Vaikka olisi eläessään ollut täysimittainen paskiainen…

Jaa kaverilleTilaa Seura

Tai läpeensä paha ja kenkkumainen ihminen, kuolema muuttaa tilanteen välittömästi. Exituksen tapahduttua vainajan lähipiiri huokaisee surullisesti, joka on luultavasti vain peiteltyä helpotusta. Vuosia vaivannut kammottava huoneilma vaihtuu raikkaampaan.

Tämän jälkeen papille, joka ei vainajaa koskaan tuntenut, kerrotaan lämpimästä ja rakastavasta ihmisestä. Ihmisestä, joka otti aina muut huomioon ja vei limppua köyhille. Ehkä papin roolista käsin on helpointa puhua paskaa arkun äärellä, olla sen tarinan varassa, joka hänelle vainajasta on kerrottu.

Luuleekohan ihminen puhuessaan papille puhuvansa Jumalalle? Tai ainakin Jumalan vaikutusvaltaiselle edustajalle? Että jos sellainen Jumala nyt kuitenkin on olemassa, niin kerrotaanpa kuolleesta jotain sellaista, millä taivaspaikka heltiää kaikesta huolimatta? Eikä silläkään niin väliä ole, paskiainen se oli, mutta Jumalan suuntaan on hyvä varmuuden vuoksi antaa hyvesignaali itsestään ihmisenä, joka ei menneitä muistele. Vaikka muistelee. Ehkä varmistelemme alitajuisesti oman kuolemamme jälkeisen vaitiolon puutteistamme ja ilkeyksistämme? Kun me emme puhu totta vainajasta, niin meistäkään ei puhuta pahaa kuolemamme jälkeen? En tiedä. Uskommeko, että totuus meistä on se, mitä kalanhattuinen pappi meistä arkulla puhuu?

Googletin vähän ja silmiini nousi nimi Gary Ridgway. Yhdysvaltojen ehkä pahin (?) tai ainakin tuotteliain sarjamurhaaja. Hän on tunnustanut 48 murhaa. Todellisen luvun arvioidaan olevan tuplasti tunnustuksen verran. Mies on elossa, istuu neljänkymmenen kahdeksan elinkautisen tuomionsa lisäksi 480 vuoden tuomiota Walla Wallassa. Siinä on istumista, toki hänen älykkyysosamääränsä on 82, joka varmasti helpottaa tuomion lusimista.

Mitenköhän pappi aikanaan luonnehtii Garya muistotilaisuudessa?

”Punaniskaksi Gary matkusteli paljon (piilotti ruumiita kahden osavaltion alueelle), hän oli mieltynyt Green Riveriin (heitti useat uhrinsa kyseiseen jokeen), Gary oli hurmioitunut maisemista ja rakasti ajella pitkin ja poikin Pasific Highway Southia (poimi sieltä kyytiinsä monet uhreistaan).

Gary tunnettiin ahkerana miehenä, urakkaluonteinen huhkiminen oli lähellä hänen sydäntään (yli 40 murhaa kahden ja puolen vuoden aikana), vaikka hänelle ei hoksottimia ollutkaan suotu. Garyn pikku paheista on mainittava roskaaminen (kaatoi sekalaisia jätteitä ruumiiden kätköpaikoille, hämätäkseen poliisia), vaikka hän luontoa rakastikin. Naisiin hänellä oli erityinen suhde , Gary piti heistä tiukasti kiinni, todella tiukasti ( valtaosa uhreista oli prostituoituja jotka hän murhasi kuristamalla).”

Saattaa siinä osa saattoväestä irvistää. Pappikin ehkä. Jumalalle ei taida mennä ihan täydestä?

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Täällä palautetta alkoholistilta

Olen lukenut molemmat kirjasi ja viimeisimmän ryyppyputkeni (noin 2kk sitten) jälkeen kuunnellut niiden äänikirjaversioita valvepainajaisten aikaan öisin, kun tuntui, että ahdistuneisuus tekee minut lievästi sanottuna hulluksi. Vaikka kirjoissa juominen tai itseasiassa siihen valmistautuminen ja päämäärään saapuminen = Ensipuraisu, ja miten herkullisen mielikuvan siitä kirjoitat ja joita samoja keloja itsekin juuri ajatteli ja joilla itseään kusetti, kun piti itsensä mukamas palkita jostain, joka toiselle tallaajalle(ei alkoholistille) on ihan perus askare, niin luulisi, että sellaista krapulassa ja viimein selvinpäin kuunnellessa tekisi taas mieli lähteä levättyään alkon suuntaan niin itselle se muistutti siinä sängyssä sätkiessä kokoajan sitä, että alkuhuuman kautta seuraa täystuho ja mitä enemmän se itselleen hyvää oloa aluksi antaa, niin sitä enemmän se sitä vie pois, vaikka korkki olisikin taas hetken kiinni.

Nyt olen pitänyt putkea, mutta en juomalla ,vaan lukiessani tämän blogin kirjoituksiasi ja olen saanut tuntea syvää myötätuntoa, samaistumista ja pitkästä aikaa todellista iloa, sekä naurua, vaikka huumoria näistä asioista ei tapahtumahetkillä ei paljoa irti puristeta, mutta kun itse voi 100% samaistua, kun säpsähtää aamuyöllä vessan lattialta ja sydän meinaa tulla ulos rinnasta, kun tietää, että klo 8.00 alkaa koulun kautta oleva työpaikalla järjestetty näyttöviikko, jota on jo ”sairastumisen” takia joutunut siirtämään usean viikon ajan, ja kohtalotoverit tietävät kyllä mihin se sairasloma on käytetty. Kuningas alkoholi veti taas kerran pitemmän korren, vaikka muistilaput jääkaapin ovessa muistuttivat joka päivä isoin kirjaimin;

PYSY VAHVANA, TIEDÄT MITÄ SIITÄ SEURAA JOS RETKAHDAT NYT!!
TÄÄ ON SUN VIIMEINEN MAHDOLLISUUS!
NYT ET MOKAA TÄTÄ VITUN PASKA!!!!

Yms.

Ja miten näytön kävi? Vituiksi mäni, niinkuin koko koulukin. Ja se oli vain yksi osa monen muunkin asian kanssa mm. parisuhde, raha-asiat…

Mutta sen enempää tilittämättä ja ajan juostessa nopeammin, kuin minä, niin nyt mennään päivä kerrallaan. Keskusteluapua olen aikaisemminkin vastaan ottanut, mutta nyt asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ilman paskanjauhantaa eli Alkoholi ja minun alkoholismini on syy, miksi tässä nyt istun ja kissa on nostettu pöydälle, aikaisemman masennus/ahdistuneisuus-diipadaapan voi pöydältä lakaista lattialle ja sieltä roskikseen.

Pahoittelut tönköstä kirjoituksesta, mutta oli pakko vain näppäillä mitä mielessä oli, en viitsi tarkistaa alusta ettei tule deletoitua koko juttua, heh, heh..

Nyt järjestämään aiemmin rikottua elämääni taas kasaan, mutta tällä kertaa ei baarin kautta.

Kiitos Kalle Lähde, olet todellakin antanut minulle uskoa tulevaan!

T. Mikke

Kiitos Mikke! Pyydä facekaveriksi, niin sparraillaan joskus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X