Eroon silmälaseista – Milloin silmäleikkaus ei sovi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Silmäleikkaus alkaa aina esitutkimuksella, joka kestää noin 2,5 tuntia. © COLOURBOX
Silmien laserleikkauksella voi päästä eroon silmälaseista, mutta aina leikkaus ei ole paras ratkaisu. Onnistuneen leikkauksen kannalta keskeistä on perusteellinen silmien esitutkimus.

1. Kenelle silmien laserleikkaus sopii?

Silmien laserleikkauksia on perinteisesti tehty nuorille aikuisille, joilla on likitaitteisuutta, jolloin laseja tarvitaan kauaksi näkemiseen.

Syitä leikkaukseen hakeutumiseen voivat olla esimerkiksi halu päästä eroon silmälaseista työn tai harrastusten takia, arjen helpottaminen tai se, etteivät silmät kestä entiseen tapaan piilolinssejä.

Nuorten aikuisten lisäksi viime vuosina silmien laserleikkauksia on alettu tehdä yhä enemmän yli 45-vuotiaille potilaille, joilla on niin sanottua ikänäköä, jolloin laseja tarvitaan esimerkiksi lukemisen takia.

2. Miksi piilolinssit eivät aina sovi koko iäksi?

Silmien pintaosan rakenteet voivat herkistyä vuosien saatossa niin, että piilolinssit alkavat tuntua epämiellyttäviltä. Toisaalta myös kyynelnesteen eritys vähenee iän myötä.

3. Mitä silmille tehdään leikkauksessa?

Jos korjataan likitaitteisuutta, silmiin tehdään yleisimmin SMILE-leikkaus, jossa sarveiskalvoon muodostetaan pieni ja ohut tasku, josta poistetaan pienen pieni määrä kudosta. Jos poistettavaa määrää vertaa vaikkapa hiuksen paksuuteen, se on noin hiuksen kolmasosasta koko hiuksen paksuuteen korjattavan taittovirheen määrästä riippuen.

Ikänäköä korjaavassa leikkauksessa tehdään yksinkertaistettuna yhdellä laserilla ohut läppä sarveiskalvon pintaan, jonka alta toinen laser hioo kudosta korjaukseen tarvittavan määrän.

4. Mitä laserleikkauksen esitutkimuksessa tapahtuu?

Leikkaukseen liittyy kolme vaihetta: esitutkimus, varsinainen operaatio ja jälkiseuranta.

Silmien laserleikkauksen kannalta keskeisin ja aikaa vievin vaihe on esitutkimus, joka kestää noin 2,5 tuntia. Esitutkimukseen kuuluu optikon näöntarkastus, sairaanhoitajan tekemiä mittauksia silmistä ja silmälääkärin tapaaminen. Lääkäri keskustelee potilaan kanssa tutkimustuloksista ja kertoo leikkauksesta. Hän usein myös demonstroi potilaalle, kuinka hyvä näkö leikkauksella voidaan saavuttaa. Joskus voidaan päätyä siihen, ettei leikkausta kannata tehdä.

Esitutkimuksen kesto ja sisältö vaihteleevat jonkin verran eri lääkäriasemilla. On kuitenkin tärkeää, että potilaalle jää esitutkimuksen jälkeen levollinen olo ja hän on saanut vastaukset kaikkiin mielessään oleviin kysymyksiin. Jos näin ei ole, asia on tärkeä ottaa puheeksi lääkärin kanssa.

5. Mitä leikkauspäivänä tapahtuu?

Varsinainen operaatio tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa. Leikkausta ennen annetaan aina esilääkitys jännittämisen poistamiseksi. Silmäleikkaus on kivuton, mutta potilas aistii, että silmälle ”tehdään jotakin”.

Potilaan molemmat silmät operoidaan tyypillisesti samalla kertaa. Tämä vie aikaan yhteensä noin 45 minuuttia. Tämän jälkeen potilas lepää yleensä hämärässä vajaan tunnin, jonka aikana tilannetta seurataan. Ennen kotiin pääsyä näkö tarkistetaan ja potilas saa kotihoito-ohjeet.

