Fysioterapeutti Anne Purasen elämästä katosi ilo – lopulta syy löytyi: ”Kilpirauhanen ei enää jaksanut”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Anne Puranen
Anne Puranen ei pode syyllisyyttä, jos viikonloppuna nukkuu aamukymmeneen. ”Voin myös ottaa puolen tunnin tirsat töiden jälkeen.” © Tommi Tuomi / Otavamedia
Anne Puranen oppi rennon asenteen liikuntaa ja ravintoa kohtaan erehdysten kautta.

Paniikkikohtaus iski jumppatunnin alussa. Sydän jyskytti. Aistit viestivät äärimmäistä hätää kehottaen pakenemaan ja piiloutumaan. Anne Puranen pelkäsi kuolevansa, jos joutuisi naisjoukon eteen heitä ohjaamaan.

Siitä huolimatta hän toimi kuten aiemminkin. Neuvoi, näytti ja ohjasi.

Oli helmikuu vuonna 2011.

”En tiennyt, mikä minua vaivasi. Pelkäsin, että menetän elämäni hallinnan.”

Anne tietää nyt, että paniikkikohtaukset olivat vain yksi ohimenevä oire lähes kymmenen vuotta aiemmin alkaneessa vyyhdissä.

Sitä selvittäessään Anne on oppinut uuden tavan suhtautua liikuntaan, ruokavalioon ja kehoonsa.

Vääristynyt omakuva

Annen lapsuudessa herkuttelu oli jokapäiväistä. Vanhemmat pyörittivät pienessä Rautalammin kylässä kahvila-ravintolaa, jonka hyllyt notkuivat leivonnaisia, jäätelöä oli laareittain ja limsaa kaappi täynnä.

Ruokavalioon ei kiinnitetty erityistä huomiota.

”Meillä syötiin tavallista kotiruokaa, perunaa ja kastikkeita, joskus jopa läskisoosia.”

Vastapainona oli liikunta, jota Anne harrasti pienestä pitäen. Hän halusi olla vahva, samanlainen kuin Rocky-elokuvien tähdet.

Anne yritti päästä 7-vuotiaana koululla lentopalloa harrastaneiden joukkoon, mutta joutui kasvamaan kaksi vuotta ennen kuin valmentaja heltyi. 10-vuotiaana hän kävi salaa kokeilemassa voimailua kuntosalilla. Varsinainen lihastreeni alkoi lentopalloharrastuksen takia neljä vuotta myöhemmin.

Anne kasvoi aikuisen pituuteensa, 178 senttiin jo 13-vuotiaana. Hän oli pyöreä, mutta ei lihava.

”Kasvoin naisen näköiseksi varhain ja kärsin siitä. Painoin enemmän kuin muut tytöt luokallani. Koin itseni suureksi ja lihavaksi. Kuva kehostani oli tosi vääristynyt.”

Ensimmäisen kerran hän yritti laihduttaa 14-vuotiaana. Hän merkitsi kalenteriin erityisiä laihdutuspäiviä, jolloin sai syödä vain omenia.

Anne on oppinut katsomaan hyväksyvästi peiliin vasta äidiksi tultuaan.

Lapsettomuuden pelko

Suorittamista. Sellaiseksi Anne kuvaa urheilemistaan nuorena.

Lentopallo- ja kuntosaliharrastus jatkuivat, kun Anne lukion jälkeen aloitti fysioterapiaopinnot. Ponnistusvoimaa saadakseen hän alkoi treenata myös painonnostoa. Hän osoittautui lajissa lahjakkaaksi.

Kolme lentopalloharjoitusta ja niiden päälle pelit, kolme painonnostotreeniä sekä kävelylenkit. Parin vuoden ajan Anne treenasi melkein viikon jokaisena päivänä, joinakin kaksikin kertaa.

Rasvaprosentti putosi reilusti alle kahdenkymmenen, vaikka Anne painoi yli 70 kiloa.

