Tukholman museot – Näe tuttu matkakohde uusin silmin

Päivän Tukholmassa voi viettää vaikkapa tutustumalla erilaisiin museoihin. Päivän aikana ehtii myös herkuttelemaan kaupungin tunnettuun ravintolamaailmaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Carl Millesin patsaissa on mukana myös huumoria, joka paljastuu usein pienistä yksityiskohdista.

Päivän Tukholmassa voi viettää vaikkapa tutustumalla erilaisiin museoihin. Päivän aikana ehtii myös herkuttelemaan kaupungin tunnettuun ravintolamaailmaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Susanna Luikku

Tukholman museot tarjoavat mielenkiintoista katsottavaa kulttuurista tai kuninkaallisista ja Tukholman seurapiireistä kiinnostuneille. Poimi tästä parhaat museotärpit!

Tukholman museot – Millesgården

Talviaurinko valaisee hytin ikkunasta saaristomaisemia, joiden halki laiva lipuu hitaasti kohti Tukholmaa. Monelle lapsuudesta tai muuten takavuosikymmeniltä tuttu kohde näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo 2020-luvun suomalaisin silmin.

Lähimatkailu onnistuu laivalla näinä päivinä mukavammin kuin lentäen. Varustamojen mukaan etenkin kahden yön ja yhden päivän risteilyt ovat olleet suosittuja.

Päivässä ei toki ehdi kaikkea, mutta kulttuurista kiinnostuneet voivat aloittaa matkan visiitillä kuvanveistäjä Carl Millesin kotimuseoon Millesgårdeniin. Se on Lidingön hienostoalueella, noin kahden kilometrin päässä Silja Linen satamasta.

Jos kävely ei innosta, lähin metroasema on Ropsten. Aseman nimi (huutokivi) viittaa aikoihin, jolloin saariston kalastajat tulivat myymään saalistaan kaupunkilaisille.

Carl Millesin tuotannosta tutuimpia lienevät ”soivat enkelit”, joiden Orfeus-ryhmä löytyy Tukholman konserttitalon edestä. Muita tunnettuja töitä ovat Kustaa Vaasan patsas Tukholman Pohjoismaisessa museossa ja Poseidon Göteborgin Avenyn-bulevardilla.

Milles (1875-1955) asui itävaltalaisen Olga-taiteilijavaimonsa kanssa talvet Roomassa ja ihaili sikäläistä arkkitehtuuria sekä renesanssitaidetta. Vuonna 1908 valmistuneen Millesgårdenin korkeissa huoneissa, valossa, puutarhassa ja koko miljöössä onkin vahva Italian tunnelma, vaikka samaan aikaan ollaan Pohjolassa.

Milles vaikutti vaimoineen myös Yhdysvalloissa, jossa hän työskenteli yhdessä muun muassa Eliel Saarisen kanssa.

Veistoksia on sekä sisällä että ulkona, ja kotimuseon yhteydessä on myös myymälä. Ravintola on auki vain kesäsesonkina.

Tukholman museot

© Tuukka Ervasti

Tukholman museot – Nordiska Museet

Lidingöstä on helppo jatkaa Djurgården saarelle, jossa Nordiska Museet eli Pohjoismainen museo esittelee Paris of the North -näyttelyä.

NK-tavaratalon ranskalaisen ateljeen luomukset ja käsityötaidon näytteet vuosilta 1902–1966 kertovat muustakin kuin muodista. Se, kenellä oli varaa laatuvaatteisiin, miten ja missä ne tehtiin ja ennen kaikkea miten naisten haluttiin pukeutuvan, oli ja on yhä myös yhteiskunnallinen ilmapuntari.

1920-luvulla vapautuneet ”jazztytöt” ja juhlavaatteet vaihtuivat sota-aikoina armeijavaikutteisiin ja toimisto- sekä virastotyöhön sopiviin jakkupukuihin. Kun naiset sitten haluttiin uudelleen pois työelämästä ja toisaalta haettiin pehmeyttä ja kauneutta ankarien vuosien jälkeen, sopi taas korostaa vyötäröä, liehuvia helmoja, harsoja ja liehukkeita.

Kiinnostavan loikan tästä eteenpäin tarjoaa sivuhuoneen näyttely, jossa esitellään 1960-luvun murroksen tuomaa, punkin kautta tähän päivään edennyttä vahvaa brittivaikutteista nuorisomuotia. Taustalla pyörii Beatlesin ja muiden aikalaisten musiikki sekä arkistovideoita.

Tukholman museot: Pohjoismainen museo ja Nordens Paris -näyttely

Pohjoismaisen museon muotinäyttely Nordens Paris esittelee 1900-1960 -lukujen ateljeemuotia ja sen suhdetta yhteiskunnallisiin muutoksiin.© Tuukka Ervasti

Nobel-illallisella nähdään aina myös Ruotsin kuninkaallisia. © Tuukka Ervasti

Nobel-illallisella nähdään aina myös Ruotsin kuninkaallisia. © Tuukka Ervasti

Tukholman museot – Nobel Prize -museo

Nobel-akatemia on ollut viime vuodet julkisuudessa erilaisista skandaaleistaan, mutta visiitti kuninkaanlinnan kupeessa Stortorgetilla sijaitsevaan Nobel Prize -museoon kannattaa silti.

