Lukijan parahdus: Miksei Seura-lehti voi olla samanlainen kuin ennen – kotoinen koko perheen lehti jossa ei kiusata rokotevastustajia?

Lukijamme kirjoitti toimitukseen palautetta: Seura-lehti ei ole enää sitä mitä hän haluaisi.

Palautteenlähettäjällä on pitkät perusteet mielipiteelleen:

Seura -lehti oli viime vuosituhannella ja vielä 2000-luvun alussakin varsin mukavaa ja virkistävää luettavaa. Mielenkiintoisia juttuja riitti – mutta niissä ei ollut sellaista skandaalinmakua kuten (jo noihin aikoihin) ns. iltalehdissä. Seura oli kotoinen, koko perheen lehti. Siinä ei tehty pilaa ”toisinajattelevista” enkä muista lehdessä kovin pahoja poliittisia julistuksia – kuten nyt!

En ikimaailmassa enää tilaisi lehteänne, koska siinä on niin usein niin ilkeitä arvosteluita ihmisistä joita itse arvostan. Tietäisittepä, kuinka vihaiseksi tulin tänäänkin luettuani juttunne ”millaisten saarnaajien ääntä rokotevastaiset kuuntelevat.”

Tällainen palaute lehdentekijöiden pitää tietysti ottaa vakavasti.

Toki tässä on pari pientä epävarmuustekijää. En ole yhtään varma, onko kyseinen, lukijanamme esiintynyt ihminen oikea lukijamme tai tilaajamme.

Samanniminen hahmo löytyy kyllä sosiaalisesta mediasta, jossa hän jakelee koronarokotteesta perättömiä huhuja sekä osallistuu koronadenialistien keskusteluihin.

Pelkän some-esiintymisen perusteella ei voi olla varma siitäkään, onko tuo ihminen oikeasti olemassa, vai onko kyseessä ajallemme tyypillinen valeprofiili.

Mutta kovasti hän haluaa antaa meille lähettämässään viestissä sen vaikutelman, että nyt lukijamme on kovasti pettynyt.

Kirjoittakaa vain niistä asioista joista minä tykkään – tai muuten!

Samanlaisia viestejä on tullut palauteboksiimme aika paljon. Jokaisessa on samanlainen kaava.

Kaikissa paheksutaan ”lukijan nimissä”, että Seura-lehti on julkaissut jutun jossa kerrotaan millaisen disinformaatiokoneiston Suomen rokotevastustajat ovat verkkoon virittäneet, millaisia taustoja denialistiliikkeissä vaikuttavilla kellokkailla on, ja kuka näistä huhujen kylvämisestä mahdollisesti hyötyy.

Monissa viesteissä kerrotaan, että ”Seura-lehti menetti nyt yhden tilaajan”. Tai että ”en enää osta irtonumeroitanne”, koska Seura ei ole enää samanlainen kuin 1930-luvulla, 1970-luvulla tai milloin vain.

Emme toki ole tässä yksin kohteena. Samanlaista viestipommitusta ovat saaneet muun muassa rokotepasseja asiakkailtaan pyytäneet ravintolat, tai kaupat jotka toivovat asiakkaidensa käyttävän maskia.

Olisi kiva tietää, kuinka moni noista useimmiten nimettöminä esiintyvistä viestittäjistä on tilaajamme tai edes ostajamme.

Ainakin niistä, jotka ovat kirjoittaneet meille ”nimellään”, aniharvalla on tilaajarekisterissämme kaimoja.

Äskettäin kuulimme uudesta kampanjasta: rokotevastustajat kehottivat toisiaan menemään markettien lehtihyllyille ja kääntelemään siellä Seura-lehtiä nurinpäin.

He toivovat näin estävänsä, etteivät ihmiset löytäisi lehtiämme.

Ehkä heillä tuli nyt vain mitta täyteen. Olemme nimittäin kertoneet samoista aiheista jo aiemminkin: esimerkiksi tässä jutussa hyvinvointivalmentajien Q-hurahtamisesta ja tässä jutussa lastenjärjestön nimen hyväksikäytöstä rokotevetoomuksiin.

