Hyvästi kipeä vaivaisenluu – Annika sai avun helpoilla jalkaterapeutin hoito-ohjeilla

Jaa kaverilleTilaa Seura
Annika Gummerus-Putkinen
Annika Gummerus-Putkinen on oppinut kuuntelemaan kehoaan entistä tarkemmin. Hän on oivaltanut, että omasta terveydestä täytyy aktiivisesti pitää itse huolta. © Suvi Elo
Helsinkiläinen Annika Gummerus-Putkinen kärsi vuosia kipeästä vaivaisenluusta. Hän ei olisi ikinä osannut kuvitella, että yksi ainoa jalkaterapeuttikäynti voisi muuttaa kaiken.

Reilut kymmenen vuotta sitten Annika Gummerus-Putkinen, 57, huomasi ensimmäisen kerran, että hänen teki jatkuvasti mieli potkaista korkokengät pois jaloistaan. Vasemman isovarpaan nivel kipuili, ja jalat väsyivät helposti. Huilunsoiton opettajana Annikan oli kuitenkin pakko pitää korkokenkiä varsinkin konserttipäivinä.

”Arkikengissä kipu ei onneksi tuntunut, enkä sen takia kiinnittänyt vaivaan päivittäin huomiota.”

Neljä vuotta sitten ukkovarvas alkoi vaivata entistä useammin. Annika varasi ajan jalkahoitolaan, jossa jalkahoitaja teki hänelle isovarpaan ja etuvarpaan väliin silikonisen varvasortoosin, jonka tarkoituksena oli pitää isovarpaan tyvinivel oikeassa linjassa.

”Aluksi ortoosi tuntui hyvältä, ja ajattelin, että vaiva menee ohi. Parin kuukauden jälkeen minulle tuli kuitenkin tunne, että jalan lihakset olivat veltostuneet.”

Koska vasen jalka ei enää tuntunut aktiiviselta, Annika päätti luopua ortoosin käytöstä. Samana talvena hän osti matalakorkoiset saappaat, joissa kävely alkoi pian tuntua vaivalloiselta.

”Ärtynyt isovarpaan tyvinivel muistutti olemassaolostaan joka ikisellä askeleella.”

Peilin eteen

Annika oli vähän aiemmin muuttanut Helsingin Vuosaareen, ja päivittäisen kävelyreitin varrella hän oli huomannut jalkaterapiakeskuksen. Hän ehti kulkea sen ohi vuoden ajan, ennen kuin viimein päätti astua sisään. Jalan kipuilulle oli pakko tehdä jotain.

”Kun varasin ajan jalkaterapeutille, en osannut odottaa juuri mitään. Aiemmalla jalkahoitolakäynnillä en ollut saanut ratkaisevaa apua.”

Jalkaterapeutti Veera Keltanen vei Annikan ensimmäiseksi seisomaan kokovartalopeilin eteen. Veera osoitti Annikan nilkkoja ja kertoi, että jalat nojasivat hieman liikaa sisäänpäin. Sen seurauksena koko kehon paino jakautui väärin, mikä rasitti erityisesti isovarpaiden tyviniveliä.

”Kun näin itseni peilistä, ymmärsin asian heti.”

Vaivaan apu

Annikan suureksi yllätykseksi Veera kertoi, että vaiva oli helppo korjata. Se vaati vain omaa aktiviisuutta. Kalliita pohjallisia tai ortooseja ei tarvittu ollenkaan.

”Veera näytti, miten voin itse seistessä ja kävellessä muuttaa nilkkojen asentoa ja aktivoida jalkojen holvikaaret. Se taas automaattisesti kevensi isovarpaiden tyvinivelten kuormitusta.”

Jalkojen aktivoimiseksi Veera neuvoi Annikaa hankkimaan myös uudet kengät.

Arkikäyttöön hän suositteli paljasjalkakenkiä, joissa varpailla oli reilusti tilaa liikkua.

”Olin kuvitellut, että minulla oli hyvät kävelykengät, mutta Veera sanoi heti, että ne ovat liian jäykät ja ahtaat. Jalat tarvitsevat tilaa, jotta niiden lihakset voivat toimia aktiivisesti.”

Uusi tapa kävellä

Annika lähti vastaanotolta uudet paljasjalkakengät jalassa. Hänestä tuntui kummalliselta, ettei kukaan ollut koskaan aiemmin puhunut mitään jalkojen asennon tärkeydestä ja lihasten aktivoimisesta.

Illalla Annika vei perheen Ella-koiran lenkille uudet kengät jalassa. Kauan vaivannut kipu oli isovarpaan tyvestä poissa, ja lenkin jälkeen jalat tuntuivat kevyiltä.

”Se tuntui aivan ihmeelliseltä.”

