Teksti:
Seuran toimitus

SARJA ALKAA Viime vuonna nähtiin Ylen reality Leviltä, nyt on vuorossa Subin tosi-tv-sarja Ylläkseltä. Työnteon ohella sarjassa järjestetään häät oman pitäjän julkkikselle.

Diilin kolmannelta kaudelta tuttu Sampo Kaulanen on kotiseudullaan Ylläksen Äkäslompolossa ison marketin luotsaajana yksi paikkakunnan vaikuttajista. Hänen lisäkseen uusi tosi-tv-sarja esittelee useita muita 800 asukkaan Yllästä asuttavia palvelualojen yrittäjiä.

Kaulasella on marketissaan 40 alaista, joista yhtä hän joutuu ojentamaan. Ojennusta tehdään myös ravintola Taigassa, sillä yksi tarjoilija on ”kadonnut”.  Kolmen Ylläkselle saapuneen työharjoittelijan pitäisi puolestaan kouluttaa kameleita. Kameleita?

”Hassultahan se kuulostaa, mutta täällä on kotieläinpihassa eksoottisia eläimiä. Myös kameleita”, hymähtää Kaulanen.

Viime vuonna nähtiin TV2:lla Levin sesonkia kuvannut Rintheessä, joka oli Kaulasen mukaan Subin realityyn verrattuna hyvin erilainen.

”Levi on jo alueena enemmän bilepaikka. Ylläs on paljon rauhallisempi.”

Sarjan fokus on joulukuusta toukokuun alkuun ajoittuvassa, yrittäjiä stressaavassa sesongissa. Vaikka meno on pukumieskiireestä kaukana, paikallisten ronskin huumorin alla kytevät suuret taloudelliset paineet.

”Raha tehdään muutamassa kuukaudessa ja loput vuodesta väistellään konkurssia”, Kaulanen muotoilee.

Oman kulmansa ohjelmaan tuo kauppiaan ja hänen Diili-rakkaansa Michellen häät, jotka kursittiin viime keväänä kuukaudessa kasaan.

”Oli se helvetinmoinen homma, kun bisneksetkin piti pyörittää samaan aikaan.”

”Ja kun esiintymään buukattu Frederik tuli paikalle, sillä ei ollutkaan soittimia mukana. Sitten vielä selvisi, että 800 hengen juhlatelttaa – jota oli kaksi päivää pystytetty – pitäisi siirtää neljä metriä.”

Elina Järvi

Ylläs – huipulla tuulee alk. 20.9. klo 21.00 Sub

X