Teksti:
Seuran toimitus

TOIMINTASARJA Hollywood-uutuus Arrow’ssa on elementtejä monista viime vuosien menestyssarjoista – muun muassa  Lostista, Dexteristä ja 24:sta. Monien supersankarielokuvien tapaan sekin perustuu sarjakuvaan, amerikkalaiseen Green Arrowiin.

”En lukenut sitä pienenä koskaan”, kertoi sarjan pääosaa esittävä Stephen Amell iloisesti Monte Carlon tv-festareilla.

Toimintaa ja draamaa yhdistävän sarjan päähenkilö Oliver Queen (Amell)  on eräänlainen 2010-luvun Robin Hood. Vastuuton ja itsekäs miljonäärinpoika jää ainoana eloon haaksirikosta, jossa kuolee sekä hänen isänsä että salarakkaansa, tyttöystävä Laurelin (Katie Cassidy) pikkusisko.

Ennen kuolemaansa isä ehtii kertoa, että miljoonat hankittiin vääryydellä, ja pyytää Oliveria hyvittämään tekonsa.

Oliver viettää eristyneellä saarella viisi vuotta ennen kuin hänet löydetään. Kotikaupunki Starling Cityyn ja perheeseen palaa muuttunut mies, jolla on missio ja vahva usko oman käden oikeuteen.  Sitä hän jakaa salaa vihreään nuttuun pukeutuneena ja jousipyssyin varustautuneena ”Hoodina”.

Oliver/Hood hallitsee paitsi taistelulajit ja jousiammunnan, myös yläluokan käytös­etiketin ja viimeisimmän huipputekniikan. Kuinka se on mahdollista viiden vuoden villielämän jälkeen?

Juuri kun alkuasetelma alkaa turhauttaa, käsikirjoitus vihjaa ettei au­ti­ok­si luultu saari tainnut ihan täysin autio ollakaan. Mitä siellä oikein tapahtui? Ja mitä kaikkia salaisuuksia isä ehti pojalleen kertoa ennen kuolemaansa? Näihin kysymyksiin perustuu sarjan jännite.

Arrow on ollut maailmalla menestys, ja siitä sarja saa kiittää paitsi vetävää käsikirjoitusta ja elokuvamaista kerrontaa, myös pääosan esittäjää, kanadalaista Stephen Amellia.

Amell liikkuu sujuvasti Oliverin persoonan kolmessa eri hahmossa. Hän on sekä takau­mien haaksirikkoinen, salaisuuksiaan varjeleva miljoonaperijä että ylivertainen, oikeutta jakava supersankari.

”Kaupunkilaisen Oliverin hahmossa kaikki on äärimmäisen harkittua ja pidäteltyä.  Kun esitän häntä, mietin jatkuvasti eleitä ja äänenpainoja”, Amell kuvailee Monacossa.  ”Hoodin asussa ääni ja kehon kieli muuttuu. Ja kun olen saarella, kaikki tuo sulaa pois.

”Amell on trimmannut itsensä katseidenkestävään huippukuntoon. Toimintakohtauksista – joita sarjassa riittää – hän on itse tehnyt suurimman osan.

”Minulla ei aiemmin ole ollut näin fyysistä roolia, ja päätin hypätä siihen täysillä ja tehdä niin paljon taistelukohtauksia ja stuntteja kuin vain pystyn. Harrastin juoksua ja taistelulajeja, parkouria, jousiammuntaa, joogaa, nostelin painoja ja muutin ruokavaliotani – se oli täysipainoinen muutos, ja se oli hauskaa.”

Toimintakohtauksissa konnia kaatuu eikä ruumiita jäädä laskemaan. Säilyttääkseen salaisuutensa Oliver joutuu valehtelemaan kaikille läheisilleen.

”Se on vaikeaa tasapainottelua”, Amell myöntää.

”En halua sanoa, että kaikki Oliverin tekemiset ovat hyväksyttäviä – on ihan selvää, etteivät ne ole. Hän on tehnyt monia asioita, joita katuu. Mutta uskon, että katsoja kiinnostuu hahmosta, joka on ristiriitainen ja inhimillinen.”

Iina Alanko, Monte Carlo

Arrow, to 3.10. klo 21.00 Sub

X