Teksti:
Seuran toimitus

SARJA Michelle Dockery näyttää luonnossa yhtä kauniilta kuin Downton Abbeyn lady Maryna. Housupukuun pukeutuneen siron näyttelijättären kuulaita kasvoja reunustavat mustat hiukset, ja tummissa silmissä välkehtii se sama äly ja ilo kuin nuoren lady Maryn katseessa. 

Miehensä auto-onnettomuudessa menettänyt lady Mary eli viime kaudella suruaikaa. Samalla hän yritti sopeutua uuteen elämäänsä ilman rakastamaansa miestä ja pienen poikansa isää.

”Tämä Downton Abbeyn viides kausi tulee olemaan paljon kirkkaampi ja kevyempi lady Marylle”, Michelle Dockery kertoo.

”Ehkä se, mitä lady Mary on joutunut elämässä kohtaamaan, on tehnyt hänestä yhä suoraluontoisemman. Samanlaisen kuin moni muukin tuon ajan ihminen oli. Olemme kokeneet sodan, olen menettänyt aviomieheni, olen menettänyt sisareni. Mutta synkkyys syrjään, nyt tartutaan toimeen.”

Dockery muistuttaa, että lady Mary on realisti. Hän haluaisi löytää suuren rakkauden, mutta samalla tietää, ettei voi naida ketä tahansa. Miehen pitää olla hyvä isä George-pojalle ja osata ottaa vastuu Downton Abbeysta. 

”Marya jo viime kaudella kosiskelleet lordi Gillingham ja Charles Blake ovat yhä kuvioissa mukana, mutta Mary tarvitsee aikaa varmistuakseen tunteistaan. Ja luulen katsojiemmekin tarvitsevan lisää aikaa. Maryn edesmennyt mies Matthew Crawley oli rakastettu hahmo. Häntä ei voi korvata noin vain.”  

Dockery toteaa lady Maryn saavan tällä kaudella takaisin itseluottamustaan ja sanavalmiuttaan, sitä suoruutta, jota näimme Maryssa sarjan ensimmäisien kausien aikana. 

”Mary voi joskus olla kipakkakin, erityisesti sisarelleen lady Edithille. Rakastan määrätietoista Marya. Tällaista ladya on hauska näytellä.” 

Anneli Lenkkeri

 

X