Anne Flinkkilän ja Maarit Tastulan yhteinen keskusteluohjelma alkaa - ”Tällä tavalla me pienet kapinalliset taistelemme valtavirtaa vastaan”

Anne Flinkkilä ja Maarit Tastula juontavat vuoroviikoin uutta ohjelmaansa. Siinä missä monissa keskusteluohjelmissa vieraat vaihtuvat vartin välein, kaksikko aikoo keskittyä pitkien haastattelujen tekemiseen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maarit Tastulan ja Anne Flinkkilän mukaan vuosien varrella on eniten muuttunut se, että ihmisillä on nykyisin kalenterit koko ajan täynnä. Tämän vuoksi haastattelut täytyy sopia todella hyvissä ajoin, kokeneet toimittajat sanovat.

Anne Flinkkilä ja Maarit Tastula juontavat vuoroviikoin uutta ohjelmaansa. Siinä missä monissa keskusteluohjelmissa vieraat vaihtuvat vartin välein, kaksikko aikoo keskittyä pitkien haastattelujen tekemiseen.
(Päivitetty: )
Teksti: Anu Räsänen

Maarit Tastulan ensimmäinen Flinkkilä & Tastula -nauhoitus on juuri päättynyt.

”Ajattelin vähän kauhulla, että mahtaako tämä kone lähteä käyntiin, kun edellisestä omasta ohjelmastani on vuosia. Mutta kyllä se taisi lähteä,” Tastula tuumaa.

Kollega ja ohjelman tuottaja Anne Flinkkilä nyökkää vieressä.

”Se lähti ihan startista, ei tarvittu edes mitään lämmittelyä”, Flinkkilä kehuu.

Sekä Tastula että Flinkkilä ovat toimittaneet keskusteluohjelmia Ylelle Tampereella 1990-luvulta asti. Yhteinen nimikko-ohjelma on kuitenkin heidän ensimmäinen yhteistyönsä.

Flinkkilä ja Tastula myhäilevät, että kyseessä on tavallaan ihmiskoe: kuinka kaksi erilaista toimittajaa mahtuu samaan ohjelmaan.

Vaikka Flinkkilällä ja Tastulalla on omat haastattelutapansa ja -rytminsä, näkevät he tosiasiassa välillään enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Molemmille on tärkeää luoda haastatteluun kuunteleva ilmapiiri, ja kumpikin pyrkii toimittajana lisäämään ymmärrystä erilaisia asioita kohtaan.

Kaksi pientä kapinallista

Vallankumouksellisempaa kuin kahden vahvan toimittajapersoonan yhdistäminen saman katon alle onkin ohjelman rakenne: 50 minuutin rauhallinen keskustelu yhden tai kahden vieraan kanssa.

Saatuaan Yleltä vapaat kädet ohjelmansa toteuttamiseen Flinkkilä ja Tastula totesivat, etteivät halua myöskään itse hirttää itseään liian tiukkaan formaattiin. Tämän vuoksi vieraiden määrä vaihtelee. Oleellisinta on kuitenkin se, että jokaisessa jaksossa on vain yksi aihe, yksi tarina.

”Vaikka 50 minuuttia on ihmiselämässä lyhyt aika, saattaa se tuntua pitkältä ajalta keskittyä yhteen tv-keskusteluun. Ei tämä siis kaikkein helpoin ratkaisu ole, vaan vaatii vähän rohkeutta”, Flinkkilä sanoo.

Flinkkilä ja Tastula iloitsevat vilpittömästi siitä, että pääsevät tekemään ”epätrendikkäitä” pitkiä haastatteluja. Useimmissa keskusteluohjelmissa vieraat ja aiheet vaihtuvat viimeistään vartin välein.

”Tällä tavalla me pienet kapinalliset taistelemme valtavirtaa vastaan”, Tastula naurahtaa.

Flinkkilä ja Tastula pohtivat, että joskus epätrendikkäimmästä vaihtoehdosta saattaa myös nousta seuraava trendi. Aivotutkijat ovat huomioineet, miten jatkuvat keskeytykset ja toistuva salamannopea reagointi vaikuttavat ihmiseen pysyvästi. Ehkä vastaisku tälle kulttuurille on jo tulossa.

”Emme me varmaankaan yksin pelasta kansakunnan aivoja”, Flinkkilä sanoo.

Molemmat juontajat kuitenkin uskovat, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat kaiken nopean sälän keskellä istua alas ja antaa tarinan viedä.

Se perimmäinen ero

Flinkkilä vertaa tv-keskustelua teatteriensi-iltaan, jossa ei ole valmiiksi kirjoitettuja repliikkejä. Se, että esityksestä tulee nautittava, on toimittajan vastuulla.

Jos haastateltava menee kameroiden edessä lukkoon, toimittajan on osattava availla lukot lempeästi. Ja jos juttu lähtee luistamaan aivan odottamattomille urille, huolella laaditut kysymykset on uskallettava hylätä.

Tastula kysäisee Flinkkilältä, vieläkö tämä jännittää haastatteluja.

”Juu, aina! Se on kuitenkin ihan hyvää jännitystä, joka auttaa minua pysymään skarppina”, Flinkkilä summaa.

Tastula on puolestaan pyrkinyt jännittämisestä tietoisesti eroon. Hän haluaa keskittyä täydellisesti haastateltavansa kuuntelemiseen, ja jännitys vie hänen huomionsa mokaamisen pelkoon. Tastula myöntää, että tämä liittyy hänen taipumukseensa tavoitella täydellisyyttä.

”Joudun välillä sanomaan itselleni, että älä nyt lähde liian korkeisiin sfääreihin. Tai niin kuin meillä pohjalaisilla on tapana sanoa: hillitte itses!”

Flinkkilä virnistää väliin, että nyt taisi löytyä se keskeisin ero kahden toimittajan välillä: molemmat ovat pohjalaisia, mutta Tastula on Keski-Pohjanmaalta.

”Minä olen sieltä oikealta Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta. Maarit on siis viulupohjalaisia, minä puukkopohjalaisia”, Flinkkilä viittaa nauraen vanhaan sanontaan.

Flinkkilä & Tastula, la 13.1. klo 17.10 TV1

 

Ensimmäiset vieraat

© Pekka Nieminen/Otavamedia

Anne Flinkkilä ja Maarit Tastula juontavat ohjelmaa vuoroviikoin. Ensimmäisessä jaksossa Maarit Tastulan vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen (kuvassa).

”Keskustelemme kansalaissodan satavuotisjuhlavuoden alkaessa muun muassa vihapuheesta vuosina 1918 ja 2018”, Tastula kertoo.

Toisessa jaksossa Anne Flinkkilän vieraiksi tulevat rauhanneuvottelija Hussein al-Taee ja hänen ensimmäinen suomalainen opettajansa Maisa Istolainen.

”Hussein tuli Suomeen 10-vuotiaana kiintiöpakolaisena, ja hänellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet syrjäytyä ja radikalisoitua. Hänellä oli kuitenkin perheensä vahvan tuen lisäksi opettaja, joka piti huolta siitä, etteivät maahanmuuttajalapset jääneet ulkopuolisiksi.”

X