Teksti:
Seuran toimitus

Ei ole helppoa olla MM-lätkäfani Suomessa: liput Helsingissä Hartwall Areenalla pelattaviin Leijonien otteluihin maksavat halvimmillaankin lähes 160 euroa, kiitos Jääkiekkoliiton ihmetystä herättäneen hinnoittelupolitiikan. Jos taas haluaa seurata turnausta televisiosta perusteellisesti, maksukanava on ainoa vaihtoehto.

Ilmaiseksi esitettävistä Suomen otteluista osa nähdään MTV3:lla ja osa Avalla, jonka MTV Media valitsi taktisista syistä toiseksi esityskanavakseen. Järjestelyn ansiosta helmikuun alusta valtakunnalliseksi muuttunut Ava saa suomalaiset (miehetkin) päivittämään kanavapaikkahakunsa ja tutustumaan Avaan, joka on aiemmin profiloitunut lähinnä naisille suunnatulla lifestyle-ohjelmistolla.

Jos siis MM-kisoissa vain Suomen pelit, välierät ja mitalipelit kiinnostavat, kanavat ovat Ava ja MTV3. Mutta jos on valmis pulittamaan Canal+ totalin kolmen kuukauden tarjouspaketista neljäkymppiä,  kotisohvalta eteen aukeaa todellinen jääkiekkoniilon taivas, kaikki 64 MM-peliä suorina lähetyksinä sekä ympärivuorokautinen (!), pelkästään turnaukseen keskittyvä MM-kiekko 24/7 -kanava tuoreine uutisineen, analyyseineen ja taustajuttuineen.

Canal+:n pääselostajana toimii itse Antero Mertaranta. Hän selostaa Canal+ -kanavalla kaikkiaan 21 ottelua, joukossa kaikki Leijonien pelit sekä muut kisojen tärkeimmät ottelut. Ilmaiskanavilla verbaalivirtuoosi on äänessä Suomen alkulohkokamppailuissa Valko-Venäjää (4.5. Ava) ja USA:ta (13.5. MTV3) vastaan.

 Mertarannan lisäksi MM-pelejä selostavat Mika Saukkonen, Juha Taivainen, Sebastian Waheeb ja Kimmo Porttila sekä ruotsiksi Christoffer Herberts. Studioisäntänä toimii Teemu Niikko. Kisojen ajaksi avataan myös MM-kiekkoradio, sen selostukset hoitaa Juha Lindgren. Kaikki pelit voi katsoa myös MTV Median netti-tv-palvelussa Katsomossa.

MM-jääkiekkopalveluja tarjoaa myös muun muassa Elisa Viihde, jonka Katsomo Jääkiekko -sovelluksen kautta näkyvät kaikki Canal+:n ottelut suorina. Palvelusta löytyvät muun muassa pelien kohokohdat.

Canal+ -kanavaa hallinnoiva MTV Oy on siis panostanut huimasti tämänvuotiseen MM-turnaukseen, jota tituleerataan Leijonien kotikisaksi, vaikka toinen alkulohko ja pari pudotuspeliä kiekkoillaan Ruotsissa. Ensi vuoden kisoissa osat sitten vaihtuvat – Ruotsi on pääjärjestäjä ja Suomi isännöi toista alkulohkoa.

”Rehellisesti voi sanoa, että olemme laittaneet kaiken peliin, jotta kotikatsomoissa nähtäisiin mahdollisimman paljon ottelutapahtumia ja päästäisiin kokemaan kisatunnelmaa”, MM-lähetyksistä vastaava tuottaja Markus Autero hehkuttaa.

Ympärivuorokautinen MM-kiekkokanava onkin jopa maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen panostus.

MM-kiekko 24/7 tarjoaa ensinnäkin kaikki Suomessa pelattavat ottelut suorina. Myös näiden pelien ennakkotunnelmat ja jälkipyykki kuuluvat olennaisena osana palveluumme. Lisäksi meillä on aina suorat lähetykset Leijonien harjoituksista”, Autero luettelee.

MM-kisauutisia kiekkokanava esittää tasatunnein aamuyhdeksästä iltayhteentoista saakka. Välipaloina nähdään muun muassa jaksoja 12-osaisesta sarjasta 24 Leijonalegendaa, jossa mukana ovat kiekkosankarimme Lasse Oksasesta Jari Kurriin ja Teemu Selänteeseen.

Asiantuntijoita on Canal+:n MM-lähetyksissä lähes kahden tehokentällisen verran. Juhani Tamminen, Hannu Aravirta, Jarmo Kekäläinen, Doug Shedden, Risto Dufva, Mika Kortelainen, Tero Lehterä, Kari Jalonen ja Lauri Marjamäki pitävät huolen siitä ettei yksikään ratkaiseva pelitilanne jää analysoimatta.

Asiantuntijakööristä Tammisella on omakohtaista kokemusta täsmälleen kaikista Suomessa tähän mennessä pelatuista MM-kisoista.

”Olen valmistautunut tähän MM-turnaukseen 47 vuotta. Suomen ensimmäisissä MM-kisoissa Tampereella 1965 istuin tiiviisti B-junnuna katsomossa seuraamassa Mölli Keinosta ja kumppaneita. Vuoden 1974 kisoissa viiletin Leijonien ykkösketjussa ja 1982 olin Team Captain. 1991 toimin Sveitsin joukkueen valmentajana, 1997 työskentelin tv:n studioasiantuntijana ja 2003 olin samassa hommassa ruotsinkielisellä puolella. Niin että pankaa paremmaksi”, Tamminen nauraa.

Tällä kertaa Tamminen analysoi otteluja ja pelaajia omassa Tamin Cornerissaan tukien samalla tilastoanalyyseihin keskittyvää Risto Dufvaa ja kaukalon reunalla tapahtumista raportoivaa Mika Kortelaista.

”Minun tehtäväni on selvittää katsojille, miksi kaukalossa kulloinkin tapahtui juuri se mitä tapahtui. Taustatyö on omassa roolissani avainasemassa. Käyn seuraamassa pelaajia aamujäällä, keskustelen paljon valmentajien kanssa ja tutkailen joukkueiden tilannetta tarkasti läpi turnauksen.”

Entä mikä on Tamin Cornerin viesti Leijonille näin MM-turnauksen alla?

Voittakaa oikeat pelit. Alkusarjan seitsemän ottelua ovat se ensimmäinen pakollinen porras joka pitää selvittää, mutta voitettava on kahdeksas (puolivälierä), yhdeksäs (välierä) ja kymmenes peli (finaali)”, Juhani Tamminen muistuttaa.

Tuomo Kiisseli

X