Levi tarjoaa aitoa kylätunnelmaa tunturissa – Vakiokävijä Anne listasi parhaat latukahvilat ja suosikkipalvelunsa

Tunturin takana on hiiskumattoman hiljaista ja lumimaisema ympärillä lumoaa. Levillä kaikki on silti lähellä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näissä lumimaisemissa mieli rauhoittuu ja sielu lepää.

Tunturin takana on hiiskumattoman hiljaista ja lumimaisema ympärillä lumoaa. Levillä kaikki on silti lähellä.
Teksti: Pirjo Latva-Mantila

Levi tunnetaan laskettelu- ja bilepaikkana, mutta luonnonrauhaan on vain kivenheiton hiihtomatka.

Seinäjoella asuva Anne Viitala on viettänyt Levillä lomiaan jo 1990-luvulta lähtien. Vilkkaana laskettelu- ja after ski -bilepaikkana tunnettu Levi on Annelle jotakin aivan muuta – hän kun ei laskettele eikä biletä.

”Levi on siksi mukava paikka, että aktiviteetteja ja elämää on tarjolla paljon, mutta jos ei halua osallistua, siellä pystyy myös olemaan rauhassa omissa oloissa.”

Lomalla on aikaa keskittyä asioihin, jotka arjen ja työn pyörteissä jäävät vähemmälle, kuten omaan hyvinvointiin. Anne on aktiivinen Levin hyvinvointipalveluiden käyttäjä.

Avantokylpy pitää huolet ja taudit loitolla.

Avantokylpy pitää huolet ja taudit loitolla. © Visit Finland

”Käyn usein hierojalla ja käytän myös kauneushoitolan palveluita: olen esimerkiksi käynyt kynsihuollossa sekä jalka- ja kasvohoidossa. Levillä on hyvä ja hieno kylpyläkin, mutta itse en oikein ole kylpyläihminen.”

Liikunta, varsinkin murtomaahiihto, on Annen juttu. Mikään himohiihtäjä tai kilometrien kerääjä hän ei myönnä olevansa, vaan ennemminkin nautiskelija. Jos aurinko ei paista tai keli ei miellytä, mieluummin hän jää mökkiin rentoutumaan.

”Tykkään hiihdellä aina vähän eri reittejä, ja niitä Levillä riittää, samoin kivoja kahvipaikkoja latujen varsilla.”

Levi-tunturin juurella on kaupunkimainen kokonaisuus.

Levi-tunturin juurella on kaupunkimainen kokonaisuus. © Teemu Moisio

Levi hemmottelee hiihtäjää

Suksien selässä on aikaa miettiä syntyjä syviä ja ihailla luonnon kauneutta. Kun vertaa muihin Lapin kohteisiin, Levi poikkeaa edukseen monilla, hiihtäjää hemmottelevilla latukahviloillaan. Latureitit nimittäin kulkevat persoonallisiin elämyskohteisiin, joissa päivisin on tarjolla kahvia ja keittolounaita hiihtäjille.

Joka päivä on mahdollisuus valita eri reitti ja määränpää. Annen yksi suosikki on Sammuntupa. Sinne hän hiihtää joka talvi monta kertaa.

Sammuntupa on palvellut hiihtäjiä jo vuodesta 1982 lähtien, ja se on Levin vanhimpia latukahviloita ja ohjelmapalveluyrityksiä. Paikassa on mahdollisuus käydä poroajelulla tai saunoa tunnelmallisessa savusaunassa Ounasjoen törmällä ja pulahtaa avantoon.

”Tonttulan alueella on kahviloita, persoonallisesti sisustettuja aittoja ja pieni kappelikin.”

Hiihtoretkillään Anne pysähtyy myös Levin Lapinkylässä, joka on vanha porotila. Vieraille järjestetään muun muassa poroajeluja.

”Ja Tonttula on ehdoton kohde myös. Tonttulassa on paljon nähtävää ja alueella on monta rakennusta: on kahvilaa, myymälää, ihania, persoonallisesti sisustettuja aittoja ja pieni kappelikin.”

Samasta osoitteesta löytyy myös elämysmetsä, hevoshaka, ravintoloita sekä boutique-hotelli Taivaanvalkeat. Aika harva Levin-kävijä ei tiedä Tonttulaa.

Levi tarjoaa hienoja ja myös helppoja moottorikelkkareittejä.

Leviltä löytyy hienoja ja myös helppoja moottorikelkkareittejä. © Vesa Tyni

Elämyksiä hiihtoretkillä

Neljäs hiihtokohde Annen listalla on Luvattumaa, jonka jäägalleria kannattaa hänen mukaansa ehdottomasti käydä bongaamassa. Paikassa voi myös yöpyä: Yö jäähotellissa lumesta ja jäästä rakennetussa huoneessa maksaa alle 200 euroa per yöpyjä kahden hengen huoneessa.

Värikkäästi valaistut huoneet on koristeltu hienoilla jääkaiverruksilla. Yö vietetään lämpimässä makuupussissa.

”Luvattumaa on latureitin varrella, ja sielläkin on kahvila auki joka päivä. Luvattumaan suuntaan kun hiihtää, saman Levi-Köngäs-reitin varrella toimii myös Marja-Leenan latukahvila, josta saa herkullisia lettuja”, Anne kertoo.

Ladut vievät hiihtäjän keskelle kauneinta talvimaisemaa.

Ladut vievät hiihtäjän keskelle kauneinta talvimaisemaa. © iStockphoto

Levi tarjoaa lumilinnoja ihmeteltäväksi

Toinen upea, Annen suosittelema lumilinna sijaitsee Lainion lumikylässä, noin 35 kilometrin päässä Leviltä.

