Teksti:
Kalle Lähde

Välillä on terveellistä vilkaista olkansa yli lähimenneisyyteensä. Minulle se tarkoittaa aikaa, jolloin vielä join viinaa. Vertailen juovaa Kallea tämän päivän Kalleen. En minä joka päivä juonut, välillä olin kuivilla ja juuri tätä kuivaa aikaa on hyvä verrata tämän päivän raittiuteen.

Kun olin viikon ryypännyt raskaasti ja asiat olivat päin persettä, piti tietenkin korjata elämä. Ei enempää eikä vähempää kuin koko elämä. Muistan syksyllä 2011, rankan juomaputken jälkeen, kun olin jälleen kerran saanut vaimon leppymään edesottamuksistani, kuinka voima virtasi minuun ja alkoi uusi uljas elämä ilman viinaa. Mökin sisäkatto piti maalata. Piti maalata vanha elämä peittoon. En ollut syönyt viikkoon.

Katosta piti ennen maalaamista pestä vuosikymmenien noki. Aloitin hillittömän jynssäyksen A-tikkaiden päällä seisoen. Pyörrytti jo viiden minuutin kuluttua. Mutta jatkoin lauta kerrallaan, lika oli piukassa, niin kuin juoppous minussa. Vaimo seurasi huolestuneena uutta uljasta, juuri parannuksen tehnyttä miestään joka ilman taukoja, ruokaa ja juomaa jynssäsi elämäänsä puhtaaksi. Hiki valui purona silmiin ja kalsareihin. Välillä oli tultava alas tikkailta huuhtelemaan rättiä ämpärissä. Silmissä musteni kun kumarruin kohti ämpäriä. Ämpäreitä näkyi kolme ja horjahtelin kuin juopunut enkä meinannut löytää takaisin tikkaille kivutakseni takaisin katonrajaan.

Taju meni vasta kun katto oli pesty. Ensimmäinen muistikuva on pihan rottinkisesta keinutuolista, jossa istuin heikkona, kaikkeni antaneena ja puoliksi tajuissani. Vaimo juotti minulle lasista makeaa appelsiinimehua, siemaus kerrallaan. Oli vielä laittanut shaalin jalkojeni peitoksi. Istuin siinä kuin Al Pacino elokuvan Kummisetä loppukohtauksessa.

En muista tarkalleen kauanko sillä kertaa kuivilla oloa kesti, mutta epäilen sen päättyneen saatuani katon maalattua. Join, suoritin elämää ja join taas. Sanaa rauha en edes tuntenut. Jos viikon pari hörppii viinaa vaihtaen vain Aurajoen puolelta toiselle, tuppaa kaikenlaiset työsuoritteet olemaan minimaalisia. Laiminlyöntejä joutuu sitten korjailemaan niin, ettei tahdo kellotaulussa tunnit riittää.

Olihan se kamalaa aikaa, mutta hyvin on maali katossa pysynyt kun pohjatyön tein kunnolla ja itseäni säästämättä. Olisi tietysti ollut vielä palkitsevampaa, jos joku olisi ruoskinut samalla. Itsellä kun molemmat kädet olivat kiinni katon pesussa.

X