Heli eli perhehelvetissä, jossa narsistimies hakkasi, petti ja haukkui – syyttäen kaikesta Saatanaa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suhteen alussa Heli piti hengellisyyttä pariskuntaa yhdistävänä asiana, mutta vuosien kuluessa siitä tuli miehen vallankäytön keino.

Heli oli 19-vuotias tavatessaan Jannen yhteisen ystävänsä juhlissa. Janne oli yli 30-vuotias ja salamyhkäisellä tavalla hyvin hurmaava persoona.

”En pitänyt ikäeroa ongelmana, sillä en ole koskaan ollut tuomitseva ihminen. Menen sydän edellä, joten en ajatellut ulkoisia tekijöitä”, Heli kertoo.

Janne eteni suhteessa hyvin intohimoisesti. Hän toi Helin työpaikalle ruokaa, ja Helin suunnitellessa muuttoa ensimmäiseen omaan asuntoonsa Janne keräsi takuuvuokrarahat kokoon parissa tunnissa.

Pariskuntaa yhdisti myös samanlainen tausta.

Heli oli hyvin hengellinen ihminen, ja Janne oli kertonut olevansa helluntailaisesta perheestä. He kävivät yhdessä monissa seurakunnissa, sillä Jannelle verkostoituminen oli tärkeää. Hän tuntuikin tuntevan aina jonkun – etenkin merkittävät henkilöt. Tätä mies tuntui korostavan jopa kummallisen paljon. Hän toi myös Heliä esiin seurakunnissa.

”Hän oli ylpeä minusta, ja selitti muille, kuinka ’tämä nainen rauhoittaa häntä’”, Heli kertoo.

 Raivokohtaukset ja yllättävät katomiset ensimmäisinä ongelmina

Janne muutti pian Helin luokse, vaikka olikin kirjoilla muualla. Vuokraa hän ei maksanut. Pariskunta ei kuitenkaan ehtinyt elää  pitkään yhdessä, kun Janne alkoi kadota kotoa. Lisäksi pariskunnan käydessä yhdessä ulkona mies sai raivokohtauksia, jotka kohdistuivat myös Heliin.

Janne oli hyvin mustasukkainen. Hänen mukaan vieraat miehet tuijottivat Heliä, koska hän oli liian kaunis.

Suhteen edetessä kävi selväksi, että Janne epäili Helin pettäneen häntä – tehneen huorin, kuten mies sanoi.

”Raivokohtaukset eivät tulleet ainoastaan humalassa. Olin ensin ajatellut, että ne persoonallisuuden piirteet olisivat vain päihderiippuvuutta. Sitten tajusin, että niitä on koko ajan eikä niitä voinut selittää ainoastaan alkoholismilla”, Heli muistelee.

Kesän koittaessa Janne muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle, jonne Heli seurasi.  Uudessa asunnossa elo jatkui entisenkaltaisena. Janne kävi töissä ja hävisi, Heli taas istui yksin kotona. Heli huomasi, että Jannella oli tapana varastella tavaroita ihmisten kodeista.

Muuton jälkeen Janne pahoinpiteli Helin ensimmäisen kerran.

”Hän veti minua hiuksista ja hakkasi maahan harrastaessamme seksiä – ylitti rajani, eikä lopettanut, kun pyysin.”

Joskus Jannen katoamiset oli tarkoitettu lopullisiksi. Mies kuitenkin ilmestyi takaisin aina viimeistään silloin, kun tarvitsi jotakin – röyhkeyttään säästelemäättä.

”Kerran oli käymässä kotiseudullani, kun hän ilmestyi kavereideni asunnolle, jossa olimme juhlimassa. Siellä hän kysyi ensimmäiseksi, että ’no, missä me voidaan panna’ ja kohteli minua kuin esinettä.”

© iStock

Nöyryytys esikoisen syntymän jälkeen – pakotti isyystesteihin

Uudenvuoden 2012 jälkeen Heli huomasi olevansa raskaana. Janne oli asiasta iloinen, ja pariskunta päätti pitää lapsen.

Arki alkoi kuitenkin mennä Helin kannalta yhä huonommin. Raskauden takia hän oli enemmän kotona, mistä Janne oli mielessään. Tyytyväisyydestään huolimatta raivokohtaukset eivät kuitenkaan vähentyneet.

