Koe joulunaika Tukholmassa! Piipahda jouluostoksilla, nauti kiireetön hetki kahvilassa ja poikkea näyttelyissä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koe joulunaika Tukholmassa.
Tukholman perinteikkäät joulumarkkinat sijaitsevat Suurtorilla Kuninkaanlinnan läheisyydessä. Samalla voi vierailla esimerkiksi torin laidalla sijaitsevassa Nobel-museossa. © Elina Simonen 
Miljoona led-valoa valaisee Tukholman katuja joulun alla. Suurtorin joulumarkkinoilla myynnissä on myös romantiikkaa.

Hirviperhe on hellyttävä näky. Isot ja pienet hirvet kulkevat lähellä toisiaan, ne ovat kuin matkalla jonnekin. Joulunaika Tukholmassa on satumainen. Valoista rakennettu hirviperhe tuo hämäräiselle Nybroplanille taianomaisen tunnelman.

Aamuvarhaisellakin näky Tukholman kaduilla on sama kuin iltapäivästä eteenpäin: kaupunki ottaa vierailijan avosylin vastaan tuhansien valojen voimalla. Lunta ei ole juuri lainkaan ja lämpötila on nollan pinnassa, mutta joulutunnelmaa on sitäkin enemmän. Ruotsalaiset osaavat juhlia.

Jouluvaloistaan ylpeä kaupunki on vähentänyt ledien­ määrää tänä vuonna, mutta led-valoja on silti ripoteltuna yhteensä miljoona, yli 40 kadulle. Kaupunkiin rakennetut valoveistokset, kuten hirviperhe, on mahdollista löytää Stockholms jul -verkkosivulta ladattavan kartan avulla.

Jouluvalojen valaisemilla kaduilla on ihana käyskennellä ja tutkia historiallista Tukholmaa. Parhaillaan Kuninkaanlinnaa maalataan sen alkuperäiseen keltaiseen sävyyn. Maalaaminen kestää tavallista pikkumökkiä huomattavasti kauemmin, arviolta jopa 20 vuotta. Tarkemmin ajatellen se ei ole ihme – onhan Kuninkaanlinnassa 608 huonetta ja keittiö, oppaamme tietää kertoa.

Valopolkuja kävellessä kaupunkiin tutustuu eri tavalla, koska tavoite on vain katsoa ja ihastella. Samalla voi pistäytyä syömään juuri siihen ravintolaan, mikä houkuttelee eniten.

Jouluisen reitin varrella on esimerkiksi italialainen Ricordi, joka on tällä hetkellä yksi Tukholman suosituimmista ravintoloista. Kuninkaan puutarhan vieressä sijaitseva ravintola on suosittu etenkin somettajien keskuudessa, nyt viihtyisä terassi on tyhjänä.

Torilla on tarjolla kaikenlaisia herkkuja sillistä erilaisiin levitteisiin. Glögi taitaa kuitenkin olla se suosituin ostos. © Elina Simonen

Torilla on tarjolla kaikenlaisia herkkuja sillistä erilaisiin levitteisiin. Glögi taitaa kuitenkin olla se suosituin ostos. © Elina Simonen

Tavallistenkin liikkeiden edessä joulun annetaan näkyä. Olkipukit jos mitkä tuovat joulutunnelmaa totisemmillekin joulunviettäjille. © Elina Simonen

Tavallistenkin liikkeiden edessä joulun annetaan näkyä. Olkipukit jos mitkä tuovat joulutunnelmaa totisemmillekin joulunviettäjille. © Elina Simonen

ArkDesin näyttelyssä esillä taidokkaita piparkakkutaloja

Pelottaa, miten piparkakkutaloparoille käy! Ihmiset kuvaavat taloja kännyköillään niin lähellä, että talo olisi mennyttä, jos joku pudottaisi puhelimensa. Niitä suojaa vain lyhyt muovipleksi.

Talot ovat esillä arkkitehtuuri- ja designmuseo ArkDesin vuotuisessa piparkakkutalonäyttelyssä, joka on avoinna tammikuun ensimmäiseen viikkoon asti.

Myönnän, että se kuulosti aluksi tylsältä aktiviteetilta, mutta yllätyin positiivisesti – näyttelyssä on esillä mitä mielikuvituksellisimpia ja ihmeellisimpiä piparkakkutaloja. Piparin tuoksussa oli mielekästä tutkia taidokkaiden tekijöiden yksityiskohtaisia ja kekseliäitä luomuksia vesiputouksesta tavarataloon. Maistelu kielletty!

Moni on käynyt muodikkaassa valokuvamuseo Fotografiskassa, mutta kaikille ei ehkä tule mieleen käydä perinteisemmissä museoissa, kuten paikallisessa luonnonhisto­riallisessa museossa. Naturhistoriska on bussimatkan päässä, mutta matkustaminen kannattaa läheisen lounaspaikan ja kahvilan, Gamla Orangerietin, vuoksi. Joulun alla kahvilassa pääsee nauttimaan monipuolisesta jouluateriasta.

Kasvihuoneentapainen, lasikattoinen Orangeriet on viihtyisä, kuvausystävällinen ja kohtuuhintainen levähdyspaikka. Tänne kasvihuoneeseen ihminen voi rauhallisesti mennä kasvamaan – fyysisesti, mutta ehkä myös henkisesti. Jos ruoka maistuu, kasvihuoneesta poistuu ihastuksesta punaisena kuin tomaatti konsanaan.

