Lontoon hullunmylly alkaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lontoon olympialähetysten sujuva välittyminen kotikatsomoihin ei ole itsestäänselvyys. Yle Urheilun sisältötuottaja Hans Grönqvist kertoo, minkälaisesta hullunmyllystä on kysymys.

Ylen urheilutoimituksen kesä on jo tähän mennessä ollut ehkä hektisempi kuin koskaan ennen. Jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisojen jälkeen on vuorossa kauden päätähtäin Lontoon olympialaiset. Tuottaja Hans Grönqvist naureskelee, että toimituksen jengi on ollut lujilla, mutta intoa täynnä.

”Tällainen iso urheilukesä on todiste Ylen runsaasta urheilutarjonnasta. Väite, että kaikki urheilu olisi siirtynyt Ylen kanavilta muualle, ei pidä paikkaansa.”

Ylen säästölinja näkyy kyllä urheilutoimituksessakin. Tinkimistä joudutaan tekemään koko ajan. Lontoossa on noin sadan henkilön ryhmä, mikä on parisenkymmentä vähemmän kuin muutamissa aiemmissa olympialaisissa. Säästösyistä entistä suurempi osa selostuksista tehdään Pasilasta.

Grönqvist on ollut mukana useiden olympialaisten televisioinnissa. Suurin muutos koettiin 2000-luvun puolivälissä, kun ohjelmaa alettiin esittää kahdella kanavalla.

”Aiemmin, kun tehtiin vain yhdelle kanavalle, homma piti paketoida tiiviisti 200 tuntiin. Kahdella kanavalla ohjelma-aikaa on tuplasti. Se on osittain helpottanut paketoimista, mutta samalla kokonaislogistiikan hanskaaminen on mennyt hankalammaksi.”

Grönqvist kiteyttää tehtävän haasteellisuuden toteamalla, että kyseessä on mielettömän iso palapeli, jolla on liikkuvat raamit.

”Eri lajit pitää saada paketoiduksi järkevään kaavioon. Näiden lähetyskaavioiden rakentaminen on aivan helkutin vaikeaa. Olympialaisissahan on televisioinnin kannalta kyse 26 eri MM-kisan pitämisestä samanaikaisesti samalla paikkakunnalla.”

Eri lajien sijoittamista ohjelmakaavioon vaikeuttaa entisestään se, ettei tässä vaiheessa ole varmaa tietoa suomalaisia kiinnostavien tapahtumien ajoista.  Esimerkiksi sulkapallon ja tenniksen suomalaisotteluiden ajankohdat varmistuvat aivan viime tingassa. Lisäksi Jarkko Niemisen ottelu saatetaan pelata kentällä, josta ei tule kansainvälistä kuvasignaalia lainkaan.

Grönqvist on joutunut lisäksi miettimään ruuhkaisen Lontoon liikennettä. On esimerkiksi laskeskeltu, ehtiikö kahta lajia yhden päivän aikana selostava henkilö siirtyä ajoissa jälkimmäiselle selostuspaikalle. Sama ongelma koskee Lontoon kisastudion vieraita.

Grönqvist nostaa esille myös Lontoon turvallisuusriskit:

”Itse en usko, että olympiakisapaikat ovat vaarallisimpia, koska turvatoimet ovat mittavat, mutta esimerkiksi metron turvaaminen on erittäin haasteellinen tehtävä.”

Television ohella olympialähetyksiä tulee myös radiosta ja netistä. Yle Puhe toimii ensimmäistä kertaa radion olympiakanavana. Netin suorissa lähetyksissä Yle on turvautunut eurooppalaiseen yhteistyöhön. Ylen sivuilta löytyy linkki Euroopan yleisradiounioni EBU:n sivuille, josta löytyvät kaikki Ylen tv-lähetykset.

Kisojen ensimmäisellä viikolla kotikatsomoissa jännitetään erityisesti sitä, miten suomalaiset purjehtijat pärjäävät. Suomi on mukana isolla 11 hengen joukkueella. Mitalitoiveet lepäävät kokeneen Sari Multalan lisäksi Silja Lehtisen venekunnan harteilla. Lehtinen on yhdessä Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin kanssa ehtinyt tänä kesänä jo voittaa Match racing -luokan maailmanmestaruuden.

Silja Lehtinen ei itse puhu mitalista, vaan aikoo edetä askel kerrallaan.

”Ensin kaikki veneet purjehtivat turnausmuotoisesti toisiaan vastaan ja lopuksi kahdeksan parasta purjehtii pudotuspelit. Ensimmäinen tavoite on päästä kahdeksan joukkoon.”

Match Racing eroaa muista olympialuokista merkittävästi. Parikilpailuna toteutettavassa lajissa radalla on vain kaksi venettä kerrallaan. Se luo taktiikkaan oman mausteensa.

”Koko ajan pitää ottaa huomioon vastustajan liikkeet ja pyrkiä asemoimaan itsensä parempaan asemaan suhteessa kilpailijaan.”

Lehtinen kokee tiimin kanssa purjehtimisen palkitsevaksi.

”Tykkään purjehtia yksinkin, mutta tiimin kanssa onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen viehättävät minua.”

Onnimanni Liukkonen

Lontoon olympiakisat: 1. kilpailupäivä la 28.7.klo 10.20 TV2

X