”Ne sisälsivät sättimistä ja muuta henkistä väkivaltaa. Mieleni on blokannut paljon niitä asioita, mutta muistan, että tavaroita meni rikki, ja hän muun muassa heitteli tyynyjä”, Heli avaa.

Kun synnytyksen aika koitti, oli mies läsnä vain satunnaisesti – silloin kun jaksoi.

Tyttären syntymän jälkeen Janne oli varma, ettei lapsi ollut hänen. Hän pakotti Helin isyystesteihin.

”Se oli hirveän nöyryyttävä kokemus. Testeissä kysyttiin, miksi me tulemme sinne, jos olemme yhdessä. He kysyivät Jannelta, epäileekö hän minua, mutta hän ei myöntänyt epäilevänsä. Sanoi, että muuten vain”, Heli kertoo.

Jannen unissa Jumala käski naimisiin

Kun isyys oli vahvistettu, Janne alkoi painostaa Heliä naimisiin. Hänen mielestään oli häpeän asia, etteivät he jo olleet aviopari – jopa siinä määrin, että valehteli seurakunnissa heidän olevan.

”Janne väitti näkevänsä unia, jotka olivat viestejä Jumalalta. Eräänä aamuna hän totesi nähneensä unen, joka oli merkki siitä, että menemme naimisiin tänään.”

Arki jatkui jopa rankempana lapsen syntymän jälkeen. Janne palasi kotiin monesti vasta yön pikkutunneilla, ja pakotti Helin seksiin. Hänen mukaansa Helin keho kuului hänelle, olihan hän sentään perheen pää.

Jannen puhelin piippasi koko ajan, ja Heli tiesi, että viestit olivat peräisin miehen käyttämästä deittipalveluista. Tätä Janne ei itse myöntänyt.

”Hän sanoi, että minä olen hullu ja mustasukkainen – käytökseni on skitsofreenista. Todellisuudentajuni alkoikin hämärtyä. Aloin miettiä, että onko minulla oikeasti jotain vikaa päässä”, Heli muistelee.

”Rakkaus on pitkämielinen, eikä muistele kärsiväänsä pahaa”

Janne ei koskaan pyytänyt anteeksi, ei pahoinpitelyään, eikä jatkuvaa pettämistään. Jäädessään kiinni mies painotti sitä, että hänen tekonsa olivat maailmassa vallitsevien pahojen voimien syytä, eikä hänellä itsellään ollut niihin osaa eikäarpaa.

Suhteen ongelma oli Jannen mielestä se, ettei Heli osannut antaa anteeksi.

”Hän vetosi usein Raamattuun anteeksiannossa. Kun kerroin olevani loukkaantunut, hän sanoi, että minun pitää antaa anteeksi, sillä ’rakkaus on pitkämielinen, eikä muistele kärsimäänsä pahaa’.”

Raivostuessaan muuttui hetkessä kuin eri ihmiseksi

Janne halusi alistuvan ja huolehtivan vaimon, joka kääntää aina toisen posken – antaa pettämisen, jatkuvan juomisen ja pahoinpitelyn kerta toisensa jälkeen anteeksi. Kun miehen odotukset eivät täyttyneet, hän haukkui Helin totaalisesti.

”Verbaalinen väkivalta oli järkyttävää. Hän käski minua tappamaan itseni, vetämään vessanpöntöstä alas”, Heli avaa.

Raivokohtauksiensa jälkeen Janne saattoi muuttua kuin nappia painamalla eri ihmiseksi.

Väkivallalta ei säästynyt Helin kissakaan. Janne heilutteli sitä ilmassa muovipussissa ja nauroi.

”Silloin ymmärsin, että Janne on todella sairas. Hän saattoi huutaa minulle kotona, ja kun menimme ihmisten ilmoille, hän oli rauhallinen ja supliikki mies”, Heli kertaa.

Manipuloi terapeutin puolelleen

Heli oli jo pidemmän aikaa tiennyt, että suhde ei ollut terve, mutta hän ei ollut uskaltanut lähteä siitä. Pariskunta oli käynyt jopa pariterapiassa, mutta Janne onnistui manipuloimaan terapeutin puolelleen vaihtamalla taitavasti aihetta silloin, kun Heli olisi halunnut puhua miehen uskottomuudesta.

