Krista Lähteenmäki jahtaa olympiamitalia

Jaa kaverilleTilaa Seura

OLYMPIALAISET Krista Lähteenmäki on omien sanojensa mukaan nälkäisempi kuin koskaan, eikä kyseessä ole ruoan puute. Viime talven pettymystä lievittäisi parhaiten lapsuudesta saakka muhinut unelmien täyttymys: olympiamitali Sotšin olympialaisista.

Mieluimmin tietysti kultainen.

Ikänsä puolesta Lähteenmäki olisi parhaimmillaan vasta neljän vuoden kuluttua Etelä-Korean olympialaisissa, mutta huippu-urheilu on tarjonnut ja tarjoaa jatkossakin jättiyllätyksiä.

Krista tietää realistina olevansa huipulle vievän polun keskivaiheilla. Edessä on edelleen hirvittävä työmäärä terävimmän kärjen vauhtiin.

”Ne jotka tulevat takaa, kehittyvät vuosittain kärkeä enemmän. Vaikea sanoa, kuinka kauan huipulle nousuun itsellä menee”, Krista muotoilee.

Lähteenmäki on hämmästyttävän nuori suomalaiseksi huippuhiihtäjäksi. Suomalaisnaiset ovat olleet parhaimmillaan 26–30-vuotiaina.

Krista Lähteenmäki oli mukana 2010 olympialaisissa Vancouverissa ja vuotta aikaisemmin Liberecin MM-hiihdoissa. Sijoituksia tärkeämpää oli silloin totutella arvokisameininkiin.

Hän on Liberecistä lähtien edustanut Suomea hiihdon kaikissa arvokisatapahtumissa. 

Viimeisten vuosikymmenten lahjakkain suomalaishiihtäjä on 23-vuotiaana voittanut jo kolme aikuisten MM-mitalia. Sitä ennen hän kahmi roppakaupalla nuorten arvokisamitaleita.

Vain Marjo Matikainen ylti nuorena tyttönä samanlaiseen mitalikiitoon.

Matikainen oli 23-vuotias, samanikäinen kuin Krista nyt, voittaessaan Calgaryssä kultamitalin.

Lähteenmäen todellisen läpimurron kansainväliselle huipulle piti osua viime talven MM-hiihtoihin Val di Fiemmessä, mutta toisin kävi.

Huippu-urheilijan on pakko oppia sietämään myös takaiskuja.

Lähteenmäki sairastui viime talvena pahimpaan mahdolliseen aikaan, MM-hiihtojen kynnyksellä, ja mitalivire katosi.

Pitkään sairauslomaan ja toipumisjaksoon nähden MM-pronssi parisprintissä oli tavallista kirkkaampi.

Tappiota yli kaiken vihaava Krista ei selittele tai harmittele viime talven takapakkia. Tai hän ei ainakaan myönnä sitä julkisuudessa.

Totta kai asia on puitu juurta jaksain valmentaja Matti Haaviston kanssa ja mahdollisista virheistä on opittu.

”En ole edes miettinyt hirveästi, mitä vaikutuksia sairastumisellani oli”, Krista pyörittelee.

Energia ja ajatukset on suunnattu täysillä Sotšin olympialaisiin.

Krista muutti pari vuotta sitten Kuortaneelle. Pohjanmaalle veti kihlattu Tommi Pärmäkoski, joka tuntee huippu-urheilun monet kasvot.

Hän toimi kolme kautta Red Bull -kuljettaja Sebastian Vettelin fysiikkavalmentajana ja ravintoasiantuntijana. Yhteistyövuosina Vettel voitti kahdesti F1-maailmanmestaruuden.

Kuortaneen urheiluopiston valmennuskeskuksessa Pärmäkoski on keskittynyt naisten olympiajoukkueen fyysiseen valmennukseen.

Sotšissa naisten lätkäjouk­kueel­ta odotetaan mitalia. 

Lähteenmäeltä on turha kysyä kihlattunsa vaikutuksia urheiluun, vaikka kotioloissa varmasti puidaan myös hiihtoa.

”Yksityisasioitani en kommentoi mitenkään”, Krista vastaa.

Ammattihiihtäjän työhön kuuluu jatkuva  matkustaminen. Kristallekin kertyy yli 200 matkapäivää vuodessa.

Kotiin Kuortaneelle on aina kiva palata. Ensimmäisenä ovella on vastassa pariskunnan ilopilleri, kolmivuotias Carla-koira.

Hannu Teider

X