”Olin tosi lihaksikas.”

Anne Puranen

© Tommi Tuomi / Otavamedia

22-vuotiaana hän voitti painonnoston yleisen sarjan Suomen mestaruuden.

Mitalilla oli kääntöpuoli. Anne hakeutui lääkärin vastaanotolle, koska hänellä ei ollut kuukautisia yli vuoteen.

”Hän kertoi, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Vaarana oli, etten saisi lapsia.”

Sen jälkeen Anne ei koskenut rautoihin yli puoleen vuoteen. Muu liikunta jatkui, ja elämään toi uutta sisältöä rakkaus, tuleva puoliso. Hänkin oli innokas kuntosalilla kävijä.

”Siinä elämänvaiheessa en olisi voinut rakastua sohvaperunaan.”

Hormonitoiminta tasaantui, ja kuukautiset palasivat. Valmistuessaan fysioterapeutiksi keväällä 2005 Anne oli raskaana.

Tammikuussa 2006 syntynyt poika kastettiin Onniksi.

Annen pahin pelko ei toteutunut, mutta rankasta treenaamisesta oli muita seurauksia.

Viitearvojen ulkopuolella

Annen toinen lapsi Eetu syntyi heinäkuussa 2010. Univelkaa alkoi kertyä.

Eetun ollessa pari kuukautta Anne alkoi kärsiä epämääräisistä oireista ennen kuukautisia. Hän ei pystynyt nukkumaan ja hikoili yön aikana lakanat märiksi. Paino nousi, mieliala heilahteli ja oli paha olla.

Alkoi Annen tähänastisen elämän synkin vaihe.

”Jumppatunnin alussa kokemani paniikkikohtaus on elämäni inhottavin kokemus.”

Se ei jäänyt ainoaksi.

”Olin aina pärjännyt, ollut vahva ja uskaltanut. Yhtäkkiä identiteetti romuttui enkä tiennyt, mikä minua vaivasi. Elämästä katosi ilo.”

Etsiessään tietoa Anne päätyi epäilemään kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kokeissa siitä ei aluksi näkynyt viitteitä.

Lopulta Anne löysi endokrinologin, joka otatti uudet ja aiempaa laajemmat kilpirauhaskokeet. Aktiivisen kilpirauhashormonin, T3:n arvo oli hyvin alhainen.

Annella todettiin kakkostyypin kilpirauhasen vajaatoiminta.

”Lääketieteessä nojataan erilaisiin viitearvoihin, kuten pitääkin. Ei saisi silti unohtaa, että ne ovat keskiarvolukuja. Minä olen esimerkki ääripäästä, joka ei niihin mahdu.”

Annen paino oli noussut 12 kiloa talven aikana. Tyroksiinilääkityksellä olo alkoi korjaantua ja ylimääräiset kilot karisivat. Paniikkikohtaukset päättyivät, lopullisesti.

Apuna oli myös uusi ruokavalio.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on Annen sukurasite. Se ei silti yksin selitä taudin puhkeamista.

”Minulla ei ole ollut koskaan kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta.”

Taustalla on vaikuttanut myös hormonitoiminnan sekoittanut rankka treenaaminen, altistuminen sopimattomille ruoka-aineille ja kuopuksen vauva-ajan valvominen.

”Kilpirauhanen hiipui, kun elimistöni rasittui. Kilpirauhanen ei enää jaksanut.”

Hyvästit rahkalle

Kotilääkärin haastattelua tehdessä Anne kertoo huolensa. Eihän jutusta saa sellaista kuvaa, että hän syö vain salaattia ja jumppaa. Koska se ei ole totuus.

Anne nauttii mielellään valko- ja kuohuviiniä sekä samppanjaa. Hän ei kieltäydy aina maitosuklaastakaan, vaikka nykyään tietää olevansa allerginen lehmänmaidolle.

Painonnostovuosina Anne ahmi proteiinia.