”Janne toi esiin sen, että minut on raiskattu, ja ihmetteli terapeutille, onko minulla huono itsetunto, kun hakeudun sellaisiin tilanteisiin”, Heli muistelee.

Janne saattoi pahoinpidellä Heliä heti ulkona terapian jälkeen. Lopulta mies lähti terapiasta ovet paukkuen, todeten, ettei se vastannut hänen älykkyyttään.

Heli alkoi etsiä internetistä tietoa siitä, mikä tunnekylmältä vaikuttavaa miestä saattaisi vaivata. Pian hän löysi itsensä narsistien uhrien tukiryhmästä. Sen myötä hän alkoi ymmärtää, ettei miehen sairaudessa ollut kyse sellaisesta, jota voisi parantaa.

Kutsui lapsenmurhaajaksi

Ennen irtipääsyään Heli kuitenkin tuli uudestaan raskaaksi. Tällä kertaa hän ei halunnut pitää lasta. Toisen lapsen tuominen Helin ja Jannen arkeen tuntui mahdottomalta, vaikka Heli olikin aikaisemmin ollut abortinvastainen.

Ensin Janne otti aborttipäätöksen hyvin, ja lupasi, ettei syyttäisi Heliä päätöksestään. Tovin kuluttua mies kuitenkin kutsui jo häntä lapsenmurhaajaksi, ja raivosi, ettei hengellinen nainen koskaan tekisi sellaista, mitä Heli oli tehnyt.

”Ajattelin siinä vaiheessa, että noin empatiakyvytön ja kylmä ihminen saa luvan mennäkin”, Heli toteaa.

Lapsen hyvinvointi ratkaisevana tekijänä lähdölle

Irtautumisprosessi oli rankka, ja se tapahtui vähitellen. Heli alkoi keksiä syitä, jotta hän ei olisi tarvinnut tavata Jannea. Samaan aikaan mies vuoroin ilmoitti, ettei Helin tapaaminen enää kiinnosta, vuoroin hän ilmestyi oven taakse vainoamaan.

Väkivalta jatkui viimeisiin tapaamisiin asti, eikä siihen vaikuttanut tyttären läsnäolo. Heli teki viimeisen siirron, sillä ei halunnut lapsen enää kärsivän tilanteesta. Hän muutti kertomatta miehelle uutta osoitettaan, ja vaihtoi puhelinnumeroaan.

Kesti pitkään ennen kuin Janne lopetti entisen puolisonsa vainoamisen. Siihen vaadittiin kaikkien yhteydenpitokanavien sulkeminen.

Nyt tyttären asioista kommunikoidaan reissuvihon avulla. Tyttären huoltajuutta ja tapaamisoikeutta selvitetään paraikaa käräjäoikeudessa.

”Koska hän ei saanut kontrolloitua minua, nyt hän yrittää viedä lapsen. Näin hän sanoi sen itsekin suoraan”, Heli toteaa.

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen. © iStock

Jälleenrakennus käynnissä, mutta seurakuntiin Heli ei halua mennä

Suhteen jälkeen Helin on ollut vaikea luottaa ihmisiin. Janne oli hirviö, mutta hän oli myös kuin kuka tahansa. Seurakuntiin Heli ei halua mennä, sillä hän arvelee Jannen pyörittävän siellä pientä piiriään ja mustamaalaavan häntä.

”Valitettavasti ne ovat hänelle myös iskukenttiä. Siellä on paljon ihmisiä, jotka uskovat kaikista hyvää. He ovat hänelle helppoja uhreja.”

Oman elämänsä Heli on saanut järjestykseen. Syöväksikin epäillyt stressiperäiset oireet ovat kadonneet, kun hän on saanut elämästään kiinni. Hän käy yhä terapiassa, sillä vuosien varrella tapahtuneet asiat eivät hevillä katoa kokemusmaailmasta. Välillä sitä on hankala selittää muille.

”Sinä olet siinä kuin keskellä kauhuelokuvaa. Sinä vain elät siinä, etkä tiedä yhtään, kuinka siitä lähtisit. Toinen on täysin kietonut sinut siihen, ja aivosi ovat sumussa. Ei sitä osaa edes selittää”, Heli tiivistää mennyttä.

Jutussa esiintyneiden henkilöiden nimet on muutettu.

X