Gamla Orangeriet sijaitsee Naturhistoriska-museon lähellä. © Elina Simonen

Gamla Orangeriet sijaitsee Naturhistoriska-museon lähellä. © Elina Simonen

 Kahvilassa ja lounaspaikassa tarjotaan jouluisia herkkuja. © Elina Simonen

Kahvilassa ja lounaspaikassa tarjotaan jouluisia herkkuja. © Elina Simonen

Piparkakkutaloja esitellään arkkitehtuuri- ja designmuseo ArkDesissä, joka sijaitsee Moderna Museetin vieressä. © Elina Simonen

Piparkakkutaloja esitellään arkkitehtuuri- ja designmuseo ArkDesissä, joka sijaitsee Moderna Museetin vieressä. © Elina Simonen

Tukholman Suurtori on joulutorin näyttämö

Tukholman Suurtorilla joulutunnelma oli kaukana vielä reilut 500 vuotta sitten. ­Aukiolla on nimittäin synkkä historia: siellä on teloitettu ihmisiä 1200-luvulta lähtien, mutta se oli myös Tukholman verilöylyn avainpaikka marraskuussa 1520.

Tänä päivänä teloituksia ei kuitenkaan nähdä, sillä Suurtori on vakiinnuttanut paikkansa muun muassa joulutorin näyttämönä. Joulumarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1837, melkein 200 vuotta sitten. Perinne on katkennut ainoastaan vuosina 1907–14 ja koronapandemian takia vuonna 2020.

Vanhankaupungin joulumarkkinat ovat pienet ja intiimit. Toisilla kojuilla soi joulumusiikki ja kävijöiden on mahdollista pelata perinteikkäitä arvontapelejä. Torilla käy kuhina. Glögiä tarjotaan ­usealla kojulla, ja kuuman juoma tuoksu leijailee siellä täällä.­

Punaisten kojujen puuovet narahtelevat ympärillä ja lapset pyytävät äitiään ostamaan jotain makeaa. Aikuiset ostavat silliä.

Torilla myydään asioita laidasta laitaan, mutta onneksi krääsäkaupat loistavat poissaolollaan. Noin viidessäkymmenessä kojussa tarjotaan perinteisen glögin lisäksi esimerkiksi lapasia, kynttilöitä, koruja­ ja saippuaa.

Myynnissä on myös romantiikkaa: jos haluaa lisätä mahdollisuuksia pieneen läheisyyteen ja suudelmiin, yksi koju tarjoaa valikoiman mistelinoksia. Maksaessani kysyn, toimivatko mistelinoksat. Ystäväl­linen myyjä katsoo minua päästä varpaisiin ja toteaa, että varmasti. Voi siis olettaa, että ­mistelinoksilla on jonkinlainen takuu.

Vanhankaupungin joulumarkkinat ovat auki joka päivä marraskuun lopusta aina joulukuun 23. päivään asti. Adventtiviikonloppuisin joulumarkkinoita järjestetään myös muun muassa Skansenilla ja Rosendalin puutarhassa.

Joulu näkyy Tukholman kaduilla, vaikka lunta ei vielä ole nimeksikään. Kahvila Kaffekoppen sijaitsee vanhassa kaupungissa. © Elina Simonen

Joulu näkyy Tukholman kaduilla, vaikka lunta ei vielä ole nimeksikään. Kahvila Kaffekoppen sijaitsee vanhassa kaupungissa. © Elina Simonen

Östermalmilla sijaitseva suklaapuoti Ejes Choklad on suklaaintoilijoiden taivas. Ensi vuonna 100-vuotista taivaltaan juhliva Ejes on valmistanut konvehteja muun muassa prinsessa Victorian häihin. © Elina Simonen

Östermalmilla sijaitseva suklaapuoti Ejes Choklad on suklaaintoilijoiden taivas. Ensi vuonna 100-vuotista taivaltaan juhliva Ejes on valmistanut konvehteja muun muassa prinsessa Victorian häihin. © Elina Simonen

Herkuttele joulupöydän antimista merellä

Iso osa matkustaa Tukholmaan laivalla, ja joulutunnelmaan pääsee virittäytymään jo risteilyllä. Viking Gracen joulupöydässä tarjotaan tänä vuonna pohjoismaisia makuja, klassikkoja unohtamatta. Esimerkiksi joulukinkkua on sekä Suomesta että Ruotsista. Valikoimaa on tänä vuonna vähemmän, mutta se on laivayhtiön mukaan laadukkaampaa.

Joulupöytään sopii mainiosti esimerkiksi laivayhtiön oma riesling, joka on raikas ja ryhdikäs, toisin kuin siihen ihastunut maistelija illan päätteeksi. Viking Linen oma IPA-olut tulee kuopiolaiselta Rock Paper Scissors -panimolta. Olut on onnistunut hankinta, sillä sekin on raikas ja kevyt, mutta IPA:lle ominainen kitkeryys on vain häivähdyksenä jälkimaussa.

Matkasta ei sen sijaan jäänyt kitkerää jälkimakua. Tukholma on pohjoismaisena kaupunkina ainutlaatuinen, ja mikäli joulua haluaa viettää pienen etäisyyden päästä, Ruotsissa on sopivasti jotain tuttua ja uutta. Talven henkinen ihmemaa.

Lue myös: Upea vierailukohde Tukholmassa! Astrid Lindgrenin kaunis kotimuseo kertoo rakastetun kirjailijan arjesta

X