Nobel Prize -museossa on esillä Nobel-juhlien esineistöä, astiastoja ja muutamia juhlapukuja, joita esimerkiksi kuninkaalliset tai valtiojohtajat ovat käyttäneet. Juhlat ovat ruotsalaisessa yhteiskunnassa vielä muutaman pykälän suomalaisia itsenäisyyspäivän Linnan juhlia suurempi tapaus, joiden kutsuttuja, istumajärjestystä, pukuja ja kohtaamisia spekuloidaan viikkotolkulla etu- ja jälkikäteen.

Äärimmäisen tarkat protokollat ja kahvilusikoihin asti yltävät merkitykset voivat tuntua huvittaviltakin, mutta kertovat samalla paljon ruotsalaisen yhteiskunnan historiasta ja tähänkin päivään yltävästä luokkajaosta perinteisen demokraattisuuden ja tasa-arvon alla.

Lue myös: Kuka oli menestysromaanin kirjoittanut suomalaispiika, jolle ehdottiin myös Nobelin palkintoa?

Multimedioista voi selata käytännön eli tiedemiesten ja -naisten saavutuksia eri aloilta. Mukana ovat luonnollisesti myös suomalaiset nobelistit, tuoreimpana Martti Ahtisaari (rauhanpalkinto vuonna 2008) ja Bengt Holmström (taloustiede yhdessä Oliver Hartin kanssa vuonna 2018).

Östermalmin legendaarinen kauppahalli pursuaa ravintoloita ja herkkupuoteja. Aika- ja kustannusarviot ylittänyt remontti kiristi tukholmalaisten hermoja, mutta on nyt valmis. © Tuukka Ervasti

Östermalmin legendaarinen kauppahalli pursuaa ravintoloita ja herkkupuoteja. Aika- ja kustannusarviot ylittänyt remontti kiristi tukholmalaisten hermoja, mutta on nyt valmis. © Tuukka Ervasti

Tukholma on herkkujen kaupunki

Mikäli museoähky ja nälkä alkavat vaivata, Tukholman tunnettu ravintolamaailma on nurkan takana. Vanhan kaupungin kohteet eivät ole ihan edullisimmista päästä, mutta valinnanvaraa löytyy.

Jo miljöön takia kannattaa poiketa Östermalmin kauppahalliin, jonka vuosia kestänyt ja kustannuksiltaan noin nelinkertaiseksi paisunut remontti koetteli tukholmalaispäättäjien hermoja.

Nyt kinataan siitä, mitä hallin edessä olevalle aukiolle eli Östermalmstorgille tehdään. Kuvio on tuttu: osa kaipaa suurempaa kaupallista ja muuta toimintaa, mutta lähiympäristön asukkaat vastustavat rakkaiden kulmiensa muutosta.

Hallin remontin lopputulos on kuitenkin upea. Kulttuurihistoriallisestikin arvokas kauppahalli valmistui vuonna 1889, ja osa sen kauppapaikoista on ollut usean polven ajan samojen sukujen ja perheiden hallussa. Hallissa on myös kuninkaallisen perheen hovihankkijoita.

Globaalisti Östermalm on rankattu maailman seitsemänneksi parhaaksi kauppahalliksi, ja sieltä löytyy useita palkittuja ravintoloita.

Tukholman museot: Nordens Paris -näyttely on avoinna päivittäin syyskuun puoliväliin asti, joten sitä pääsee ihailemaan vielä kesälomallakin. © Tuukka Ervasti

Nordens Paris -näyttely on avoinna päivittäin syyskuun puoliväliin asti, joten sitä pääsee ihailemaan vielä kesälomallakin. © Tuukka Ervasti

Rennosti eteenpäin

Koronanhoidostaan parjatun Ruotsin ei ole tarvinnut turvautua sulkuihin eikä rajoituksiin, ja kaikki julkiset tilat sekä ravintolat ovat normaalisti auki. Maskeja ei näy kuin muutamilla turisteilla.

Maahantulovaatimukset ja etenkin vaatimukset Suomeen paluulle kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen matkaa, koska ne voivat muuttua myös EU:n sisällä.

Lue myös: Janina Fry paljastaa 9 paikkaa, missä Tukholmassa kannattaa käydä – lempikahvila ja ylellinen spa-kokemus, Anna.fi

Tukholman museot: Nobel Prize -museossa on esillä muun muassa juhla-astiastoja ja kuninkaallisten käyttämiä asuja. © istock

Nobel Prize -museossa on esillä muun muassa juhla-astiastoja ja kuninkaallisten käyttämiä asuja. © istock

X