”Pari vuotta sitten vuokrasimme mieheni kanssa moottorikelkan, jolla teimme päiväretken Lainion lumikylään. Reitti oli hyvin merkitty ja helppo ajaa. Matka Leviltä Lainioon kesti moottorikelkalla noin tunnin verran yhteen suuntaan. Se oli kiva kokemus – sekä kelkkamatka että lumilinna perillä.”

Lapland Hotels SnowVillagen teema vaihtelee vuosittain, ja tänä talvena kylään on veistetty ”Makromaailma”, joka esittelyn mukaan saa vierailijat tuntemaan itsensä pieniksi.

Kyseessä on valtava taideteos, linna, jonka jää- ja lumirakenteiden sisällä voi viettää yön lumisviitissä tai nauttia illallista. Paikassa on myös hirsiravintola, jossa on tarjolla lounasta ja päivällistä.

Rekikoirat ovat innoissaan, kun pääsevät vetämään rekeä. Nyt jos koskaan kannattaa kokeilla huskyajelua Levillä.

Rekikoirat ovat innoissaan, kun pääsevät vetämään rekeä. Nyt jos koskaan kannattaa kokeilla huskyajelua Levillä. © Visit Finland

Poroja ja muita eläimiä voi käydä tervehtimässä esimerkiksi huskypuistossa.

Poroja ja muita eläimiä voi käydä tervehtimässä esimerkiksi huskypuistossa. © iStockphoto

Särkitunturin valloitus oli toteutunut haave

Viime vuoden marraskuussa Anne vietti pitkän viikonlopun Levillä ystävättäriensä kanssa. Kun hiihtolatuja ei vielä ollut, naiset toteuttivat porukalla Annen pitkäaikaisen haaveen ja vaelsivat Särkitunturin huipulle.

492 metrin korkuinen Särkitunturi sijaitsee Muonion puolella, noin 50 kilometrin automatkan päässä Leviltä. Huipun tuntumassa kulkee hiihtolatu ja moottorikelkkareitti, ja taukopaikkakin on tehty reitin varteen. Talvisin huipulle tamppautuu niin hyvä kulkureitti, ettei lumikenkiä välttämättä tarvita.

”Särkitunturi oli juuri niin hieno kuin olin ajatellut. Samalla reissulla poikkesimme taidemaalari Reijo Raekallion galleriassa. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa, vaikkei olisi mikään taideharrastaja.”

Kittilän Pöntsössä Muoniontien varressa sijaitsevassa galleriassa on muuttuva näyttely sekä kahvila, jossa voi maistella emännän leipomaa taatelikakkua. Lapin luonto -maalauksistaan sekä karrikoiduista ihmis- ja eläinhahmoistaan tunnettu Reijo Raekallio puolisoineen asuu paikassa ja työskentelee ateljeessaan päivittäin.

Anne Viitala on ihastunut Levin Huippupolkuun, josta on hienot näkymät kirkkaalla säällä.

Anne Viitala on ihastunut Levin Huippupolkuun, josta on hienot näkymät kirkkaalla säällä.

Yksi suosituimmista latukahviloista on idyllinen Sammuntupa.

Yksi suosituimmista latukahviloista on idyllinen Sammuntupa. © Visit Finland

Kaikki palvelut saa läheltä

Anne viihtyy Levillä monestakin syystä, myös siksi, että kaikki lomalaisen tarvitsemat palvelut ovat lähellä ja lyhyen kävelymatkan päässä.

”On marketit, apteekki, lääkärit ja Alko, eikä mitään puutu. Urheilu- ja vaatekapoissa ja lahjatavaraliikkeissä on hyvät valikoimat, joten päivää voi hyvin viettää shoppaillenkin. Tunnelmahan on kuin keskieurooppalaisessa alppikylässä.”

”Ihmiset ovat leppoisia, sekä paikalliset että lomalaiset. Juttuseuraa on helppo saada.”

Ravintolatarjontakin on Levillä vertaansa lailla. Monenlaisia keittiöitä löytyy.

”Oma suosikkiravintolani on Ämmilä, samoin Pihvipirtti ja pizzapaikka Renna. Oma lukunsa on Ravintola Kammissa järjestettävät Poropeijaiset. Se on ainutlaatuinen elämys, kun syödään illallista avotulen äärellä.”

Levi: Tulistelupaikkoja löytyy latu-, kelkka- ja pyöräreittien varrelta.

Tulistelupaikkoja löytyy latu-, kelkka- ja pyöräreittien varrelta. © Visit Finland

Tyttären ikimuistoiset häät

Kun Annen tytär kuusi vuotta sitten meni naimisiin, hääpaikkaa ei tarvinnut miettiä. Tytär ja amerikkalainen vävy halusivat, että häät pidetään Levillä.

”Varsinkin vävy on niin ihastunut paikkaan. Moottorikelkkailusta on tullut hänen juttunsa.”

Perhejuhlan järjestäminen avasi Annen silmät näkemään tutun lomapaikan uusin silmin. Amerikkalaiset häävieraat vietiin esimerkiksi huskyajelulle, josta tulikin ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus kaikille, myös Annelle itselleen.

”Kivaa oli se, että saimme kukin vuorollamme ohjata valjakkoa. Levillä on monta huskypuistoa, jotka tarjoavat erimittaisia ajeluita. Me teimme vain lyhyen, parin kilometrin reissun. Puistossa oli koirien lisäksi muitakin eläimiä, joita sai katsella ja rapsutella.”

Luonnollisesti myös Lapin luonto ja valkea lumi lumosivat häävieraat.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 2/21.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X