”Söin vuosikaudet joka päivä raejuustoa ja maitorahkaa.”

Kilpirauhasen oirehtiessa hän huomasi, että maidoton ja gluteeniton ruokavalio auttavat voimaan aiempaa paremmin.

”Sitä paitsi moni syö proteiinia turhaan paljon. Elimistö kykenee imeyttämään sitä vain parikymmentä grammaa kerralla. Loppu muuttuu rasvaksi vyötärölle.”

Testeissä selvisi maitoallergia. Keliakiakokeita ei otettu. Annelle riittää tieto, että gluteeni aiheuttaa hänelle nivelkipuja ja vatsavaivoja.

Minkälainen on Annen tyypillisen päivän ruokavalio?

Kello 7 aamupala: smoothie, jossa on mantelimaitoa, pinaattia, riisiproteiinijauhetta ja marjoja tai hedelmiä sekä lisäksi pala kauraleipää tai siemennäkkäriä, päällä leikkelettä ja kaksi mukillista kahvia.

Kello 13 lounas: miehen valmistama ateria, jossa paistettuja broilerin fileitä sekä uunissa kypsytettyä bataattia ja porkkanaa.

Noin kello 17.30 päivällinen: naudanjauhelihasta ja gluteenittomasta pastasta valmistettu pasta bolognese.

Kello 21 iltapala: kaurapuuroa, johon on sekoitettu siemeniä, pähkinöitä ja marjoja.

”Aterioiden välit venyvät liian pitkiksi”, Anne tietää.

Usein hänellä on välipalaksi banaani tai riisikakku, jonka päälle hän sipaisee pähkinävoita ja viipaloi banaania.

”Ja kassin pohjalla on aina pussi cashew- ja pecanpähkinöitä.”

Olo tuntuu omimmalta, kun paino on suurin piirtein 75 kiloa.

”Teini-ikäisenä kärsin vahvoista ja paksuista reisistäni. Nykyään olen ylpeä muodoistani ja siitä, että olen näyttävä nainen, amatsoni.”

Anne Puranen

Annen marokkolaissyntyinen mies tekee useimmiten perheen ruoat. ”Hän käyttää runsaasti kasviksia ja mausteita. Munakkaassakin on tomaattimurskapohja.”

Aikaa itselle

Helpolla Anne ei päästä itseään vieläkään. Hän pyörittää kahta yritystä, hoitaa potilaita neljänä päivänä viikossa, kouluttaa kehittämänsä FasciaMethod-kehonhuoltomenetelmän käyttöä, kirjoittaa toista kirjaa sekä opiskelee terveystieteiden maisterin tutkintoa Jyväskylän yliopistossa.

Koti on 13 kilometrin päässä Järvenpään keskustasta. Onni ja Eetu on kuljetettava harrastuksiin päivittäin. Onneksi Annen puolisolla on säännöllinen päivätyö.

”Elämä on ihan tapissa tällä hetkellä. Tästä enempää se ei voi ruuhkautua.”

Koti peltojen keskellä on tärkeä.

”Tarvitsen paikan ja aikaa, jolloin en ole olemassa toisia varten.”

Stressi ei vie enää veitsenterälle. Annea auttaa suurpiirteinen ja rento asenne. Lempeys.

”Olen oppinut, että kevytkin treeni riittää.”

Kodin autotallissa on pingispöytä ja painonnostovälineet. Anne nostelee rautaa, mutta ei tee sitä enää suorittamalla. Liikunnan pitää tuntua hyvältä ja olla elämässä iloinen asia.

”Pysyn kunnossa enkä liho, vaikka liikun mukavuusalueella. Väsyneenä riittää puolen tunnin happihyppely. Tärkeintä on säännöllisyys.”

Kuntosalilla hän käy vähintään kerran viikossa. Se pitää mielen kasassa.

”En jaksa hoitaa muita, ellen hoida itseäni.”

Pusero ja korvakorut Casac Helsinki.

Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 5/2018.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X