Hupia hypnoosista

Jaa kaverilleTilaa Seura

SARJA ALKAA Liuta julkisuudesta tuttuja henkilöjä raottaa uusia puoliaan Lorenz Backmanin juontamassa tietovisassa Mitä tuli tehtyä. Hypnotisti Sami Minkkisen käsiin antautuvat muun muassa Satu Tuomisto, Jethro Rosted, Martina Aitolehti, Amin Asikainen, Janne Kataja, Oskari Katajisto, Viivi Pumpanen, Jani Sievinen ja Wilson Kirwa.

Hypnotisoinnin jälkeen kullekin vieraalle paljastuu studioyleisön edessä, millaisiin tilanteisiin hän joutui ja kuinka hän niissä käyttäytyi.

”Ohjelmassa testataan isojen eettisten kysymysten kautta, kuinka hyvin henkilö tuntee itsensä. Voisiko vaikka pörssimeklari käyttää rikastumisen toivossa salaisia sisäpiiritietoja hyväkseen?” Backman esittää esimerkin.

Myös yllytyshullu juontaja on lupautunut ohjelmassa hypnotisoitavaksi, jos se vain suinkin onnistuu.

”Hypnoosi toimii keskimäärin kahdeksalle ihmiselle kymmenestä, ja syvään hypnoosiin vaipuu vain noin kaksi kymmenestä. Toivon, että vaivun hypnoosiin, sillä olisi hienoa juontaa vaikka georgiaksi tai jollain muulla kielellä, jota en tiennyt osaavani.”

Juontotehtävänsä tuoman opin jälkeen Backman uskaltaa sanoa, että ihmisten tunnetiloihin vaikuttavalla hypnoosilla todellakin voidaan ohittaa järjenkäyttö. Olipa hypnoosissa kohdattava tilanne millainen tahansa, se menee läpi.

”Jos henkilö vaikka näkee pianon koskettimet nauravina nakkeina, tilanne on hänelle aivan tosi – vähän samalla tavalla kuin unessa. Ja jos nämä nakit vaikka osaavat laulaa, sitten ne yksinkertaisesti osaavat.”

Elina Järvi

Mitä tuli tehtyä alk. 10.3. klo 20.00 Nelonen

X