Leikkausta seuraavana arkipäivänä potilaalle tehdään jälkitarkastus. Sairaslomaa kirjoitetaan tarpeen mukaan, likaista tai pölyistä työtä tekeville yleensä viikko.

6. Mitä riskejä leikkaukseen liittyy?

Kirurgisiin toimenpiteisiin liittyy aina riskejä, mutta laserleikkauksessa riskit ovat pienet. Esimerkiksi tulehdusriskin minimoimiseksi silmiin tiputellaan jo leikkauksen aikana antibioottitippoja.

Leikkaukseen jälkeen silmät voivat tuntua tavallista kuivemmilta ja aremmilta, minkä takia leikkauksen jälkeen on hyvä käyttää muutaman viikon ajan kosteustippoja.

On harvinaista mutta mahdollista, että leikkauksen jälkeen silmiä joudutaan ”hienosäätämään” kirurgisesti. Tähän voidaan päätyä silloin, jos silmän sarveiskalvon uusiutuva pintasolukko muuttaa leikkauksen jälkeen paksuuttaan tai muotoaan.

Hienosäätötoimenpiteitä tehdään noin yhdelle prosentille niistä, joilla on korjattu likitaitteisuutta ja hieman yli viidelle prosentille ikänäön takia leikkaukseen hakeutuneista.

7. Milloin leikkausta ei kannata tehdä?

Tyytyväisen silmälasien tai piilolasien käyttäjän ei kannata hakeutua leikkaukseen, sillä hyvää tilannetta ei pidä lähteä parantamaan. Myös jotkin silmävammat tai -sairaudet, kuten alkamassa oleva kaihi tai esimerkiksi silmiä voimakkaasti kuivattava reuma, voivat estää leikkauksen.

Yleensä leikkaukseen hakeutumisen taustalla on jokin selkeä syy. Se voi olla esimerkki harrastus: merellä purjehtiessaan haluaa nähdä kauas ilman laseja tai harrastaa aktiivisesti urheilua ja lasit tuntuvat hankalilta.

Silmäleikkaus voidaan tehdä vain 18 vuotta täyttäneelle. Käytännössä olisi hyvä, että potilas olisi vähintään parikymppinen, jotta varttumiseen liittyvät näön muutokset ovat takanapäin.

8. Voiko allergia estää leikkauksen?

Siitepölyallergia, joka aiheuttaa oireita silmiin, ei yleensä estä leikkausta. Operaatio kannattaa kuitenkin tehdä sellaisena vuodenaikana, jolloin silmät ovat oireettomat.

9. Mitä silmäleikkaus maksaa?

Silmien laserleikkauksia tekevät Suomessa vain yksityiset lääkäriasemat, mikä tarkoittaa sitä, että leikkausten hinta vaihtelee jonkin verran. Pohjoismaista vain Tanskassa leikkauksia tehdään myös julkisessa terveydenhuollossa.

Karkeasti arvioiden likitaitteisuutta korjaava leikkaus maksaa Suomessa noin 3 000 euroa, ikänäön korjaaminen hieman alle 4 000 euroa. Toimenpiteisiin ei saa Kela-korvausta. Silmien laserleikkauksia tekee runsaat kymmenen yritystä, jotka sijaitsevat pääosin yliopistokaupungeissa.

10. Parantaako leikkaus aina näköä?

Kyllä. Voidaan sanoa, että yleensä aina päästään parempaan näköön kuin ennen leikkausta ja potilas voi usein luopua silmälasien käytöstä kokonaan. Joskus näkö on toimenpiteen jälkeen jopa parempi kuin silmälaseilla ennen leikkausta. Ensimmäisen kuukauden aikana näkö usein vaihtelee ennen kuin vakiintuu.

Jos potilaan näköä on esimerkiksi kolmekymppisenä korjattu leikkauksella niin, ettei kauaksi katsoessa tarvitse laseja, on hyvä muistaa, ettei leikkaus suojaa ikänäöltä. Henkilö voi siis hyvinkin tarvita silti viisikymppisenä lukulasit. Tyypillisesti tällaisessa tapauksessa näköä ei ryhdytä parantamaan enää toista kertaa leikkauksella.

Asiantuntijana silmäkirurgi Kimmo Liesto Mehiläisestä.

X