Teksti:
Seuran toimitus

SARJA ALKAA Jenni Pääskysaaren uusi sarja 11 tapaa jättää nainen antaa äänen naisille, joiden parisuhde on päättynyt. Lämpimälle juontajalle on taas käyttöä.

Onko Jenni Pääskysaaresta tulossa uusi Mirja Pyykkö?

”Mirja Pyykkö on mahtava, kerta kaikkiaan esikuva”, Pääskysaari hehkuttaa, muttei usko täyttävänsä nyt jo eläkepäiviään viettävän empatian kruunaamattoman kuningattaren saappaita.

Pääskysaari pääsee joka tapauksessa tv-studioon keskustelemaan ja kyselemään niin, että kotikatsomossakin saatetaan liikuttua. AVAn 11 tapaa jättää nainen -ohjelman jaksojen otsikot – Voiko kamalan eron jälkeen päätyä ystäviksi, Puolison kuolema, Puolisoni eli kaksoiselämää ja Mies lähti nuoremman matkaan – kertovat, että kipeistä asioista on kyse. Puolituntisten jaksojen aikana jätetyksi tulemisen tunteista on kuitenkin tarkoitus päästä eteenpäin.

”Kun naiset ystäväporukassa juttelevat vakavistakin aiheista, monta minuuttia ei mene, kun jo nauretaan”, Pääskysaari sanoo.
Ohjelman aluksi Pääskysaari haastattelee yhtä naista kunkin jakson teemaan liittyen. Sen jälkeen studioon saapuu kaksi julkkisnaista, jotka keskustelevat aiheesta lisää yleiselllä tai henkilökohtaisemmalla tasolla. Vieraina nähdään muun muassa Anu Harkki, kirjoittajat Rosa Meriläinen ja Päivi Storgård, näyttelijät Eija Vilpas ja Miitta Sorvali, juontaja Anu Harkki ja psykologi Ilona Rauhala.

”Tavoitteena ei ole surkutella vaan kertoa, mitä tapahtui ja miten siitä päästiin eteenpäin. Silloin katsojakin voi saada ohjelmasta itselleen jotain.”

Ohjelman päävieraat eli ei-julkkisnaiset tuotantotiimi löysi AVAn nettisivujen osallistujarekrystä. Kyse on muodikkaasta ilmiöstä, ns. crowdsourcingista eli lukijoiden ja katsojien osallistamisesta ohjelmantekoon. Lehdissä ja niiden nettisivuilla vuosia jatkunut käytäntö on tulossa yhä voimakkaammin myös television puolelle. Uudistunut AVA-kanava pyysi nettiyleisöä mukaan luomaan jopa kanavan tunnusta ja valitsemaan kanavaääntä.

”Ennen kuvauksia katsoin tarinoista tehdyt haastatteluinsertit.ja valitsin tuottaja Heidi Vierikon kanssa, mitkä tarinat päätyvät ohjelmaan. Käsikirjoitin jaksojen kulun ja mietin haastattelukysymykset”, Pääskysaari sanoo.

Omista hylkäämiskokemuksistaan Pääskysaari ei ohjelmassa kerro.

”Uskon, että vieraiden tarinat ovat paljon kiinnostavampia.”

”Ohjelmasta ei ole tulossa myöskään mitään henkilökohtaisen koston foorumia. Emme mustamaalaa ketään, eivätkä jättäjät esiinny jaksoissa.”

Tänä syksynä Pääskysaarta työllistää myös tv-katsojille jo tuttu Top Chef Suomi, jonka kulisseissa hän on kaikessa hiljaisuudessa raatanut käsikirjoittajana jo kaksi tuotantokautta. Kolmannen kauden purkitukseen syksyllä lähtevä kokkikisa on tosi-tv-sarja, jonka käsikirjoittaminen on hyvin erilaista kuin fiktion.

”Olen ohjaajan kanssa studiossa ja muistutan juontaja-Pipsalle (Hurmerinta) korvanappikuulokkeen kautta, mikä juonto luetaan seuraavaksi. Käsikirjoitan niistä itse osan. Tuomariston puheita emme käsikirjoita, ja Hansin (päätuomari Välimäen) kommentit ovat niin asiantuntevia, etten edes osaisi niitä kirjoittaa.”

Pääskysaaren ja Vappu Pimiän suositun Korkojen kera -talk shown piti jatkua syksyllä, mutta Vapun raskaus on niin loppuvaiheessa, että iloitteleva julkkismagneettiohjelma on toistaiseksi tauolla.

Jennin työhistorian ehkä pidetyin sarja Kadonneen jäljillä sen sijaan siirtyy talvella jo neljännen tuotantokautensa kuvauksiin. Osallistujia rekrytoidaan edelleen.

Suomen parhaana tosi-tv-ohjelmana kaksi kertaa palkitun sarjan kolmoskausi uusittiin MTV3:lla kesällä. Pääskysaaren lämmin puheääni ja myötäelävä asenne tulivat esille niin välispiikeissä kuin kuvissa, joissa hän kierteli tavallisten suomalaisten kanssa ulkomailla tukemassa näitä kauan sitten kadonneen läheisen etsinnöissä.

Herkkä musiikki soi, ilon ja haikeuden kyyneleet virtasivat. Kuvausryhmä pääsi ulkomaille – mutta vain neljäksi päiväksi jaksoa kohti.

”Kamera on aina alkanut käydä heti lentokentällä”, Pääskysaari kertoo.

”Emme me neljää päivää ole vetistelleet, vaikka etsijät käyvät isoja asioita läpi. Usein kun olen lohduttanut ihmisiä, jutut saattavat muuttua hauskoiksikin, mutta ohjelmaan päätyvät ne koskettavat hetket.”

Empatia edellä rakentuu myös 11 tapaa jättää nainen.

Minna Kontkanen

11 tapaa jättää nainen alk. ti 28.8. klo 21.00 AVA

X