Hyvästi Manhattan, tervetuloa Brooklyn!
New York on paljon muutakin kuin Manhattan, vaikka Sinkkuelämää-sarja antoi uskoa toisin. Syksyllä Jenkeissä startannut Tyhjätaskut (2 Broke Girls, USA 2011–) sijoittuu Brooklyniin, Williamsburgin kaupungiosaan. Viime vuosikymmeninä se on läpikäynyt muutoksen, jonka myötä vuokrat ovat nousseet taivaisiin ja alueesta on tullut hipstereiden hengailumesta.
Tyhjätaskujen keskeinen tapahtumapaikka on kahvila, jossa syntyperäinen brooklyniläinen Max (Kat Dennings) työskentelee. Jo ensimmäisessä jaksossa Max piruilee kahvilaan osuville hipstereille ja muistelee lämmöllä entisen omistajan aikoja, kun kahvilaa kansoittivat itäeurooppalaiset rikolliset ja maksulliset narkkarinaiset. Sarjasta aistiikin hienoisen jännitteen uuden ja vanhan Brooklynin välillä.
Pääasiallinen jännite ja sitä kautta myös huumori syntyvät kuitenkin Maxin ja tämän uuden kollegan Carolinen (Beth Behrs) erilaisuudesta. Siinä missä Max on rääväsuinen ja katuviisas brooklyniläinen, Caroline on talousrikoksista vangitun miljonäärin hienosteleva manhattanilaistytär, joka on pakotettu töihin, kun perheen varat on jäädytetty.
Olosuhteiden pakosta nuoret naiset muuttavat yhteen. Pian suunnitteilla on jo yhteinen leivos-yritys.
Sarjan ovat luoneet suorapuheinen stand up -koomikko Whitney Cummings ja Sinkkuelämää tuottanut sekä käsikirjoittanut Michael Patrick King. Sarjassa yhdistyvätkin teräviä huomioita pursuileva dialogi sekä tarinalinja naisten välisestä, välillä takkuilevasta ystävyydestä.
Toisin kuin Carriesta ja tovereista, näistä naisista ei kuitenkaan ole muoti-lehtien inspiraatioksi. Max pukeutuu bändipaitoihin ja kirpparikuteisiin, kun taas Caroline on onnistunut pelastamaan vaatteistaan tasan yhden mielestään kivan kokonaisuuden, jota hän pitää yllä ahkerasti. Töissä molemmat kulkevat sinapinkeltaisessa univormussa.
Näin lamapuheiden keskellä Tyhjätaskut osuukin Sinkkuelämää oivallisemmin ajan henkeen. Max tekee kahta työtä selvitäkseen. Hän kaitsee seurapiirirouvan lapsia, mitä kautta päästään myös piruilemaan varakkaille ja elämästä vieraantuneille manhattanilaisrouville. Lisäksi tarmokas nainen tekee kahvilan leivokset, jotka ovat pohjana unelmalle yhteisestä bisneksestä.
Olkoonkin, että etenkin sarjan mieshahmot ovat kovin karikatyyrimäisiä (niitä on syytetty rasistisiksikin). Tyhjätaskujen ripeä tahti, hauska dialogi sekä Denningsin ja Behrsin nenäkkäät karismat kuitenkin kantavat sarjan kevyesti yli keskiverron.
Vetävä on myös sarjan tunnusbiisi, Peter Bjorn ja Johnin Second Chance. Maxin makuun se tosin olisi ihan liian hipsterimäinen.
Kaisu Tervonen