen heteromiehen uskomaton päivä

Tietysti on sellainenkin mahdollisuus, etten ole otsikossa mainittu. Mihinkään ei voi enää luottaa nimittäin, ei edes peilikuvaansa. Luottamus omaan minäkuvaan vähenee entisestään, kun tarkastelen vaikka eilistä päivääni. Lihansyönti, rasismi, väkivalta ja maailman pilaaminen vie muuten kaiken aikani, mutta eilen..

Aamu alkoi koiralenkillä, kun oli vielä viileää. Heittelin Aatokselle palloa ja lörpöttelin sille ääneen ja lässytin. Aatos diggaa kun sitä kehuu, hyppääkin korkeammalle kuin jos jättäisin kehumatta. Yllätimme aamupalata kolme valkohäntäpeuraa. Varmasti ne samat kuin viimeksikin, koska jäivät paikoilleen.

”Ei noista ole vaaraa, se on se kaljupää ja sen koira vaan”

Oltiin hiljaa paikallamme kun ei haluttu häiritä, joutuvat varmasti juoksemaan henkensä pitimiksi muutenkin. Oli mukavaa seurata niiden rauhallista ja luottavaista ruokailua. Annettiin siinä tilaa puolin ja toisin, ymmärrettiin toisiamme. Lopulta ne pelotti matkaan tieltä kuulunut autonrenkaan räjähdys.
Epäilen että se oli joku koodaribussi.

Lounaaksi tein kasvisruokaa. Kyllä. Kasviksia. Kuuluu pakottamatta ihmisen ruokavalioon, jossain määrin. Ja osa niistä kasviksista on ihan syötäviä. Osa omasta maasta ja osa on tässä lähellä tuotettu. Illalla piti syödä lihaa, että jaksaa taas olla tunteellinen. Ja olinkin, kun illalla tirautin kyyneleen elokuvan aikana. Ei heti uskoisi impivaaralaisesta maailmojen tuhoajasta.

Viikko sitten näin mustan miehen kulkevan pikatiellä. Kassia ja kantamusta riitti. Olisin tarjonnut kyytiä mutta kaveri oli menossa väärään suuntaan. Valkoiselle miehelle en ehkä olisi kyytiä tarjonnut, olisin varmasti leimautunut joksikin. Mitä nyt seuraavaksi keksivätkään.