Tyypin 2 diabetes geneettistä perua – Riitan äiti ja kaikki äidin sisarukset sairastivat sitä: ”Silti sairaus oli vaikea hyväksyä”
Vaikean uniapnean ja verenpainetaudin lisäksi Riitta Koukkarille kehittyi vaivihkaa kakkostyypin diabetes. Sen hoitamiseen hän sai kipinän kursseilta.
Tämäkin pitäisi vielä jaksaa, Riitta Koukkari, 64, manasi mielessään, kun sai lääkäriltä huonoja uutisia vuonna 2017. Verensokeriarvot olivat olleet pitkään koholla. Nyt työterveyden vuositarkastuksessa kävi ilmi, että Riitalle oli puhjennut tyypin 2 diabetes.
Sairastuminen ei tullut yllätyksenä, olihan hänellä vahva geneettinen alttius. Äiti ja kaikki äidin sisarukset sairastivat sitä.
”Silti sairaus oli vaikea hyväksyä. Vielä tuolloin en kuitenkaan jaksanut reagoida uutiseen millään lailla”, Riitta sanoo.
Diagnoosi osui Riitan elämässä vaikeaan kohtaan. Vuosi ennen diabetesta hänellä todettiin vaikea uniapnea, joka oli vienyt Riitan uupumuksen partaalle.
”Selvisi, että sain 60–90 hengityskatkosta yössä ja että olin nukkunut viimeiset 20 vuotta reikäunta.”
Univajeen aiheuttamassa sumussa hän oli yksinhuoltajana kaitsenut perhettään ja opettanut alakoulun musiikkiluokan lisäksi iltaisin piano-oppilaita. Väsymys oli valtaisa, mutta Riitta eivätkä lääkäritkään tunnistaneet sairautta.
Viimeiset vuodet hän oli myös hoitanut töidensä ohessa äitinsä kauppa- ja viranomaisasioita. Äiti kuoli kaksi vuotta ennen Riitan diabetesdiagnoosia, ja surutyö oli yhä kesken.
Riitta pohtii, että uniapnea oli todennäköisesti laukaissut diabeteksen sekä verenpainetaudin, joka hänellä oli todettu reilu kymmenen vuotta aiemmin. Nämä taudit kulkevat usein käsi kädessä.
”Diabetes sai hiipiä elämääni muiden sairauksien ja kuormituksen varjossa”, Riitta sanoo.
Tyypin 2 diabetes on elintapasairaus
Kakkostyypin diabetes on elintapasairaus, jolle osa on geneettisesti alttiimpia kuin toiset. Vaikka sairauden hoito tarkoittaa muutoksia elintapoihin, Riitta sai lääkäriltä vain diagnoosin ja lääkereseptin. Hän olisi kaivannut sopeutumisvalmennusta.
”Kesti kauan, ennen kuin jaksoin ryhtyä itse selvittämään, mitä tämä sairaus tarkoittaa ja miten tätä hoidetaan.”
Riitta jäi eläkkeelle pian diabetesdiagnoosin jälkeen. Aikaa ja energiaa vapautui taas itsestä huolehtimiseen. Kun uniapnean aiheuttama väsymys pikkuhiljaa väistyi, hän päätti ottaa diabeteksen haltuun.
Riitta liittyi Diabetesliittoon ja pääsi 2020 sen järjestämille kursseille.
”Halusin tietää, mistä sairaudessa oli oikeasti kyse. Myös muilla osallistujilla oli hirveästi kysymyksiä. En ymmärrä, miksi tällaista tietoa ja apua ei voi saada terveydenhuollosta. Liitännäissairauksien puhkeaminen maksaa enemmän kuin niiden ennaltaehkäisy.”
Riitta istui muiden kurssilaisten kanssa asiantuntijoiden luennoilla ja oppi uusimmat tiedot lääkityksestä sekä siitä, kuinka sairastuneen kannattaa syödä ja liikkua ja muun muassa hoitaa jalkojaan.