Seuraavien päivien aikana Annika harjoitteli Veeran neuvomaa tapaa kävellä, jossa takana oleva jalka työntää aktiivisesti kehoa eteenpäin.

”Aiemmin kävelin kannoilla. Kun siirsin painoa enemmän päkiöille, huomasin, että koko keho aktivoitui.”

Seuraavien päivien aikana Annika koki toisen suuren yllätyksen: hän huomasi, että myös hänen mielensä alkoi kirkastua. Hän tunsi olonsa paljon pirteämmäksi kuin aiemmin.

”Minulle ei ollut tullut aiemmin edes mieleen, että aktiivisempi kävely voisi vaikuttaa myös mieleen, mutta niin kävi. Sain lisää energiaa.”

Pelastusrenkaat

Musiikki

Olen ammatiltani huilunsoiton opettaja, ja musiikki on elämäni keskiössä. Rakastan improvisoida musiikkia. En halua tehdä vain sitä, mitä joku toinen käskee, vaan luon itse. Olen säveltänyt esimerkiksi lauluja ja musiikkiteatterikappaleita.

Huilu

Suvi Elo

Pilates

Aloitin pilateksen harrastamisen kolme vuotta sitten yhdessä mieheni Yrjön kanssa. Käymme ryhmässä, jossa on muitakin muusikoita. Ohjaajamme Reijo Karvonen on säveltänyt sinne taustamusiikin, jonka tahdissa hengitetään.

Paljasjalkakengät

Paljasjalkakengät ovat muuttaneet koko elämäni. Käytän niitä jatkuvasti vuoden ympäri. Talvella vaihdan vain lämpimämpään malliin. Jalkani voivat hyvin, kun ne pääsevät liikkumaan luonnollisesti. Jäykät ja ahtaat kengät saavat olon tuntumaan väsyneeltä.

Aloe vera -juoma

Olen juonut aloe vera -juomaa päivittäin jo 12 vuotta. Sitä ennen tunsin oloni välillä alakuloiseksi, vaikka elämässäni kaiken piti olla hyvin. Kun olin juonut aloe veraa muutaman kuukauden, alakuloisuus hävisi ja aloin tuntea oloni pirteäksi ja iloiseksi. Juoma on tehnyt minulle paljon hyvää.

Paljasjalkakengät

Suvi Elo

Uuteen asentoon

Vähitellen Annika alkoi ymmärtää kehonsa kieltä paremmin. Hän oli ihmetellyt, miksi vaivaisenluu oli kipuillut vain vasemman jalan isovarpaan tyvinivelessä. Yhtäkkiä syy oli selvä.

”Kun 20 vuotta sitten sain toisen lapseni, pidin häntä paljon sylissä niin, että vasen käteni oli hänen ympärillään. Samalla nojasin jatkuvasti vasempaan jalkaani. Kehoni siis oppi silloin huonon tavan, joka jäi päälle.”

Annika alkoi tietoisesti totuttaa kehoa uuteen asentoon. Joka kerta kun hän huomasi nojaavansa vasempaan jalkaan, hän suoristi nilkat ja aktivoi jalkojen holvikaaret.

Aina sopivan tilanteen tullen hän teki jalkavoimisteluliikkeitä, joissa noustaan vuorotellen kummallekin päkiälle ja aktivoidaan jalkojen lihaksia.

”Päkiöille nousu on helppoa, ja teen sitä edelleen säännöllisesti. Sopivan tilaisuuden tullen hieron jalkapohjia myös siilipallolla.”

Pilatespallo

Annika käy pilates-tunneilla yhdessä miehensä Yrjö Putkisen kanssa. Suvi Elo

Lihasten aktivointia

Vanhat kenkänsä Annika on antanut pois ja myynyt kirpparilla. Paljasjalkakenkien lisäksi kaapissa on väljät Goretex-kengät talven loskakelejä varten. Muuten hän tassuttelee paljasjalkakengillä lähes joka paikkaan.

Nykyään hänen viikkorutiineihinsa kuuluu muun muassa pilatestunti. Siellä hän käy yhdessä miehensä, kitaristi Yrjö Putkisen kanssa.

”Pilatesharjoitusten tarkoituksena on muun muassa auttaa kehoa löytämään mahdollisimman tasapainoinen asento ja aktivoida kehon lihakset oikein. Juuri samasta asiasta on kyse jalkaterapiassa. Kun nilkat ovat suorassa linjassa, ne kestävät valtavaa kuormitusta.”

Ainoastaan juhliin ja konsertteihin Annika sonnustautuu edelleen korkokenkiin.

”Heti kun voin, potkaisen korkokengät jaloistani. Se on aina ihana tunne. Haluan antaa jaloilleni tilaa ja vapautta.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 8/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X