Teksti:
Seuran toimitus

GAMESHOW Janne Virtasen juontamassa kisailussa kaksi kilpailijaa tavoittelee yhdessä jopa 10 000 euron palkintoa. Tehtävänä on suorittaa parina erilaisia pelejä kosketusnäytöllä, jonka leveys on seitsemän ja korkeus kaksi metriä. Ohjelman tuottaneen Intervisio Oy:n toimitusjohtaja Antti Seppänen kertoo, että näin jättimäistä kosketusnäyttöä ei ole aikaisemmin käytetty televisioviihdeohjelmissa.

”Juju on siinä, että näin tavattoman iso näyttö pakottaa kilpailijan liikkumaan. Se tuo aivan uuden elementin tällaiseen kilpailuun. Siinä yhdistyy fyysisyys, tieto ja taito.”

Midaksen kosketuksen idea lähti liikkeelle ajatuksesta tehdä videopeleihin perustuva, suuren yleisön viihdeohjelma. Pelaaminen on pelaajalle hauskaa, mutta kuinka siitä saisi kiinnostavaa seurattavaa myös katsojalle? 

”Syntyi ajatus, että jos nostettaisiinkin näytön koko normaalista tabletista moninkertaiseksi. Jos olisi vaikka seinän kokoinen näyttö.”

Seuraava haaste oli pelien kehittäminen. Seppänen kertoo, että keskeistä oli löytää ideoita, jotka toimivat isolla ruudulla niin, että katsojatkin ymmärtävät mitä tapahtuu. Midaksen kosketuksen ensimmäisessä jaksossa kilpaillaan esimerkiksi tietokilpailussa, palapelin rakentamisessa ja muistipelissä. Niissä kaikissa katsoja pääsee vertaamaan omaa osaamistaan ruudussa kisaavien osallistujien suorituksiin.

Formaattibisneksessä tähdätään kansainvälisille markkinoille, missä todellinen menestys mitataan. Liikkeelle lähdetään optioilla, joilla formaatin esitysoikeudet varataan tietyksi ajaksi tiettyyn maahan. Suomalaisten formaattien optioita on myyty useampiakin, mutta ruutuihin asti on päässyt harvempi. Menestynein on Intervisionin lasten laulukisa Staraoke, joka on päässyt ruutuihin asti jo yhdeksässä maassa. 

Midaksen kosketusta on jo vuosi sitten markkinoitu The Wall -nimellä ulkomaisille tuottajille. Seppänen on erittäin tyytyväinen ohjelmaa kohtaan osoitettuun mielenkiintoon. 

”Yleensä ostajat odottavat sitä, kuinka ohjelma menestyy kotimaansa tv-ruudussa. Kun The Wall julkaistiin kansainväliseen levitykseen, ei MTV3:n tuotantopäätöstä ollut edes olemassa. Silti sen optio myytin pelkän pilotin perusteella kahdeksaan maahan.”

Seppänen näkee suomalaisten aseman vahvana tulevaisuuden formaattimarkkinoilla. Kun jakelukanavien määrä on jatkuvasti lisääntynyt, johtaa se budjettien pienenemiseen. 

”Kerrankin tästä maan pienuudesta ja suhteellisen pienistä budjeteista on edes jotain etua. Täällä osataan tehdä hyviä ohjelmia kustannustehokkaasti.”

Seppänen on iloinen siitä, että MTV3 lähti mukaan tekemään uutta formaattia lauantai-illan prime timeen. Samanlaista riskinottokykyä hän kaipaisi suomalaisilta televisiokanavilta lisää.

Onnimanni Liukkonen

Midaksen kosketus alk. 24.11. la klo 19.30 MTV3

X