Teksti:
Kalle Lähde

Niin mitäs sitten? Ensin tietysti työmatka, ajan sen omalla autolla kerran viikossa suuntaansa ja nyt käyttäisin bussia. Matkaa yhteen suuntaan on noin 80 kilometriä. Kotoa lähtiessä pitäisi kävellä lähimmälle bussipysäkille 5km. Sama kävely odottaisi määränpäässä, sielläkään bussi ei veisi oven eteen. Aikatauluista johtuen pääsisin pari kertaa päivässä edes viiden kilometrin päähän määränpäästä. Muina aikoina kävelisin viimeiset 15km. Kun ei ne bussit kulje täällä maaseudulla vartin välein.

Kauppaan pitää päästä. Ainakin niin kauan kuin minullakin on lupa olla olemassa. Kaupassa myydään sitä lihaa ja muita makkaran kaltaisia ilmastomurhatarvikkeita tällaisille pahiksille kuin olen. Matkaa kauppaan kävellen tulee 5,5km. Siis edestakaisin 11km. Vaikka hakisin vain salaatinlehtiä. Kauppamatkalla olisi ainakin aikaa miettiä Kiinan satsaamista hiilivoimaloihin.
Voisin tietysti käyttää polkupyörää tai sähköpotkulautaa. Niitä potkulautoja ei täällä loju, yllätys, yllätys,  joka ojassa. Ei edes joka toisessa. Hiekkatien, joka johtaa lähimmälle asfaltille, omistaa valtio. Se on helvetin kuoppainen ja huonossa kunnossa. Eikä syynä ole ilmastonmuutos vaan huono tienpito. Ei ole rahaa. Lähellä kulkeva yksityistie on erinomaisessa kunnossa ja siitä oikaisen usein, pysyy auto ehjänä. Sitä pitkin olisi ehkä mahdollistakin huristella sähköpotkulaudalla.

Miten lääkäriin pääsisi ilman autoa? Lähin lääkäri on 30km päässä. Ei aina voi ambulanssia soittaa jos menee tikku sormeen.  24/7 päivystykseen Turkuun matkaa tulee 60km. Minä en valita etäisyyksistä, omalla autolla kaikki on hallittavissa.Mutta ilman sitä elämästä tulisi hyvin hankalaa. Kallista autoilu jo on. Ja kalliimmaksi tulee kun tämä ”kunnianhimo”eli hulluus jatkuu. Meidän suomalaisten rankaiseminen toimilla joilla ei ole yhtään mitään vaikutusta maapallon ilmaston muuttumiseen. Rankaisijoina omat päättäjämme. Kurjuutta ja katkeruutta se kyllä lisää, sillä suunnalla ”ilmasto” on muuttumassa.

Huvittelin viime kesänä ajamalla kahdesti Kolille. Johtuuko nyt vallitseva lauha sää siitä? Ehkä. Sata vuotta sitten joku setämies luultavasti syyllistyi samaan koska silloinkin oli lauhaa.

Pitäisikö alkaa puuhaamaan mielenosoitusta? 200 ooo  kansalaista kertoisi Senaatintorilla mielipiteensä tästä mielipuolisesta hysteriasta jonka vuoksi lapset menettävät tulevaisuudenuskonsa, kansa verotetaan kuoliaaksi ja mikä pahinta, aivan turhaan. Sen tulee historia vielä osoittamaan. Pitäkää vain junttina. Taannoisessa ilmastomielenosoituksessa, jossa joku takkutukka kantoi kylttiä ”itsemurha on ilmastoteko”, oli todellisia idiootteja.

Lähden käymään autolla kaupassa. Luultavasti annan käydä hetken tuossa pihalla, saisi pari astetta vielä ilma lämmetä. Voi perse.

 

X