Mika uupui yrittäjänä työtaakan ja oman armottomuutensa vuoksi: ”En usko, että olisin hengissä ilman terapiaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mika Tonder
”En usko, että olisin hengissä ilman terapiaa”, lehtori Mika Tonder sanoo. © Mikko Nikkinen / Otavamedia
Mika Tonderin ihanne on aina ollut Tuntemattoman sotilaan Koskela, joka tekee kaikkensa joukkueen eteen. Kun hän huomasikin itse tarvitsevansa apua, moni asia muuttui − paremmaksi.

Syksyllä 2014 Mika Tonder alkoi säpsähdellä keskellä yötä hereille yltä päältä hiessä. Pulssi oli 150, ja ajatus kiersi noidankehää.

Mikalla oli takanaan työntäyteisiä vuosia, eikä palautumiselle ollut jäänyt aikaa. Uupumuksen merkkejä oli ollut jo pitkään.

Vihdoin Mikan oli pakko myöntää itselleen, ettei hän voi hyvin. Siihen asti hän oli jaksanut sinnitellä. Mutta nyt edessä oli pelkkää synkkyyttä.

”Tuntui mahdottomalta ajatella ja suunnitella tulevaa. Jaksoin tehdä ne asiat, jotka sillä hetkellä piti hoitaa – en muuta. Olo oli haluton ja toivoton.”

Kolme vuotta aiemmin Mika oli ryhtynyt ammattikorkeakoulun yliopettajan työnsä ohella yrittäjäksi. Vuonna 2013 hän irtisanoutui ja heittäytyi start up -huumaan.

Mikan ja hänen yhtiökumppaninsa perustama mediatalo keskittyi Venäjälle suunnattuun nettimyyntiin ja -markkinointiin. Elettiin Venäjän talouden kasvuvuosia, ja bisnestä riitti. Samalla kahden lapsen isän piti löytää aikaa myös perhe-elämälle.

Sitten tuli syksy 2014 ja Venäjän ruplan romahdus.

Uupumukseen oli toinenkin syy kuin suuri työmäärä. Aikoinaan SM-tasollakin suunnistanut Mika suhtautui huippu-urheilijan tinkimättömyydellä kaikkeen.

”Olen luonteeltani kunnianhimoinen ja vaadin itseltäni paljon. Ammatilliset vastoinkäymiset otin henkilökohtaisina epäonnistumisina. Olin armoton itselleni, ja se armottomuus heijastui muihinkin.”

Amok-juoksu alkaa

Vaikka Mika myönsi, ettei voi hyvin, hän ei hakeutunut hoitoon. Oli paiskottava töitä firman pelastamiseksi. Kauppoja peruuntui ja työntekijöitä oli lomautettava. Mika oli itse seitsemän kuukautta ilman palkkaa. Selvitäkseen hänen oli pakko ottaa velkaa.

Vuodesta 2015 Mikalla ei ole paljonkaan muistikuvia, vain pelkkiä välähdyksiä.

Töistä lähtiessä hän saattoi ajella päämäärättömästi tuntikausia ennen kotiin menoa.

Hän halusi vain olla ja lakkasi välittämästä: Antoi parran ja hiusten kasvaa. Hyvä, kun jaksoi käydä suihkussa ja pestä hampaat.

”Vaimo yritti puhua minulle, mutta en kuunnellut. Pidin kaiken sisälläni ja sulkeuduin. Olen hyvin huono ottamaan neuvoja vastaan – varsinkin, jos ne tulevat läheltä.”

Sitten saapuivat itsetuhoiset ajatukset. Mika kuitenkin tajusi, ettei voi vahingoittaa itseään, koska haluaa nähdä lastensa kasvavan. Eikä hän halunnut olla luovuttaja. Hän alkoi toivoa ulkopuolista voimaa, joka päättäisi kaiken.

”Päätäni särki jatkuvasti, ja olin varma, että kyseessä on aivokasvain. Halusin, että olisi. Vakavaan sairauteen menehtyminen olisi ollut kunniallinen tie ulos toivottomuudesta.”

Liikunta oli ainut asia, jota Mika jaksoi tehdä. Juokseminen oli hänen henkireikänsä.

Terapian pelastama

Keväällä 2016 paha olo alkoi ryöpsähdellä ulos. Mika sai raivokohtauksia mitättömistä asioista. Vaimonsa vaatimuksesta hän haki vihdoin apua. Hoito alkoi keskusteluterapialla.

”Puhuminen ja asioiden purkaminen ulkopuolisen ammattilaisen kanssa auttoi suunnattomasti jo ensimmäisen kerran jälkeen. En usko, että olisin hengissä ilman terapiaa.”

Mikaa ei hävettänyt tunnustaa, että hän on sairastunut psyykkisesti. Mutta avun pyytäminen oli tiukka paikka.

”Olin aina ollut se kallio, jota muut katsovat ylöspäin ja johon he voivat tukeutua. Ihanteeni on Tuntemattoman sotilaan Vilho Koskela, joka tekee kaikkensa joukkueen eteen. Enhän minä voinut olla se, joka tarvitsee apua.”

Vuoden keskusteluterapian jälkeen Mika sai diagnoosiksi vaikean masennuksen.

