Kaipaako adoptiolapsi biologista vanhempaa?

Jaa artikkeli
Adoptio puhuttaa ja vaikuttaa adoptoidun lapsen elämään.
© iStock
Vanhemman löytäminen voi tuntua adoptoidusta jopa maailman tärkeimmältä tavoitteelta jossain elämänvaiheessa. Etsijän ei kannata lähteä taipaleelle yksin, sillä aina tulos ei vastaa toiveita.

1. Aiheuttaako adoptio aina hylkäämiskokemuksen?

Adoptioita on erilaisia. On kotimaisia ja kansainvälisiä, sekä vieraan lapsen että perheen sisäisiä, samassa perheessä olevan puolison lapsen adoptioita. Vastauksissani käsittelen pääasiassa vieraan lapsen adoptiota.

Adoptio on erokokemus. Mahdollinen hylkäämiskokemus riippuu siitä, kuinka ero on toteutunut ja kuinka lapsi sen kokee. Monella adoptoidulla on useita erokokemuksia ennen adoptiota. Lapsi on voinut siirtyä syntymävanhemmiltaan ensin lastenkotiin tai perhekotiin, olla sijoitettuna jopa useissa paikoissa ja monen ihmisen hoidettavana, vailla pysyvää kiintymystä ennen pääsyä adoptioperheeseen. Nykyään tiedostetaan, kuinka merkittäviä kiintymys, erot ja siirtymät lapselle ovat. Niitä pyritäänkin valmistelemaan aiempaa paremmin, ettei lapsi joutuisi kokemaan yllättäviä muutoksia ja liikaa stressiä.

2. Kaipaako lapsi aina vanhempaa, jota ei ole koskaan tuntenut?

Jos ero vanhempiin tapahtuu hyvin varhain, voi olla vaikea tunnistaa, liittyykö kaipuu menetettyyn vanhempaan vai johonkin muuhun. Jo sikiövauva oppii aistien alkaessa kehittyä tuntemaan äitinsä rytmin, liikkeet ja äänet. Lapsen kasvaessa hänen kykynsä käsitellä asioita kehittyy. Hän ymmärtää, että saatuaan uuden eli adoptioperheen hän on samalla menettänyt syntymäperheensä. Asian ymmärtäminen voi tuottaa surua.

Yksilöllisesti ihmisten kokemukset eroavat kovasti toisistaan, ja myös adoptioita on hyvin erilaisia. Osa toteutuu heti, kun lapsi on vastasyntynyt ja osa vasta myöhemmin. Aikuiset adoptoidut ovat kertoneet epämääräisestä kaipuusta, jolle ei ole selkeää kohdetta.

Selvää on, että monet adoptoidut haluavat ainakin tietää taustastaan. Tämä voidaan tulkita myös kaipuuksi.

3. Entä jos kadoksissa on veli tai sisar?

Sisarusten löytäminen on usein arvokas kokemus. Sisarusten kautta voi löytyä samuutta sekä ymmärrystä yhteiseen taustaan ja vanhempien vaikeaan ratkaisuun, kun he ovat antaneet lapsensa adoptioon. Kun kadonneeseen vanhempaan ei löydy yhteyttä, löytynyt sisarus voi olla erittäin merkittävä linkki omiin juuriin.

4. Avoin adoptio mahdollistaa lapsen yhteyden syntymävanhempiinsa. Onko se aina lapsen etu?

Lapsen etu tulee arvioida tapauskohtaisesti ennen kuin sopimus laaditaan. Brittiasiantuntijoiden mukaan tapaamiset eivät ole suositeltavia tilanteissa, joissa syntymävanhemmat ovat pahoinpidelleet ja kaltoin kohdelleet lasta. Tällöin riskinä on lapsen traumatisoitumisen jatkuminen. Suomessa virallinen yhteydenpito, jonka uusi adoptiolakikin mahdollistaa, lisää adoptioon tarvittavaa avoimuutta heti alusta alkaen. Lapsen etu on tietää ja tuntea taustansa, jolloin hän voi vähitellen myös ymmärtää, miksi syntymävanhempi joutui hänestä luopumaan.

