Teksti:
Seuran toimitus

Ei se raha, vaan se aika.

”Meidän yleisömme on valmis maksamaan kiinnostaviksi kokemistaan sarjoista kohtuullisen hinnan, mutta he haluavat nähdä sarjat heti kun ne valmistuvat. Jos katsomiseen ei ole muuta tapaa, he turvautuvat piraattipalveluihin”, uuden HBO Nordic -kanavan toimitusjohtaja Hervé Payan esitelmöi elokuussa Tukholman matkanneille toimittajille.

”He” ovat pohjoismaalaisia tv-katsojia, jotka ovat heikkoina HBO:n sarjoihin. Sinkkuelämän, Kylmän ringin, Sopranosin, Game of Thronesisin, Boardwalk Empiren ja monta muuta laatusarjaa luonut yhdysvaltalainen tv-yhtiö on tutkinut tarkkaan pohjoismaista fanipohjaansa.

Sen ytimen muodostavat 15–44 -vuotiaat, valtavirran ulkopuolisesta sisällöstä kiinnostuneet ihmiset, jotka haluavat päästä käsiksi uusiin ilmiöihin ensimmäisten joukossa. HBO:n arvion mukaan Pohjoismaissa uuden maksupalvelun potentiaalisia asiakkaita on viisi miljoonaa, Suomessakin useita satoja tuhansia.

Noin lokakuun puolesta välistä alkaen tätä joukkoa kosiskellaan HBO Nordic -paketilla, jota myydään Suomessa 9,95 euron kuukausihintaan. Summalla pääsee katsomaan perinteistä maksukanavaa sekä uusien ja vanhojen HBO-sarjojen jaksoja sisältävää arkistoa, joka toimii internetin välityksellä. 

Oleellisin uudistus liittyy kuitenkin sarjojen esitysaikaan: jatkossa HBO:n sarjojen jaksot voidaan näyttää suomeksi tekstitettynä alle vuorokauden päässä siitä, kun ne on esitetty ensi kertaa Yhdysvalloissa.

Uusi aikataulu ei koske ainoastaan uutta HBO Nordic -kanavaa. HBO-sarjojen Suomen ensi-esityksistä pitkään vastannut C More (entinen Canal +) jatkaa HBO:n sarjojen esittämistä ja voi jatkossa tuoda ne ruutuun alle vuorokaudessa Yhdysvaltojen ensi-illasta. Aivan näihin aikoihin asti uutuussarjojen viive on ollut viikkoja, aiemmin jopa kuukausia.

Kun esitysaikataulujen yhdenmukaistamisella yritetään torjua piratismia, verkkopalveluilla pyritään vastaamaan tv:n katsomistapojen muutokseen.
Älypuhelimien, taulutietokoneiden ja nettiin pääsyn mahdollistavien älytelevisioiden välityksellä tapahtuva tv:n katselu on vielä varsin vähäistä. HBO:n selvityksien mukaan nämä uudet laitteet ovat kuitenkin kaikkein nopeimmin suosiotaan kasvattavia tv:n katseluvälineitä.

Aikatauluun sidottua katselua vierastava verkkosukupolvi ei HBO:n mukaan halua katsoa sarjojaan jakso viikossa -tahdilla, vaan ahmia monta jaksoa kerrallaan silloin kun itselle sopii. Samaan tarpeeseen pyrkii vastaamaan myös kansainvälisesti toimiva videopalvelu Netflix, joka on ilmoittanut aloittavansa toimintansa Suomessa vielä tämän vuoden aikana.

Kuukausimaksua vastaan avautuva ja netin kautta toimiva palvelu on käytännössä elokuvia ja tv-sarjoja sisältävä arkisto, jota voi katsoa silloin kun haluaa. Netflixin viestintäjohtajan Joris Eversin mukaan Netflix tarjoaa Suomessa sekä kotimaista että ulkomaista sisältöä.

HBO:n sarjoja on esitetty myös maksukanavien ulkopuolella. Syksystä 2007 lähtien uusien sarjojen esityksistä on vastannut Yleisradio. Ylen ja HBO:n sopimus kuitenkin päättyy vuodenvaihteessa ja uudesta neuvotellaan parhaillaan.

”HBO on Ylelle jatkossakin kiinnostava kumppani”, Ylen tv-päällikkö Riitta Pihlajamäki sanoo.

Vaikka uutta levityssopimusta ei syntyisikään, HBO:n sarjat eivät häviä kokonaan Ylen kanavilta. Ylellä on vielä varastossa vanhojen sopimusten piirissä olevia, kanavalla ennen esittämättömiä HBO-sarjoja. Niistä nähdään ensi kevään aikana kasvukuvaus Girls, New Orleansiin sijoittuva draama Treme, hevoskilpailujen maailmaan sijoittuva Luck ja toimintasarja Strike Back.

”Lisäksi vanhatkin sopimukset mahdollistavat esimerkiksi True Bloodin, Game of Thronesin ja Boardwalk Empiren esittämisen niin kauan kuin sarjoja tehdään”, Pihlajamäki kertoo.

Näkyvyys ilmaiskanavilla on tärkeää myös HBO:lle.

”Sarjojen näkyvyys Ylen kanavilla on meille mainosta, joka houkuttelee uusia asiakkaita”, HBO Nordicin myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaavan Urho TV:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Louhelainen sanoo.

Matti Rämö

X