Diagnoosin mukaan Mikalla oli myös haastavia luonteenpiirteitä.

”Se tarkoitti taipumusta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Vaikka en ole mennyt maaniselle puolelle, tunnistan itsessäni voimakkaan flow-tilan.

Mika jatkoi Kelan tukemaan kognitiiviseen psykoterapiaan. Se oli käänteentekevä. Se avasi ymmärryksen itseen: omiin avoimiin, salattuihin, sokeisiin ja pimeisiin puoliin.

Mika hymähtää, että hän oppi vihdoin, nelikymppisenä, tuntemaan itsensä.

Mika Tonder

Aamu-uinti kotirannassa ja kuntosalikäynti käynnistävät Mikan päivän.
Mikko Nikkinen / Otavamedia

Katse lautaselle

Psyykenlääkkeitä Mikalle tarjottiin kolme kertaa. Joka kerran hän kieltäytyi.

”Sen sijaan lääkitsin itseäni liikunnalla, itsetutkiskeluilla ja ruokavaliomuutoksilla.”

Terapeuteilta Mika sai vinkkejä mielen hyvinvointia ja hallintaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Hän raivasi aikaa lukemiselle.

Oikea ruokavalio oli Mikasta tärkeä henkiselle hyvinvoinnille, onhan ihminen psykofyysinen kokonaisuus.

”En ollut aiemminkaan syönyt epäterveellisesti, mutta nyt varmistin, että sain riittävästi antioksidantteja, vitamiineja ja hyviä rasvoja. Aloin käyttää vahvaa kalaöljytuotetta, ja huomasin, miten keskittymiskykyni parani. Sahramituote paransi unen laatua. Sokerista ja alkoholista luovuin kokonaan.”

Ammatti vaihtoon

Pienin askelin Mikan vointi koheni. Elämään virtasi toivoa ja uskoa siihen, että hän saisi selvitettyä ongelmansa.

Sairauslomalle Mika ei jäänyt missään vaiheessa. Yrittäjällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa työntekoa. Yritys saatiinkin pelastettua, ja sen liiketoiminta myytiin isolle markkinointiyhtiölle. Sinne siirtyivät myös Mika ja hänen yhtiökumppaninsa.

”Hektinen ja kylmä markkinointimaailma oli minulle aivan väärä paikka. Jouduin kokemaan sen, että jos osoitat heikkoutesi, sitä käytetään hyväksi.”

Lopulta Mika jätti yrityskuviot – osittain omasta halusta.

Vuoden 2018 keväällä hän palasi ammattikorkeakouluun opettajaksi, tällä kertaa liiketalouden lehtorina. Samalla hän katkaisi joitakin ihmissuhteita, sen verran rankkoja olivat kokemukset olleet.

Säännöllinen palkka auttoi velkojen maksussa. Elämään toi tasapainoa myös uusi työympäristö – yhteiskuntatieteiden tohtoriksi vuonna 2006 väitellyt Mika koki olevansa kotonaan akateemisessa maailmassa.

”Opettaminen, tutkiminen ja kouluttaminen ovat minun juttuni. Onnekseni saan työskennellä työpaikassa, jossa on hyvä henki.”

Ei hän yrittäjyydestäkään kokonaan luopunut. Hänellä on oma, yhden miehen konsultointiyrityksensä, jota hän pyörittää sivutoimisena.

Rajat selviksi

Joka arkiaamu Mika herää ennen muuta perhettä ja ui kotirannassa, on sitten kesä tai talvi. Sitten hän syö aamupalan perheen kanssa ja käy kuntosalilla ennen työpäivän alkua.

Onni ja tasapaino löytyvät arjen pienistä hetkistä. Tärkeintä Mikalle on, että hänen läheisensä voivat hyvin. Parisuhde on nyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin, ja lasten kanssa on käyty läpi isän sairastumista.

Mikalle on sanottu, että viime vuosien rankat kokemukset peilautuvat hänen silmistään.

Itse Mika pitää masennusta arvokkaimpana elämänkokemuksenaan. Se on opettanut hänelle, millainen hän on ja millainen hän haluaa olla.

”Olen oppinut lempeyttä itseäni kohtaan, ja sitä kautta empatianikin on lisääntynyt. Tavoitteeni ovat yhä korkealla, mutta enää minun ei tarvitse todistella itselleni mitään.”

Terapia toimi katalysaattorina, laittoi pohtimaan ja lukemaan.

”Emme ole koskaan valmiita, vaan voimme aina kehittyä. Se tuo mielekkyyden elämään.”

Masennuksesta toipuminen on aaltoliikettä. Mika tekee yhä kovasti töitä, mutta on tietoisempi siitä, mitä hänessä tapahtuu. Hän tietää, että kiireisen työjakson jälkeen tulee apeus. Mutta yhtä varmasti kuin se tulee, se myös menee.

Mikan arvoissakaan ei ole tapahtunut radikaalia muutosta, mutta ne ovat kirkastuneet.

Johtajuutta opettavan Mikan ihanteena ovat yhä luutnantti Koskelan kaltaiset pyyteettömät johtajat.

”Hyvä johtaja palvelee muita ja näyttää esimerkillään. Mutta on tiedettävä, missä raja menee, ettei joudu heikoille jäille.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 4/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X