5. Miten puuttuva läheinen vaikuttaa minäkuvaan?

Jokainen lapsi tarvitsee läheiset ihmissuhteet. Varhaisen eron jälkeen syntymävanhemmista ei ole välttämättä ehtinyt tulla läheisiä. Adoptoitu lapsi on voinut saada korvaavat ihmissuhteet hyvinkin pian syntymänsä jälkeen adoptioperheestään. Minäkuva vahvistuu suhteessa läheisiin. Adoptoiduilla herää kuitenkin usein kysymyksiä syntymävanhemmista ja heidän vaikutuksestaan, vaikka he eivät olisi muuten olleet läheisiä. Adoptoitua voi kiinnostaa esimerkiksi, ketä hän muistuttaa ulkonäöltään, keneltä hänelle on periytynyt musikaalisuus tai jokin muu ominaisuus. Juurien tutkiminen ja tiedon löytäminen voivat vahvistaa minäkuvaa.

6. Milloin kadonneen läheisen etsiminen kannattaa ja milloin ei?

Kaikki eivät ole kiinnostuneita syntymävanhemmistaan. Joillekin nuorille tai aikuisille adoptoiduille tuntematon, kateissa oleva vanhempi on sen sijaan polttava kysymys. He etsivät tietoa ja pienikin tieto voi tuntua heistä hyvin arvokkaalta.

Asian vaivatessa on hyvä lähteä selvittämään, onko tietoa kadonneesta läheisestä saatavissa, ja mitä siitä ajattelee. On myös hyvä varmistaa, että saa tukea, esimerkiksi vertaistukea, ammatillista tukea tai muuta rinnalla kulkemista. Näin siksi, että usein kyseessä on paljon tunteita herättävä matka menneisyyteen.

7. Voiko läheisen löytymiseen varautua etukäteen?

Etukäteen varautuminen on tärkeää, koska ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Adoptioneuvonnassa kehotetaan asennoitumaan siihen, että alunperin puuttuvasta yhteydenpidosta huolimatta joku adoption osapuoli voi ottaa yhteyttä, haluta kontaktia tai vastauksia kysymyksiin. Yhteydenottaja voi olla niin adoptoitu, syntymävanhemmat kuin adoptiovanhemmat. Kohtaamiset voivat olla onnellisia. Eräs äiti kertoi odottaneensa päivää, jolloin adoptoitu haluaa tavata hänet, ja se toteutui. Toisaalta vanhempi voi pelästyä yhteydenottoa, koska haluaa salata adoption, joka liittyy vaikeaan elämänvaiheeseen. Myös syntymävanhemmat voivat etsiä lastaan. He haluavat esimerkiksi kuulla, että lapsen asiat ovat hyvin.

8. Miten voi käsitellä tunteita, jos löytynyt ei vastaakaan odotuksia?

Mitä vähemmän on tietoa, sitä enemmän on tilaa mielikuville. Pettymys voi olla suuri, jos todellisuus ei vastaakaan toiveita. Sen vuoksi etsimiseen ja löytämiseen täytyy saada tukea esimerkiksi adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijältä. Työntekijä voi toimia viestin välittäjänä ja valmentaa siihen, mitä saattaa olla vastassa. Hän voi olla tukena myös silloin, kun yhteyttä tai tietoa ei löydykään. Apuna voivat olla myös läheiset ja saman kokeneet vertaiset. Tunteiden jakaminen on hyvin tärkeää.

9. Kuinka voi selviytyä, jos kadonnut ei halua tavata löytäjäänsä?

On tärkeää yrittää eläytyä toisen tilanteeseen kokonaisvaltaisesti ja yrittää ymmärtää, mitä yhteys voi hänelle merkitä. Joskus on kyse siitä, että löytynyt henkilö yllätetään ilman etukäteisvalmistelua ja hän pelästyessään torjuu löytäjänsä. Hänellä voi olla muitakin syitä. Ehkä hänen nykyinen perheensä ei tiedä hänen menneisyydestään ja hän pelkää heidän reaktioitaan. Näissä tilanteissa on oltava empaattinen ja annettava toiselle osapuolelle aikaa. On tietenkin surullista, jos toivottua yhteyttä ei myöhemminkään saa.

10. Miten oppii hyväksymään, ettei koskaan saa tietää, miksi läheinen katosi?

Adoptioasiakirjoja säilytetään sata vuotta. Jos nekään eivät anna vastauksia eikä tietoa muualtakaan löydy, on asiaa työstettävä yhdessä toisten kanssa. Yksin ei kannata jäädä. Menetysten sureminen on osa elämää. Se saattaa tuntua vaikealta ja viedä pitkän ajan.

Asiantuntijana Kaisa Tervonen-Arnkil, psykologi, psykoterapeutti, kehittämis-
päällikkö, Pelastakaa Lapset ry

Seura 11/2014

X