Maksansiirto kroonisen PSC-sappitiesairauden vuoksi - Juha Kelloniityn leikkaus onnistui mutta toipuminen vei aikansa: ”Kehoni hylki uutta maksaa”

Lääkärit ennustivat Juha Kelloniitylle, 50, jo vuonna 2003, että hänelle joudutaan jossain vaiheessa tekemään maksansiirto.

Juha on ammatiltaan opistoupseeri ja työskentelee Puolustusvoimissa Karjalan prikaatin esikunnassa kuljetusmateriaalin järjestelmäpäällikkönä. Tieto sairauksista sai hänet pelkäämään joutuisiko hän luopumaan ammatistaan.

Maksa-arvot kohosivat

”Kävin vuonna 1993 SPR:n verenluovutuksessa. Yllätyin, kun SPR:ltä lähetettiinkin minulle kirje, jonka mukaan maksa-arvoni olivat koholla ja minun kannattaisi hakeutua lääkäriin. Seuraavana vuonna minulla todettiin Crohnin tauti, jonka akuuttivaihe vaati sairaalahoitoa. Maksa-arvot laskivat akuuttivaiheen helpottaessa.

Muutaman vuoden päästä maksa-arvot nousivat taas ja minulla diagnosoitiin Primaari sklerosoiva kolangiitti eli PSC, joka on krooninen sappitiesairaus. Crohnin tauti lisää riskiä PSC:lle.

PSC ei vaikuttanut olooni tippaakaan. Ainoat asiat, jotka muistuttivat sairaudesta, olivat kontrolliverikokeet, lääkkeiden syöminen ja säännölliset tutkimukset. Lääkärit sanoivat jo vuonna 2003, että tulen tarvitsemaan maksansiirron viiden vuoden sisällä, sillä PSC vahingoittaa maksaa.”

”Mietin, kuinkakohan tästä selviää ollenkaan”

”Tosiasiassa maksansiirto jouduttiin tekemään vasta 17 vuotta myöhemmin. Tunsin viimeisinä vuosina, että ​mahdollinen tarve siirrolle lähestyi. Painoni nousi enkä jaksanut liikkua kuten ennen.

Marraskuussa 2019 maksan vajaatoiminta iski todella pahasti päälle. Sappitiehyet olivat tukkeutuneet. Niiden avaamiseksi asennettiin stentti, mutta se taas aiheutti rajun haimatulehduksen.

Yhdessä maksan vajaatoiminnan kanssa tulehdus aiheutti nesteen kertymistä kehooni ja keuhkoihin vaikeuttaen hengitystä. Silloin mietin, kuinkakohan tästä selviää ollenkaan.

Kaikki tämä tapahtui marraskuussa ja joulukuun puolivälissä pääsin jo elinsiirtojonoon.”

Siirre löytyi

”Olin töissä Vekarajärvellä normaalisti 29.1.2020, kun puhelin soi. Elinsiirtokoordinaattori soitti, että nyt Juha sinulle olisi löytynyt siirre. Millä aikataululla pääsisit tänne Helsinkiin?

Minun piti ajaa ensin oma autoni Lappeenrantaan ja matkalla soitin taksin kotipihaan. Kävin tervehtimässä vaimoani sisällä, hän laittoi miehen matkaan ja minä hyppäsin taksiin kohti Meilahtea.

Siinä automatkalla soitin kaikki läheiseni läpi, sillä onhan kyseessä iso leikkaus riskeineen. Halusin olla puheyhteyksissä lasten sekä läheisimpien sukulaisteni ja ystävieni kanssa.

Osastolla hoitajat ottivat minut vastaan. Anestesialääkäri ja leikkaava kirurgi kävivät kertomassa, miten asia etenee.

Olin jännittynyt ennen leikkausta, mutten pelokas. Tiesin mitä riskejä leikkauksessa on, mutta tiesin myös, että ne riskit on otettava, jos haluan, että elämäni jatkuu.

Minulla oli hyvä tunne siitä, että pääsin leikkaukseen näin pian elinsiirtojonoon jouduttuani. Kaikki oli tehty, mitä oli tehtävissä. Luotin kovasti työtään tekeviin ammattilaisiin.”

Keho hylki uutta maksaa

”Olin sairauslomalla neljä kuukautta. Sanoin leikkaavalle kirurgille sairaalasta lähtiessäni, että siinä vaiheessa, kun lehti on puussa, minä aion olla takaisin töissä. Siihen hän sanoi, että sovitaanko, että se on sitten leppä, jonka lehti on puussa, sillä se tulee myöhään. Minä sanoin, että se on sovittu.

Vaikka onnistunut maksansiirto oli helpotus, en toipunut siitä ihan noin vain. Heti siirron jälkeen sairaalassa kehoni hylki uutta maksaa. Sitä hoidettiin kortisonikuurilla.

Palattuani kesällä töihin kontrollissa havaittiin taas maksa-arvojen nousua. Oloni oli hyvä, mutta Helsingissä selvisi, että hyljintä oli taas käynnissä.

Hyljintä hoidettiin pois vahvalla kortisonikuurilla ja ehdin palata hoidon jälkeen kotiin, mutta taas maksa-arvot nousivat ja minut lähetettiin takaisin Helsinkiin. Tällä kertaa rankka kortisonikuurikaan ei auttanut.

Lopulta selvisi, että olin jostain saanut E-hepatiitin, mistä, sitä ei voi tietää. Vointini oli kuitenkin hyvä ja pystyin tekemään sairaalasta etätöitä, niin kuin moni muukin siinä vaiheessa teki.

Viimein sairastelu ja raskaat hoidot saavuttivat minut sairaalajakson jälkeen. Olin neljä viikkoa kesälomalla ja kuntoni oli niin heikko, että 10–20 metrin kävely pakotti minut istumaan ja lepäämään. Kesäloman aikana toivuin kuitenkin niin hyvin, että kykenin aloittamaan työt.”

Paluu normaaliin läheisten ja työpaikan tuella

”Vaimoni sanoi minulle jo silloin, kun nämä asiat alkoivat konkretisoitua, että häntä ei saa sulkea ulkopuolelle. Sairauden sovittaminen perhe-elämään ei ollut yksinkertaista, mutta sopiva tie löytyi ja olen todella kiitollinen. Rakkaan vaimoni ja muiden läheisten antama tuki on ollut korvaamatonta.

Neljästä aikuisesta lapsestamme kaksi on sairastanut vakavasti elämänsä aikana ja yksi loukkaantunut pahasti liikenneonnettomuudessa. Koen, että sietokykymme on elämän myötä kasvanut. Tilanteeni ei ole näiden asioiden rinnalla tuntunut niin katastrofaaliselta ja avoimesti asioista puhuminen on helpottanut sairauden käsittelyä.

Keväällä 2021 maksa-arvoni olivat viimein laskeneet normaalille tasolle, mikä oli valtava helpotus.

Nyt jaksan liikkua, lääkitystä on vähennetty merkittävästi, jaksan tehdä työni ja leikkiä lastenlasten kanssa. Elän normaalia elämää.

Olen valtavan kiitollinen, että Suomessa saa näin hyvää hoitoa. Samoin Puolustusvoimat työnantajana on suhtautunut tähän erinomaisesti.

Matka oli kivinen, mutta kyllä minä lopulta olen voittaja, kun olen täysin työkykyinen ja pystyn hyödyttämään sekä perhettäni että yhteiskuntaa.”

Kun Juha Kelloniitty joutui tekemään toipilaana etätöitä, oli se normaalia jo monille muillekin. © Karjalan prikaati