Viilattavaa riitti, sillä Riitan elämä oli ollut pitkään pelkkää selviytymistä.
”En ollut pessyt ikkunoita kymmeneen vuoteen. En myöskään jaksanut tehdä ruokaa, joten söin vuosikaudet mitä sattui.”
Kurssien innostamana Riitta ryhtyi tositoimiin terveytensä eteen.
Hän ei luottanut julkiseen terveydenhuoltoon, vaan hankki yksityiseltä puolelta lääkärikäynnit kiinteällä kuukausimaksulla. Hän käy diabetekseen erikoistuneella lääkärillä kontrollissa kahdesta neljään kertaa vuodessa.
Jalkahoitaja hoitaa jalkateriä
Riitta hommasi itselleen myös jalkahoitajan, jolla käy viiden viikon välein. Diabetes lisää jalkakomplikaatioiden riskiä ja hidastaa haavojen paranemista, joten jalkateristä on pidettävä erityisen hyvää huolta.
”En missään nimessä halua samanlaisia jalkoja kuin äidilläni.”
Ruokailussa on vielä parantamisen varaa, mutta sekin asia kohenee vähä vähältä. Pikkuhiljaa hän on alkanut lisätä lautaselleen kasviksia ja kalaa ja katsoo kellosta, että syö kolmen tunnin välein, vaikka ei olisi nälkä.
Nuorempana monenlaista liikuntaa harrastanut Riitta alkoi taas liikkua päivittäin. Vesi on hänen elementtinsä. Aina kun mahdollista, hän pulahtaa luonnonvesiin ja saattaa kesäisin uida päivän mittaan 500 rintauintivetoa. Hän käy myös vesijumpassa, vaeltaa, lumikenkäilee ja pyöräilee.
Aviomies on onneksi mukana elintapamuutoksessa.
”Tsemppaamme toinen toisiamme ulos, vaikka ei millään jaksaisi. Tästä ei tulisi mitään, jos toinen eläisi erilaista elämää.”
Aktiivisesta otteesta huolimatta Riitan paino ei ole pudonnut. Ylipainoa on edelleen, mutta se ei Riittaa haittaa.
”Se muuttuu jos on muuttuakseen. Kaikkea ei voi ahnehtia kerralla. Paino on listallani viimeisenä.”
Sairaus osa elämää
Riitta on hyväksynyt, että sairaus on osa hänen elämäänsä. Siinä auttoi osin se, että hän kävi pahimmassa väsymyksessään juttelemassa psykologin kanssa.
”Hän sanoi, että olet selvinnyt rankoista vaiheista ja hoitanut itseäsi. Helpotti, kun sai purkaa sitä kaikkea, mitä oli ollut.”
Nyt entinen Riitta on palannut. Hän jaksaa taas nauraa, pitää kotinsa kauniina ja järjestää kaikkea kivaa tekemistä myös muille. Konserttilippuja on hankittuna heinäkuulle asti.
”Läheiseni ovat iloisia puolestani. Hekin näkivät suuren väsymykseni. Nyt nautin siitä, että voin elää hidasta elämää eikä tarvitse kiirehtiä joka arkipäivä kouluun kello 8:15. Olen aamu-uninen.”
Diabeteksessa riittää edelleen opittavaa. Sairaus on monimuotoinen ja kaikilla vähän erilainen. Riitta ei vielä tiedä, mihin ”tyyppiin” hän kuuluu. Osalla verensokeri on aamuisin matalalla ja tulee kiire syödä, Riitalla sokeri vaikuttaisi olevan herätessä korkealla.
Verensokerin mittaaminen sormenpäästä tuottaa hankaluuksia, ja siksi sitä tapahtuu vain satunnaisesti.
”Liikunta ja terveellinen ravinto ovat kuitenkin ne tärkeimmät. Tiedän, että edistystä on jo tapahtunut. En enää hengästy kuin vanha mummo, ja mekkokin tuntuu kainaloista.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/2o22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti