Jaakko Saariluoma taitaa draaman ja komedian

Jaa artikkeli

SARJA Uusintana 30.5. alkaen esitettävä Tauno Tukevan sota vie katsojat jatkosodan rintamalinjojen taakse huoltojoukkoihin, jossa perheellinen mies yrittää selvitä hengissä. Pääroolissa nähtävä Jaakko Saariluoma kuvailee Tukevaa huumorintajuiseksi, rehdiksi ja lämpimäksi mieheksi.

”Roolissa kiinnostavaa oli se, ettei Tauno ole mikään sankari. Perheellinen ja hieman vanhempi mies ei hakeutunut eturintamaan tapettavaksi, mutta pystyi kuitenkin kovassa paikassa toimimaan.” 

Laila Hirvisaaren kirjoihin perustuvassa sarjassa Saariluomaa kiinnosti totutusta poikkeava näkökulma.

”Se oli tosi hieno projekti, jossa sotaa lähestytään taistelutilanteiden sijaan rintamalinjojen takana. Oli jännä oppia tuntemaan hevosten kanssa toimimista.”

Draamasarjan rooliin valmistautuminen eroaa huumorin tekemisestä lähinnä siinä, että viihdeprojekteihin Saariluoma osallistuu lähes aina myös käsikirjoittajana. Heidi Könkään ohjaamassa sarjassa sai mennä ikään kuin valmiiseen pöytään. 

”Näyttelemisessä pitää luottaa tarinan vahvuuteen ja sovittaa ilmaisu siihen. On mielenkiintoisempaa näytellä ihmistä, joka taistelee tunteiden näyttämistä vastaan, kuin se, että näyteltäisiin suurieleisiä tunteita.”

Putouksen jälkeen Saariluoma ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Haastatteluun hän saapui suoraan syksyllä alkavan viihdeohjelma Possen kuvauksista. Sitä hän kuvaillee vähän erilaiseksi komediashow’ksi, josta ei tule puuttumaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 

”Mukana ovat minun lisäkseni Aku Hirviniemi ja Duudsonit. Luvassa on anarkistinen sillisalaatti, jossa on mukana kaikkea mahdollista yllättävää.”

Haastattelun jälkeisenä maanantaina Saariluoma suuntaa Heinolaan, jonka kesäteatterissa hän toimii ohjaajana jo toisena vuotena peräkkäin. Ilmasta rahaa -farssissa huijataan avustuksia Kelalta. Eikä ohjaaminen jää tähän. Heinäkuussa alkavat Porin teatterissa syksyllä ensi-iltansa saavan romanttisen komedian Diivat harjoitukset. Syy ohjaamiseen löytyy omasta luonteesta:

”Olen lähtökohtaisesti hemmetin utelias. Jos jokin tuntuu omalta jutulta, niin yleensä totean, että kyllä minä tuon pystyn hoitamaan. Uteliaisuuden takia olen liukunut monelle kentälle.”

Julkisuuteen Saariluoma suhtautuu mutkattomasti. Kohuotsikoita hänestä olisi vaikeaa kaivaa. 

”Työhön liittyvä julkisuus hoidetaan, mutta muuten en käy oikein missään. Kun en ole töissä, niin haluan olla rauhassa.”

Televisiota hän katsoo vaihtelevasti. 

”Koska olen paljon iltaisin töissä, tulee televisiota katsottua aika vähän. Urheilua seuraan ja joskus surffailen kanavilla ilman sen suurempaa selektiivisyyttä. Olen kyllä myös aika addiktoituva tyyppi.”

Viime aikoina yöunia on lyhentänyt Kevin Spaceyn tähdittämä, Netflixin poliittinen trilleri House of Cards.

”Sitä ahmin useamman jakson kerrallaan. Sillä tavalla katsoessa sarjan pirun hyvän käsikirjoi­tuksen koukut aukeavat paremmin.”

Onnimanni Liukkonen

Tauno tukevan sota, pe 30.5. klo 22.00 TV1

X