Jalkani ovat kiinni perseessä

Jaa kaverilleTilaa Seura

Ja kämmenien jatkeeksi on annettu toimivat sormet. Minulle on annettu tämä päivä, ehkä jopa kokonaan. Pääkoppakin pelaa kohtalaisesti, ainakin omasta mielestä. Pää on kuitenkin se ongelma syöttäessään minulle luulon, että nämä eivät riitä onnellisuuteen. Liian usein nielaisen tämän luulon yhtään pureksimatta. Nielaistuani voin huonosti ja olen hermostunut. Onni onkin vasta nurkan takana.

Harhassa, jossa onnettomuus on tänään ja onnellisuus koittaa vasta huomenna, tämä päivä pannaan laskiämpäriin etukäteen tuomittuna pilaantuneeksi. Syyllistyn tähän viikottain.

Kun syyllisyys hyvien päivien laskiämpäriin heittämisestä kasvaa riittävän suureksi, on pakko alkaa toimia. Tavallinen itsetutkiskelu ei minulle riitä. Ulkopuolisen silmiin parannuksen tekoni näyttäisi varmasti kummalliselta. Kuten äskeinen asetuksieni nollausoperaatio metsässä.

Päätin aamulla tehdä koirien kanssa lenkin. Olivat tietysti innoissaan, kun olin ollut taas päiviä pois kotoa. Koirien innostus sai minut ärhentelemään. Korotin ääntäni. Selkä on kipeä ja viikon kestänyt sappikohtaus vasta hellittänyt otteensa.
Otin sienipuukon mukaan. Pakko löytää kanttarelleja. Mietin myös poimurin ottamista, että voisin suorittaa puolukankeruuta. Ainakin ne kypsät olisi pakko kerätä. Poimuria ei löytynyt mistään. Tunnelma oli katossa ja pakkopulla maistui suussa.
Metsään päästyämme nilkkapituinen kesäsukka oli myttääntynyt kumisaappaan kärkeen. Onnettomuus alkoi pilaannuttaa päiväni. Korjasin sukan ja löysin kaksi kanttarellia, jotka ystäväni Pongo sotki rikki ennen kuin ehdin kerätä ne talteen.

Minulla oli kaksi mahdollisuutta. Lyödä sienipuukko omaan silmään pystyyn ja uskoa että huominen on parempi tai mennä makuulle ja antautua onnelle.

Antauduin.

Laskeuduin selälleni kosteaan metsään. Lapaluut kastuivat heti takin läpi. En antanut sen häiritä. Onni sai minut hengästyneenä kiinni heti, eikä minun tarvinnut muuta kuin mennä makaamaan metsään. Katselin puunlatvoja ja sinistä taivasta harmaiden pilvenriekaleiden välissä. Koirani nuolivat kireydestä vapautunutta naamaani. Meillä ei ollut enää kiire. Mitään ei ollut pakko.

Työpuhelin taskussani alkoi soida, kaivoin sen esiin ja vastasin levollisella, kiireettömällä äänellä. Asiakkaan onneksi hän ei nähnyt missä minä makasin. Hän olisi voinut tulla rauhattomaksi minun rauhastani.

X