Teksti:
Seuran toimitus

White Star Line -yhtiön massiivisen, loisteliaan risteilijän Titanicin kylki kolhiutui jäävuoreen vähän ennen puoltayötä 14. huhtikuuta vuonna 1912. Alus oli neitsytmatkallaan Atlantin yli Southamptonista New Yorkiin. Kyydissä oli kymmeniä kansallisuuksia eri yhteiskuntaluokista Guggenheimeja myöten. Parituntinen pelastustoimien kohtalonnäytelmä käynnistyi, mutta silti noin 1500 onnetonta upposi aluksen mukana syvyyksiin.

Televisio syventyy Titanic-rautavuoreen perusteellisesti pääsiäispyhistä alkaen. Huhtikuussa nähdään viisi eri dramatisointia järkyttävistä tapahtumista.

Useimpien filmatisointienkin nimi on ollut suoraan Titanic, kuten oli James Cameronin vuoden 1997 supermenestyselokuvassa.

Uusin Titanic (2012) on kaksiosainen brittiminisarja TV1:ssä. Downton Abbeyn luojalla, Gosford Parkista käsikirjoitus-Oscarin voittaneella Julian Fellowesilla on keinot järjestellä elementit toisenlaiseen muotoon. Jos aikoo katsoa nyt vain yhden Titanicin, se olkoon tämä.

Onnettomuuden jo satuttua ja paniikin vallitessa sarjan kakkosjakso palaa yllättäen taaksepäin kertomaan lisää pelastusveneisiin pakkautuvien ihmisten matkallelähtötarinoista. On niin rakastavaisia kuin roistoja. Kansallisuudet ylittävät romanssit ovatkin tyypillisiä Titanic-fiktioille. Tässä pakahduttava pari ovat italialaisstuertti ja brittiläinen hyttipalvelija (Glen Blackhall ja Jenna-Louise Coleman).

Yltäkylläinen sarja karahtaa ongelmiin juuri kunnianhimoisen rakenteensa takia. Henkilöiden kirjo näyttäytyy avauspuoliskolla aivan liian sirpaleisena.

Kun lopputulos tiedetään, Titanic-filmatisoinneissa painaa kaksi asiaa. Piirretäänkö riittävän kiinnostavia ihmiskohtaloita, jotta hajoavista perheistä liikuttuu todella syvästi? Miehet auttoivat puolisoitaan pelastusveneisiin, mutta joutuivat itse jäämään uppoavaan alukseen. Minisarjan koskettavin pariskunta ovat uudelleen vaaran keskellä yhteyden löytävät keski-ikäiset Batleyt (Toby Jones ja Downton Abbeyssakin näytellyt Maria Doyle Kennedy).

Toinen ratkaiseva seikka on, miten spektaakkelimaisesti aluksen tuhoutuminen kuvataan. Tässä mielessä ei ole Cameronin Titanicin voittanutta.

Titanic alk. ti 3.4. klo 21.00 TV1

Muut Titanic -ohjelmat tv:ssä 3.4.-16.4.

Titanic 7.4. klo 17.10 MTV3. Tähtinäyttelijöillä – mm. Peter Gallagherilla ja Catherine Zeta-Jonesilla – lastattu amerikkalainen minisarja vuodelta 1996.

Uppoamaton Titanic 11.4. klo 20.05 MTV3. National Geographic Channelin dramatisoitu syyllisyysdokumentti perustuu kuulustelupöytäkirjoihin. Miksi liian vähän pelastusveneitä? Miksi Californian-laivan sähkötykset jäävuorivaarasta eivät menneet Titanicin radistilta kapteenille saakka?

Titanicin muistot elävät yhä 14.4. klo 21.00 Teema. BBC:n tuore, hyvä dokumentti on ymmärtäväinen myös laivanvarustaja J. Bruce Ismayta kohtaan, joka kantoi loppuikänsä Titanicin taakkaa. Pidettiin pelkurimaisena sitä, että hän pelastautui veneeseen, joiden piti olla varattu naisille ja lapsille. Titanicin hylky löydettiin 1985.

Titanicin kohtalonyö 14.4. klo 21.52 Teema. Vuoden 1958 mustavalkoinen brittielokuva on tyylikäs ja esityksen ajoitus täydellinen. Filmi päättyy tv:ssä melkein minuutilleen sillä hetkellä, kun jäävuoriosumasta on sata vuotta.

Titanic ma 16.4. klo 21.00 Sub. James Cameronin elokuvakin nähdään Titanic-huhtikuun aikana.

Jussi Karjalainen

X