Syö mustikkaa silmienkin vuoksi – Kotimaisella supermarjalla on paljon terveyshyötyjä
Mustikka on suomalaisen ruokavalion paras antosyaanien lähde. Antosyaanit ovat marjojen väriaineita, joilla on havaittu tulehdusta hillitseviä ja elimistöä suojelevia vaikutuksia.
Mustikka on kuitupitoinen, E-vitamiinipitoinen marja, jota on saatavilla ympäri maan. Metsämustikoilla kannattaa ehdottomasti korvata osa tuontihedelmistä – marjojen ravintoainetiheys on usein parempi, niissä on runsaammin antioksidantteja, ne ovat itse poimittuina ilmaisia, ja niiden hiilijalanjälki on vielä pakasteenakin pieni.
Mustikoiden yksi parhaista ominaisuuksista on, että niitä on helppo syödä suhteellisen paljon ja säännöllisesti – silloin hyödytkin ovat suuret.
Tutkittua tietoa mustikasta
Joissakin tutkimuksissa mustikalla on havaittu myönteisiä vaikutuksia silmäterveyteen.
On arveltu, että mustikoiden syömisestä voisivat hyötyä esimerkiksi ikääntyvät, hämäränäköongelmaiset, tyypin 2 diabeetikot sekä näyttöpäätteiden äärellä työskentelevät.
Tutkimusnäyttö perustuu suurelta osin mustikasta tehtyihin antosyaanivalmisteisiin, mutta tuoreista mustikoista ja vähän prosessoiduista mustikkavalmisteista saa helposti yhtä paljon antosyaaneja kuin valmisteista.
Kansanviisautta
Suomalaisessa kansanlääkinnässä mustikkaa on käytetty erityisesti ripulin, ummetuksen ja ruuansulatusvaivojen hoitokeinona, ja vielä tänäkin päivänä mustikkakeitto on vatsataudin yllättäessä monien ehdoton valinta.
Mustikan vatsavaikutuksista ei ole olemassa vankkaa tutkimusnäyttöä, mutta laboratoriotutkimuksissa sen on kyllä havaittu hillitsevän haitallisten suolistomikrobien kasvua.
Kokeile mustikkalevitettä
Sekoita 2 dl mustikoita, 2 rkl chiansiemeniä tai psylliumkuitua ja 2 rkl sokeria tai hunajaa tasaiseksi mikserillä. Anna vetäytyä jääkaapissa, kunnes levite on kiinteää. Nauti aamiaiseksi paahdetun leivän päällä. Levite säilyy jääkaapissa noin viikon.
Asiantuntija: dosentti Riitta Törrönen, Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteenyksikkö.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti