Elokuvalle, rakkaudella
Millainen on elokuvan historia?
Tietenkin siihen kuuluvat tutut, suuret elokuvat ja nimet. Elokuussa julkaistiin arvostetun Sight & Sound –elokuvalehden kymmenen vuoden välein järjestämän suuräänestyksen uusimmat tulokset. Moni yllättyi, kun Citizen Kanen ohi ”maailman parhaaksi elokuvaksi” kiipesi Vertigo.
Mutta elokuvan lähes 120 vuotta ovat muutakin kuin Orson Wellesit ja Francis Ford Coppolat, Alfred Hitchcockit ja Francois Truffautit. Mark Cousins on yrittänyt luoda aiheesta oman, järkälemäisen historiikkinsa.
15-tuntinen Elokuvan tarina on lumoavaa katsottavaa. Se kumartaa kuvia, muttei vain tutuimpia kuvia.
Haastatteluissa on mukana esimerkiksi Martin Scorsese ja Coen-veljekset, mutta Cousins on kuvannut myös esimerkiksi Teheranissa ja Kolkatassa.
”Halusin mukaan ne maat, joiden elokuvista harvoin puhutaan”, Cousins kertoo.
”Näin ensimmäisen afrikkalaisen elokuvani noin 25-vuotiaana. Olen pahoillani, että se tapahtui niin myöhään. Tuntui kuin minulta olisi salattu paljon.”
Elokuvan tarina liikkuu nopeasti ja Cousins pohtii asioita yllättävistä näkökulmista. Luutunutta luennointia ei siis tarvitse pelätä.
”Oma taustani on tieteen tutkimuksessa. Kun ensin kirjoitin kirjani The Story of Film kymmenen vuotta sitten, ostin maailmankartan ja ympyröin kaikki maat, joiden elokuvista en tiennyt mitään. Lähestyin asiaa kuin tiedemies: todistanko vääräksi väitteeni, ettei esimerkiksi Etiopiassa ole tehty elokuvia? Minulle selvisi, että siellä on tehty muutamia poikkeuksellisen hienoja teoksia.”
Suurimmalle osalle teollisuusmaiden ja nykyään koko maailmankin ihmisiä elokuva tarkoittaa ennen kaikkea Hollywoodin viihdetuotteita.
”Minulla ei ole mitään Hollywoodia vastaan”, Cousins aloittaa.
”Sieltä tulee yhä erinomaisiakin elokuvia, kuten Inception. Mutta silloin ärsyynnyn, kun Hollywood käyttää valtavia rahasummia jonkin surkean tuotteen markkinointiin ja koettaa antaa kuvan, ettei mitään muuta ole tarjolla.”
Yhdessä Elokuvan historian jaksossa saattaa olla viisikymmentäkin näytepätkää, siis suunnilleen yksi minuutissa. Tuttu Hollywood on jatkuvasti läsnä – ja samoin sellaiset nimet, joista harva leffafriikkikään on kuullut. Sarjan ihka ensimmäinen näyte on Pelastakaa sotamies Ryanista. Avausjaksossa liikutaan silti Georges Mélièsin varhaisista elokuvista Tähtien sotien galakseihin ja 2001: Avaruusseikkailusta ruotsalaisen Viktor Sjöströmin mykkäelokuviin.
Yksi amerikkalaisen elokuvakulttuurin piirre kuitenkin saa Cousinsin suuttumaan.
”Sepä vasta olisi ihme, jos Oscarit menisivät jonain vuonna oikeille elokuville.”
Hänestä koko show on naurettava.
”Siellä paras ulkomainen elokuva on oma kategoriansa, jossa palkitaan yksi elokuva. Ja ne eivät ole mukana parhaan elokuvan kategoriassa. Eli koko ei-englanninkielisestä maailmasta tulee yksi palkitsemisen arvoinen elokuva, joka on huonompi kuin kymmenen parasta amerikkalaista?”
