Teksti:
Seuran toimitus

Ina Mikkolan puhe on kiihtyvää ja hän heittelee jatkuvasti ronskeja sanoja.  Epäsovinnaisuutta tarvitaan, sillä 21-vuotias nainen on TV2:n Hullu juttu -asiaviihdeohjelman uusi juontaja.

”Toivon, että olisin vihattu ja rakastettu”, Mikkola sanoo puhelimessa.

Toive saattaa toteutua, sillä hän astuu ohjelmaa vuodesta 2007 pyörittäneen Esko Naskalin saappaisiin. Mikkolaa hämmentää korvata mies, jota suuresti ihailee.

”Se on järkyttävän pelottavaa, jos jengi ei tykkääkään. Voihan syntyä asenne, ettei tuo ole mitään Eskoon verrattuna.”

Nuorten naisten kanavaksi muuttuva TV2 on halunnut ohjelmaan tuoretta verta. Mikkolan helpotukseksi Naskali ei täysin katoa ruudusta, vaan tekee juontoja ja on tuottajana vaikuttamassa voimakkaasti ohjelman linjaan.

Torstaina alkavissa uusissa jaksoissa nähdään stand up -koomikko Lotta Backlund, mutta neljännessä osassa on Mikkolan vuoro. Ensimmäisessä jutussaan hän käsittelee ulkonäköpaineita. Ennakkomainoksessa Mikkola linkkaa jalka kipsissä ympäri kaupunkia, repii trendilehden ja inttää haastatteluissa. Jatkossa aiheina ovat muun muassa junttius, toimeentulo ja kaupallisuus.

Mikkola haluaa olla ihmisten asialla ja tehdä journalismia, jonka sisällön kaikki ymmärtävät. Hän laittaa ruudussa päähänsä hannukarpomaisen karvahatun. Päähine on kunnianosoitus, sillä Karpolla on asiaa -ohjelma käynnisti Mikkolan uran.
Hannu Karpo etsi 1990-luvun lopussa ohjelmaansa lapsitoimittajaa haastattelemaan mysteerimiestä joulupukin naamarin alla. Mikkola valittiin. Suorasanainen kolmasluokkalainen kysyi tekemiään kysymyksiä pukin puvussa piilotelleelta ohjaaja Renny Harlinilta. Sitten Harlin letitti toimittajan tukan.

Mikkola opiskelee Metropolian ammattikorkeakoulussa  televisio- ja radiotyötä, mutta nyt kolmannen vuoden opinnot Vantaalla jäävät tauolle. Työkokemuksensa hän on hankkinut Nuorten ääni -toimituksessa, jossa hän on tehnyt juttuja muun muassa A-studioon, Kuningaskuluttajaan ja Suomen Kuvalehteen.

Television suurkuluttaja on suuri Yleisradion ystävä. Häntä huolestuttavat tilastot, joissa suuret määrät nuoria haluaisivat lakkauttaa Ylen.

”Ne nuoret ovat ihan kujalla.”

Hänestä kaupallisilla kanavilla ei tehdä läheskään tarpeeksi asiaohjelmia.  Ilman kunnon keskusteluohjelmia televisio ei ole mukana luomassa puheenaiheita.

”Olen ihmisten sivistämisen kannalla. Jos saan yhdenkin nuoren katsomaan Yleä, olen voittaja.”

Tero Kartastenpää

Hullu juttu to klo 20.00 TV2

X