Vastaavasti monet (oikeat) lukijamme kertovat käännelleensä viime päivinä lehtipisteissä Seuroja takaisin oikeinpäin. Ja eräs kunnallispoliitikko, jolla on ollut paljonkin kriittistä sanottavaa jutuistamme, kertoi ostaneensa nyt ”ihan piruuttaan tueksenne” irtonumeron, koska ei tykkää kanssaihmisten terveydellä leikkimisestä.

Lämmin kiitos teille kaikille tästä vaivannäöstä, se tuntuu hienolta.

Mutta hauskinta on, että kaikilta noilta suuttuneilta ”Seura on muuttunut” -palautteenantajilta jää huomaamatta yksi asia: ei tämä vakavista ja uhkaavista aiheista kertominen ole mitenkään uutta lehtemme taipaleella.

Kansan asialla jopa karpoiluun asti

Seura-lehti on nimittäin jo 1930-luvulta asti puolustanut pientä ihmistä isojen pahantekijöiden ilkeilyiltä. Samoin olemme aina tukeutuneet tieteeseen ja varoitelleet, mikäli maassa on yltynyt joku terveydelle vaarallinen villitys, huuhaa tai huijausaalto.

Talvisodan aikaan 1940 Seura kertoi realistisesti, millaista sodan kirot ovat. © Antikvariaatti.net -sivusto

Sotavuosina Seuran palstoilla esiintyneet hahmot tekivät faktantarkistusta idästä tulevalle propagandalle, oman aikansa valheentorjuntaa.

Samoin 1970-luvulla lehti jatkoi samaa linjaa. Se selviää tasan 50 vuoden takaista Seuraa selaamalla.

Syyskuun 1971 lehti paheksui muun muassa Hämeenlinnan naisvankilan epäinhimillisiä oloja.

Lokakuussa 1971 Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan lehti esitteli, millainen on Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA, ja miten raakoja sekä sen että brittisotilaiden teot olivat Belfastinkin asukkaille olleet.

Marraskuun puolivälissä 1971 lehti listasi lukijoiden tiettäväksi, mitkä automallit lähtevät herkimmin autovarkaiden matkaan, ja neuvoi millaiset ylimääräiset ratti- ja poljinlukot näihin kannatti asentaa.

(Spoileri: juuri kukaan ammattirikollinen ei halunnut varastaa Polski Fiatia eikä Mossea, koska konnilla oli tarve päästä määränpäähänsä luotettavasti.)

Myöhemmin, 1980-luvun alussa Seuran päätoimittajana toimi jopa kaikkien sirkkeliin juosseiden orpojen tuntija, koskettavien sosiaaliporn… anteeksi, inhimillisten tarinoiden mestari Hannu Karpo.

Silloin lehdessä tehtiin valtavasti tutkivia juttuja – jotka eivät tainneet olla kotoisia ja harmittomia ainakaan väärintekijöiden mielestä.

Valtiollisesta painostuksesta huolimatta Karpo julkaisutti ensimmäisenä muun muassa realistisen jutun ja kuvat kuvat presidentti Urho Kekkosen rapistuneesta toimintakyvystä.

Toki 1980-1990-lukujen taitteessa oli aika, jolloin lehden silloiset julkaisijat kokeilivat, olisiko Seurasta Seiskan kaltaiseksi viihdelehdeksi. Ei ollut, onneksi, ja siltä tieltä palattiin nopeasti takaisin.

Joten näiden meille palautetta lähettäneiden ihmisten harmiksi Tolkun Henkilön on sanottava heille: sori siitä, mutta tällainen Seura on ennenkin ollut.

Väärinkäytösten paljastaja, riidankylväjien touhujen osoittaja, suomalaisen hyvinvoinnin tukija, kansanterveyden ja tieteen puolustaja.

Samaan aikaan me yritämme myös viihdyttää ihmisiä, helliä heitä lämmöllä ja inhimillisyydellä, sillä tällaisina aikoina se on hyvin tärkeää.

Se hoituu vaikkapa kertomalla tällaisia tarinoita Hiltusen Ramin kaltaisista ihmisistä, joiden elämänsisältö ei koostu muille lajitovereille möykkäämisestä.

Sen lukeminen tekisi hyvää noille rokotevihastuneillekin – jos he nyt oikeasti edes meitä koskaan lukevat.