Kuka Mark Cousins on? 47-vuotias tutkija, elokuvahullu, dokumentaristi ja kulttuuriaktivisti. Hän ja näyttelijä Tilda Swinton ovat järjestäneet festivaaleja. Muutama vuosi sitten hän vei kevyitä digikameroita kurdilapsille, jotka eivät olleet elokuvia nähneet ja antoi heidän kuvata omia leffojaan, joista tuli yhdessä pieni festivaalihitti The First Movie.
Cousins käyttää yleensä hametta, jos sää suinkin sallii. Kuuden vuoden ajan kuvatun ja leikatun Elokuvan historian aikana hän otti itselleen ensimmäisen tatuointinsa. Siinä lukee ”Eisenstein” – siis Panssarilaiva Potemkinin ohjaajan nimi.
”Olen Belfastista. Kasvoin kriisivuosien aikana. Elokuvateatteri oli pakopaikka”, hän kuvailee nuoruuttaan.
”Aikanaan näin Manaajan videolta. Se oli laiton kopio, sillä elokuvan videolevitys oli kielletty Pohjois-Irlannissa. Tätini kasteli videonauhurin siunatulla vedellä varmuuden vuoksi. Mieti nyt, kuinka voimakkaana opin elokuvaa pitämään”, Cousins nauraa.
Peter von Baghin loisteliaista historiikeista Cousinsin lähestymistavan erottaa nostalgian välttely. Hän ei väitä, että asiat olisivat ennen olleet jotenkin ratkaisevasti paremmin.
”Minusta 1990-luku oli aivan erinomaista aikaa elokuvalle, sekä Yhdysvalloissa että maailmalla, vaikkapa Iranissa.”
Toisin kuin vanhat jäärät, hän ei vihaa filmistä luopumista ja digiaikaan siirtymistä.
”Nyt kaikilla on mahdollisuus tehdä elokuvaa. Aikanaan oli muutamien, laitteet omistavien tahojen etuoikeus päättää, ketkä niitä saavat käyttää. Siksi Hollywood hallitsi voimakkaasti.”
Tänään kenellä tahansa on periaatteessa mahdollisuus tehdä pitkä elokuva.
”Teillä Suomessa on Iron Sky, jossa on hurjia erikoistehosteita. En ole nähnyt sitä, mutta sehän kuulemma kilpailee Hollywoodin kanssa.”
Hän itse kantaa aina mukanaan niin sanottua flip-kameraa.
”Kuvaan koko ajan tällä digikamerallani. Se maksoi alle sata euroa. Sain juuri valmiiksi matkoillani kuvaamani elokuvan What is this Film Called Love. Budjetti oli 15 euroa. Ei tällainen ole mahdollista muuten kuin digielokuvan aikakaudella.”
Mikä on nyt parasta elokuvaa Cousinsin mielestä?
”Voi ei, vaikea sanoa, kun olen viimeiset puolitoista vuotta istunut kopissa leikkaamassa tätä sarjaa. Mutta olen innoissani uudesta thaimaalaisesta elokuvasta.”
Se on saanut huomiota muutenkin: Johnny Depp-yhteistöistään tunnetun fantasiaohjaaja Tim Burtonin johtama Cannesin elokuvajuhlien tuomaristo valitsi toissa vuonna parhaaksi elokuvaksi thaimaalaisen Apitchatpong Weerasethokulin omituisen Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Livesin.
”Siellä nuori tekijäpolvi yhdistää kansainvälisen ajattelun ja sikäläisen perinteen, johon kuuluu usko uudelleensyntymiseen ja kiertokulkuun. Elokuvassa henkilö voi muuttua toiseksi tai vaikka tiikeriksi. Länsimaissa David Lynchillä on samanlaisia ideoita.”
Mutta miksei Elokuvan tarinassa ole mukana Suomea?
”Olen pahoillani! Aki Kaurismäki ja Teuvo Tulio olivat läsnä toiseksi viimeiseen leikkausversioon asti. Rakastan heidän elokuviaan”, Cousins sanoo.
”Tulio on niitä neroja, joiden teokset on helppo tyrmätä liian hurjina. Olen varma, että hänen arvostuksensa nousee entisestään.”
Kalle Kinnunen
Elokuvan tarina alk su 2.9. klo 21.00 Teema